Selfie

Huutonaurut.
Kai sä oot jo kuullut tämän  ?





Ilona

Mieluummin överit, kuin vajarit

Kotimme yläkertaan vievän portaikon päässä sijaitseva aula kantaa nimeä puuluola. Puuluola on sellainen mitä et voi kätkeä, korosta- tyyppinen ratkaisu. Vanhaa ovea ja kauniita puulattioita emme toki tahtoneetkaan kätkeä. Ja vaikka kodin muissa huoneissa olevat mäntykätot saivat alta aikayksikön kyytiä ja jäivät valkoisen maalin alle, tässä tilassa päätimme korostaa. Niinpä puinen katto sai luvan jäädä.

Kun katto päätettiin jättää puiseksi, oli seuraava ajatus, että tähän tilaan ei sitten tuoda mitään muuta kuin puisen värisiä kalusteita! Vähän on lipsuttu, mutta kokonaisuus on silti mieluisan överi.

Puiset jumpparenkaat ovat koko perheen yhteinen joululahja. Puun värinen tuoli on kierrätyskeskuslöytö kympillä. Puulaveri on ystävällisen ystävän mummolta saatu ja laverin päällä olevan patjan peitteenä toimii anopilta peritty räsymatto. Puinen sängynaluslaatikko on muutaman euron kirppislöytö. Musta rottinkituoli Ikeasta. Tyynyt on itse tehtyjä, Ikeasta, Annon sekä uuden sohvamme ylimääräisiä selkänojatyynyjä.

Ilona

Suunnilleen OK

Välillä on hyvä kysyä mitä itselle kuuluu. 

Kiitos ihan hyvää. 

Vastaisin automaattisesti.

Mutta miltä musta tuntuu? Mitä kuuluu ihan oikeasti? 

Ehkä on vähän haikeaa. Mietteliästä. Sillain mitä tahdon loppuelämältäni-tyylisesti. Millaisessa elämässä tahdon elää? En oo varma, onko mun pään sisällä joku kolmenkympin kriisi.

Ihan hyvältä tuntuu myös. Yritän elää suurimmaksi osaksi hetkessä. Harjoittelen hengittämään oikein. Keskityn. Sisään. Ulos. Sisään.

Odotustakin on ilmassa. Viime vuosi oli pitkä. Irtiottoja perhearjesta ei ole liiemmin ollut. Vihdoin tohdin kysyä, josko saisi yhdeksi yöksi talon tyhjäksi lapsista. Uinuva absolutisti, minä, aikoo ostaa talon täyteen skumppaa ja juhlistaa uutta kotia ja uutta vuosikymmentä elämässä sillain huolella.

Ja kyllä mä haaveilen. Suurimmaksi osaksi siitä, että olisin hyvässä seurassa avannossa ja savusaunassa. Mutku ei sielläkään voi koko aikaa olla.

Kevään tuleminen tekee hyvää. Se on aina uusi alku jollekin.

Ilona

Parisuhdetapetointia

Tapetointi paperitapetilla perinteisin menetelmin, yksi huone, tapettia 500 euron arvosta, remontointitilanteissa määräileväksi muuttuva nainen ja remontointitilanteissa hermostuneen epävarma ja pettymyksiä sietämätön mies.


Tapetti valittiin ja hankittiin hyvissä ajoin. Hieman päätä pahkaa, ajatuksella tällaista on saatava. Odotti ostettuna muutaman kuukauden. Kun ei uskaltanut pelottelujen jälkeen mies ja nainen tarttua toimeen. Kukaan muu, kuin tapettikaupan henkilökunta ei suositellut aloittamaan tapentointiuraa harjoittelemalla paperitapetilla. Ei onnistu, menee pilalle, en suosittele, hommatkaa työmies, neuvottiin rautakaupassa ja keskustelupalstoilla. Tapettitalon ihanat sanoivat, että moni ihastuu perinnetapetointiin kunhan vaan aloittaa.


Muuttopäivä sovittu ja kolme yötä aikaisemmin aloitettiin pakon sanelemana perinneliisterin valmistus. Siitä se lähti, kun mies vispasi kymmenen lirtaa liisteriä vauvan pesuammeeseen ja paakut olivat isompia, kuin ala-asteen keittäjän mannapuurossa konsanaan. - Anna mä, sanoi nainen. Ja uusi sangollinen täydellistä liisteriä - smuutimpaa saa hakea.


