Sitä säät mitä tilaat

Makasin kartanon pihamaalla puutarhapenkillä keskellä kirkasta lauantaipäivää. Takana oli lasi jos toinenkin kuohuviiniä, vieressä oli ystäviä, nauru raikasi ja mieli oli kevyt. Katsoin taivaalle, joka oli valtavan kaunis. Poutapilvet leijailivat kirkkaansinisessä meressä. Painoin silmät kiinni, tunsin kevään lämmön, ruohon tuoksun ja kuplivan kuohuviinin vatsassani. Siinä hetkessä olin valtavan onnellinen.


Myöhemmin seuraavalla viikolla löysin puhelimeni kuvagalleriasta kaksi kuvaa, jotka olin unohtanut. Olin ottanut kuvat pienissä kuohuviininousuissa onnellisuuspäissäni. Kuvat vaaleanpunaisesta kartanosta ja kirkkaansinisestä taivaasta poutapilvineen. Siinä maanantaiaamuna istuessani autossa parkkipaikalla sateen piiskoessa auton ikkunoita muistin viikonlopun hetken, jona olimme ystävän kanssa lähettäneet universumille pyynnön kartanosta. Saisihan moiseen hienon kommuunin aikaiseksi ja mikä olisikaan parempaa kuin asuttaa valtavaa kartanoa rakkaiden ihmisten kanssa.


Kului viikko ja ajauduimme taas ystävän kanssa kävelemään vaaleanpunaisen kartanon pihamaalle. Sinne, missä ihminen olisi kaikkein onnellisimmillaan, mikäli onni olisi paikkasidonnaista. Josko vähän voisi kurkata ikkunasta? Josko jostain näkyisi jotain? Ja näkyihän sieltä - tyhjät huoneet! Iiik!! Siis ei voi olla totta! Tyhjät huoneet, tyhjä kartano!


Monta innokasta kiljahdusta ja yhtä nukuttua yötä myöhemmin otin puhelimen käteeni ja näppäilin siihen kartanon yhteydessä olevien rakennusten ovesta löytyneen huoltomiehen puhelinnumeron..
"- Hei! Tämä saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta tiedustelisin entisen Luonnonvarakeskuksen vanhan Kirjastotalon omistajaa. Kenenkähän omistuksessa kyseinen kiinteistö mahtaa olla ja sattuisikohan se olemaan myynnissä?"

"- Kyllä. Olemme muuttaneet Helsinkiin ja osa rakennuksista on todella myynnissä."


Selvittelyt jatkuivat soittojen merkeissä ja lisää selviäisi seuraavana päivänä. Oman talon ehdin samalla soittokierroksella kaupata jo siskon perheelle ja riemunkiljahdukset vaan jatkuivat.Voisiko kaikki vaan sujua näin? Voisi! Voisihan!!


Kartanon hintaa tai arvoa on mahdotonta arvioida. Ehkä se on jotain nollan ja kahden miljoonan euron välissä. Ja olisiko kartano juuri huoltomiehen mainitsemien myytävien rakennusten listalla? Kupliva jännitys tuntuu vatsan pohjassa asti odotellessamme seuraavaa päivää ja lisätietoja unelmaelämämme toteutuspuolesta.


..to be continued.



P.S. Pahoittelut hiljaiselosta blogin puolella. On vain ollut niin kovin kiireistä elämää, kun on ollut niin ihanaa ja onnellista, että on täytynyt keskittyä olennaiseen, eli hetkessä elämiseen.




Pus pus.

Ilona