Luulin väärin

Kun aikanani huokaisin (helpotuksesta ja syvään) läpäistyäni virkamiesruotsin ammattikorkeakoulussa, luulin voivani haudata tuon kielen taitamuksen aivojeni kaukaisimpiin sopukoihin. Mitä sitä ihminen tekisi kielellä, jota kokee juuri ja juuri osaavansa tarvittaessa käyttää tervehtimiseen.


Tänään istuimme esiteinin kanssa pöydän ääressä. Esiteini kysyi "Voisinko saada sellaisen stressipallon kouluun? Että sitä voisi pyöritellä kun on tarve." 


Hetken hiljaisuus. "Ööö. Joo. Mä keksin sulle jotain. Olisko tää sinitarra hyvä alkuhätiin? Voitaisiin tehdä myöhemmin itse sellainen oikea."


Takana päin oli muutama tunti läksyjen tekoa yhdessä ja luulen, että suurempi stressipallon tarve saattoi kyllä olla minulla. Pinnaa oli itse asiassa venytelty jo muutama kuukausi esiteinin koulun kanssa. Avun tarve oli suuri, niin kuin myös auttamisen halu. Välissä oli vain yksi pikku juttu, pienoinen muuri oikeastaan. Olin aikanani tosiaan luullut väärin ja jouduin kun jouduinkin kaivelemaan haudatun kielitaitoni rippeet ja kasailemaan niitä uudelleen uudessa elämäntilanteessani. Mistä sitä ihminen olisikaan aikanaan arvannut joskus vielä laskevansa matikkaa ruotsiksi, auttamaan terveystiedon ruotsinkielisissä läksyissä ja pänttäävänsä historiaa ruotsiksi esiteinin päähän, joka nyt vaan sattui muuttamaan meille ja olemaan ruotsinkielinen. No ei mistään.


Terkut meidän arjesta ja kannustuksen sana kaikille, jotka ajattelevat, että on olemassa mahdottomia tehtäviä. Ei ole. Itse asiassa geometrian, muinaisen Kreikan ja silmän rakenteen selvittäminen sujuu minulta jo rutiinilla. Kyllä - ruotsiksi. (Ei sillä, stressipallo oli erittäin hyvä idea ja huomenna aionkin suunnata ostamaan ilmapalloja täyttääkseni ne perunajauholla. Taidan tehdä stressipallot varmuuden vuoksi molemmille käsille.)




Ilona