Seuraavana aamuna työmaalla saatiin tavarat esiin. Nainen veti seinään luotisuoran viivan, avasi tapettirullan, mittasi tapetin kuviokohdistuksen, leikkasi tapetista oikean pituisen vuodan ja liisteröi vuodan. Nainen sanoi -Vettymisaika päälle! Joku kuuli pettymisaika. - Nii in. Petytään jo ennen kuin ollaan ensimmäinen vuota saatu seinälle. Mies laittaa kellon tikittämään, jotta tapetti vettyisi oikean ajan. Nainen nosti tapetin seinälle, mies sai kannatella. Nainen asetteli tapetin, harjasi sen tapettiharjalla kiinni seinään ja katsoi, ettei tule kupruja.


Homma on aloittelijoille hidasta. Työ eteni kuitenkin ilman virheitä tasasen tappavaan tunti per metri tapetoitua seinää-vauhtia. Mies manasi - Mitä mä sanoin, ei me saada tätä seinää tänään valmiiksi! Ei tää valmistu koskaan. Nainen oli hiljaa ja nautiskeli työskentelystä. Ei jaksanut kuunnella negatiivista asennetta, kun oli löytänyt mielekästä puuhaa. Illalla nainen ei malttanut mennä nukkumaan, kun olisi tahtonut jo seuraavan päivän tulevan, että pääsisi tapetoimaan.


Aamulla työt jatkuvat. Mittaus, leikkaus, seinälle nosto, asettelu ja harjaus. Perfektionisti nainen miehelle - Älä nyt tee noin, tee näin. Anna se harja. Nyt. Mies seisoo ja katselee naisen menoa -Tähänkö tää on nyt mennyt, kelpaan enää tän tapettiharjan telineeksi? Kai sä olisit tämänkin homman tehnyt paremmin ja nopeammin ilman mua. Nainen miettii tekemistään ja katuu hieman määräilevää käytöstään. On perusremonttinegatiivisen miehen ironiseksi tarkoitetun kommentin kanssa silti samaa mieltä ja sanoo myötätunnosta- No älä nyt. Kyllä säkin olet ollut hyödyksi. Mietti silti samalla, että miten?


Tapetti loppuu kesken, juuri ennen viimeistä seinää. Perhe muuttaa uuteen taloon. Nainen saa viikkoa myöhemmin yhden rullan tapettia lisää ja tapetoi huoneen loppuun yksin miehen työpäivän aikana. Tyytyväisenä myhäillen ja ilman virheitä.


Mitä tästä opimme?


Älä luota rautakaupan työntekijöihin. Älä luota keskustelupalstoihin. Älä pelkää. Luota itseesi. Jos luotat itseesi tarpeeksi, pärjäät yksin. Kun olet yksin, kukaan ei valita. Ja mitä näitä nyt on?
(No varmaan se, että mä olen karmea remonttikumppani.)





P.S. Se on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan sininen Lukko.




P.P.S. Ja kyllä! On kerrassaan outoa nähdä oman kodin seinällä romanttista vaaleansinistä höttöä.





Ilona

Hidasta elämää

Avaan aamulla silmät. Katson kelloa. Se näyttää 7.10. Katsahdan ulos. Vaihdan asentoa. Katselen kattoa. Mietin. Tai sitten en mieti. Kuluu puoli tuntia. Vaihdan asentoa. Avaan puhelimen ja katselen kuvia vanhoista ikkunoista ja ikkunaremonteista. Kuluu tunti. Käännän kylkeä, vedän peittoa paremmin ja suljen silmäni. Kuluu puoli tuntia. Kuulen kuinka joku kipuaa portaita yläkertaan ja avaa varovasti huoneeni oven. Avaan silmäni. Poika hyppää viereen ja kömpii peittoni alle. Makailemme vierekkäin ja höpisemme omiamme. Kuluu 40 minuuttia. Pojalle tulee nälkä. - Nouse vaan. Äiti tulee kohta perässä. Poika lähtee alakertaan ja katselen vielä hetken kattoa ja hymyilen.

