tiistai 4. lokakuuta 2016

Aikamoinen kameleontti



Vannon oman tyylin löytymisen ja löytämisen nimeen. Kun oma tyyli on selvillä, oli kyse sitten sisustamisesta, pukeutumisesta tai jostain muusta, pääsee ihminen helpommalla. Täsmähankintoja voi näin tehdä entisen kulutushyödykkeen tehtyä tehtävänsä, rikkouduttua tai kuluttua puhki.

Hutiostoksia ei tule, kun tietää vaatekaupassa päätyvänsä siihen tutun muotoiseen mustaan neuleeseen, joka sopii niihin 5 vuotta vanhoihin sinisiin farkkuihin, jotka omassa vaatekaapissa odottavat.

Kun kulkee omaa tietään, eikä anna muotivirtausten liikaa vaikuttaa oman vaatekaapin sisältöön tai kodin sisustukseen, ei myöskään tarvitse huolehtia siitä, meneekö joku muodista pois ja pysyykö itse perässä. Tiedätkö, kun vaatekaappisi sisältö vanhenee tietyin väliajoin ja juuri tottuessasi pillifarkkuihin kuulet leveälahkeisten farmareiden olevan nyt se The juttu.

Naureskelen keväisin ja syksyisin siirtyessäni välikausitakista talvitakkiin tai toisin päin. Syksyllä vaihdan eteisen henkarista ohuen tummanvihreän reisipituisen hupullisen takin tummanvihreään reisipituiseen hupulliseen toppatakkiin, hymyilen ja totean olevani aikamoinen tyylikameleontti.

Oman tyylin löytymisen (tai omaan tyyliin jämähtämisen) todellinen huipentuma tapahtui taannoin hankittuani saamallani optikkolahjakortilla itselleni uudet aurinkolasit. Edelliset aurinkolasit olivat vääntyneet koiran tiputettua ne ja astuttua niiden päälle viime kesänä.

Optikolta löytyi minulle aurinkolasit vaivoitta. Nappasin telineestä hyvännäköiset lasit, sovitin niitä ja totesin niiden olevan täydelliset.

Saatuani uudet aurinkolasit kotiini päätin vertailla, miltä uusi päivitetty ja freesimpi ilmeeni näyttäisi vanhojen koiran runtelemien lasien rinnalla. Het...kinen.. ovatko nämä? ..samanlaiset..? Eiku hei! Onhan näissä uusissa tällainen vähän pyöreempi tää linssin alaosa!!

Elää kuin opettaa vai miten se meni?



Ilona



8 kommenttia:

  1. Minäkin ostin samanmalliset Tigerin silmälasit aavistuksen erilaisella värityksellä rikki menneiden tilalle! Onneksi ei mallit ehdi 3 vuodessa paljon muuttua! Ja pillifarkuista en kyllä luovu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua huvitti niin, kun tajusin vasta lasit saatuani, että ovat lähes identtiset vanhojen lasien kanssa :D

      Mutta joo,kätevää tuokin,että mallit ei vaihdu niin radikaalisti muutamassa vuodessa. Saadaan me jämähtäjät jämähtää rauhassa ;)

      Poista
  2. Kuulostaa erittäin tutulta touhulta. Vaatteiden suhteen olen niiiiiin kaavoihin kangistunut, eikä kyllä juurikaan edes kiinnosta. Jo vuosia ovat tennarit vaihtuneet syksyisin maihareihin ja parkatakki astetta paksummaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin aika vapauttavaa, ettei koe tarvetta muunlaiseen kuluttamiseen/ ostoskäyttäytymiseen. Eikö?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mut vitsit. Kyllä mä odotan nyt hetkiä, kun voin vetästä uudet repäisevät (hohoo) aurinkolasit päähän :D

      Poista
  4. Mulla kävi melkein samoin... vanhat aurinkolasit katosivat ja kun ei niitä mist-äään löytynyt pitkiin aikoihin, päätin ostaa uudet. Kun ne vanhat lopulta kuitenkin löyty, huomasin että uusissa oli aavistus roosan väriä enemmän - muuten ne olikin ihan samanlaiset....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni. Juuri näin :) Minkä sille voi jos on tyylissään päämäärätietoinen! Olipa sitä sitten tiedostamatta tai tiedostetusti ;)

      Poista

Kiitos!