Hakuna matata

Napostelen sokerittomia hedelmäpastilleja ja pohdin mitähän sitä elämältään taas tahtoisi. Oikeesti. Sitä kun voi tahtoa asioita ja saada asioita, joita tahtoo, mutta mitä ne asiat sitten olisivat? Mitähän sitä tällä kertaa osaisi tahtoa.


Luulen, että pitää kehitellä joku unelma tai tavoite, jotta elämään tulee uudenlaista sisältöä. Nyt on ollut vähän tylsää. Junnannut paikallaan. Siis toisaalta hyvällä tavalla tylsää ja ihan kivaakin, mutta tylsää.


By the way, en ole ryhmäliikuntatyyppiä. Tai millainen on ryhmäliikuntatyyppi, en tiedä. Mutta olen luullut, etten ole sellainen. No tylsyyspäissäni menin puhumaan siskon kanssani zumba-tunneille. Sen jälkeen puhuin miehen ja siskon kahvakuulatunnille. Vaikka kahvakuulailua seuranneena päivänä olo on kuin jättikokoisen kahvakuulan yli jyräämä, on fiilis ollut aika kiva. Kun on tehnyt jotain erilaista, lähtenyt pois kotoa ja eksynyt itselle outoihin tilanteisiin, on oikeastaan aika pirteä ja hyvä olo.


Liikuntaa seuraa tarve syödä superterveellisesti. Saada karistettua muutaman kilon edestä massaa vyötäröltä. Sit on sillain, että ainiin, eihän se paikallinen rasvankulutus ollutkaan mahdollista. Sitten mittaa itsensä ompelulaatikosta löytyvällä mitalla ja on samalla ihan, että mitähän hittoa mä teen!? Että en mä ole tällainen. Tai siis mä olen juuri tällainen. Sopiva tällaisena. Että mitä ihmettä sitä mittaamaan. Jatkaa mittaamista, keittää samalla riisiä, vihanneksia ja kananmunia lounaaksi ja lappaa vatsaansa maitorahkaa sokerittomalla mehukeitolla.


Pohtii, että onhan sitä jo tullut ylitettyä itseään. Karsinut paljon. Karsinut sokerit ja gluteenin. Syö terveellisesti, mutta sallii itselleen herkkuja. Niin, niitä superherkkuja raakaleivonnaisia, joihin instagramissani törmää nykyään harva se viikko. Mutta että kuinka terveellisesti sitä tahtoo syödä? Ja mitä se taas tarkoittikaan se terveellisyys? Eikö ole aika tervettä syödä niin, ettei syömiset määritä liikaa elämää. Punnitsemisia, kontrollia, ruokaa vain polttoaineena ja ravintona. Niin, sellaista en tahdo, kyllä elämästä pitää nauttia ja ruoka nyt vaan sattuu olemaan yksi nautinnon lähde ja aika merkittävä sellainen. Mutta entäs se miinus pari kiloa? Äh. En mä tiedä. Kai se pitää löytää sellainen kultainen keskitie. Eiku hetkinen, mähän oon jo sillä.


Mutta mitä mä sitten tahtoisin? Tää on kyllä helppo. Ehdottomasti. Tahdon hyvää oloa. Hyvä olo tulee kokemukseni mukaan oikeanlaisesta tasapainoisesta ravinnosta. Hyvä olo tulee siitä, että saan tehdä asioita, joista pitää. Hyvä olo tulee työn ja vapaa-ajan hyvästä tasapainosta. Ja näköjään hyvä olo tulee myös punnertaessa tuskissaan ja hikoillessaan kuin pieni sika (hikoileeko ne?) jumppaohjaajan huutaessa ohjeitaan mikrofoniin.


Jotta työn ja vapaa-ajan saisi meidän tilanteessa hyvään tasapainoon, tarvitaan ehdottomasti lomaa. Emme ole perheenä olleet moneen vuoteen varsinaisella yhteisellä lomalla ja jo perinteeksi muodostunut Kreikan matkakin jäi väliin viime kesänä, kun en raaskinut laittaa sijoitettua nuortamme lomitusperheeseen. Ehkä on siis taas aika laittaa matka unelmointiin ja alkaa siirtää rahaa sivuun. Joku kolmen viikon matkaseikkailuirtiotto pois Suomesta voisi tehdä hyvää kesällä sitten, kun meillä asuva nuori lentää pesästä avaraan maailmaan koittamaan omien siipiensä kantamista.


Okei. Mitähän mä taas yritän sanoa. No ainakin sitä, että kannattaa välillä ylittää itsensä ja lähteä pois mukavuusalueeltaan, saattaa yllättyä. Toiseksi, jatkakaa unelmointia ja unelmien toteuttamista. Kolmanneksi; Just go!





Ilona