Alan keittämään puuroa. Poika tulee viereeni - Äiti on niin ahkera. Äidille pitäisi antaa kuukausirahaa.

Okei, näkökulma se on tuokin ja kuukausiraha olis ihan jees.

Hidas elämä tekee hyvää. Hitaat päivät ja hitaat viikot.

Päätin remontin tehtyäni, että seuraava missioni on ruisleivän valmistaminen hapanjuureen. Alkaisin valmistaa leipää perheelle. Koko koti tuoksuisi hyvältä. 

Koti on ollut valmis yli kuukauden. Leivän aika ei ole vielä ollut. 

Hitaasti hyvä tulee.

Ilona

Raakalaudasta lattia

Raakalaudasta "lankkulattiaksi", sarjassa ekologista remontointia. Sellaista remontointia, jossa pyritään käyttämään ja hyödyntämään mahdollisimman paljon vanhaa jo olemassa olevaa. Ei remontoida uusien kaikkea vain siitä, ilosta, että saisi priimaa. Tyydytään vähempään.

Lähtötilanne talon yläkerrassa oli parkettia leikkivällä muovimatolla verhotut lattiat. Eipä tarvinnut suojata lattiaa kattoa maalatessa. Oli sanomattakin selvää, ettei muovi jäisi lattiaan. Kaino unelmani oli, että muovimaton alta olisi paljastunut täydellinen vanha lankkulattia. Muovimattoa raottamalla näkyi kuitenkin vain rakennuslevyä, plaah! Olisihan se lankkulattia siellä levyn alla kuitenkin? No eipä ollut. Vaan lautaa, raakalautaa. Sitä, joka on lattiassa viimeisenä ennen eristeitä ja kannatinpalkkeja.

Purettavaa pinta-alaa oli noin 50 neliömetriä ja muovimatto-ja levyjätettä kertyi muutaman kuution verran. Kolmesta huoneesta löytyi levyn alta kohtia, joista näkyi purut ja rakenteet, laudoituksen puuttuessa kokonaan. Jouduimme siis paikkaamaan kohtia uusilla laudoituksilla. Lattialaudoitus oli muutenkin melkoista tilkkutäkkiä milloin missäkin eri suuntiin kulkevan laudoituksen ansiosta.

Onneksi satuimme aloittamaan purkamisen aluksi sieltä, mistä vanhaa lattiaa ei löytynyt. Suurempi tyytyväisyys valtasi nimittäin minut, kun sitä alkuperäistä lankkulattiaa sitten löytyikin puolikkaasta yläkerrasta. Löytynyt lankkulattia oli huonohkossa kunnossa, osittain kuin kirveellä pahoinpidelty, maalitahroissa ja kaikin puolin kärsinyt.

Mutta siihen raakalautaan. Koska raakalautapohja ei ole tarkoitettu varsinaiseksi lattiaksi, on laudat lätkitty paikalleen summittain ja lautojen väleissä on erikokoisia rakoja. Rakojen tarkoituksena lienee toki pitää rakenne ilmavana ja tuulettuvana. Suurimmat raot olivat lautojen välissä, no SUURIA. Pohdimme aluksi rakojen täyttämistä, jotta lattiasta saisi tasaisen. Miten raot sitten täytettäisiin? Ensimmäiseksi pohdinnassa oli sekoittaa lattianhiontapölystä ja liimasta seos, rakojen täyttämiseksi. Vai ajaisimmeko puutavarasta kapeita suikaleita, joilla tilkitsisimme suurimmat raot? Entä jos rakoihin tunkisi juuttinarua? 

Eiku ei tehdä mitään. Raot saavat jäädä.

Ylimääräiset naulat nypittiin pois ja irtonaiset laudat kiinnitettiin kunnolla alustaansa ruuveilla.
Lattia hiottiin tasaiseksi parketinhiomakoneella. (Hiomakone vuokrattiin ja päivävuokra kustansi noin 70 euroa.)

Hionnan jälkeen lempipuuhaani, lattioiden maalaukseen. Se vei noin 20 minuuttia/huone, kun ensimmäinen maalikerros oli valmis. Käytin lattian maalauksessa välineenä pensseliä ja maalina Betolux Akvaa.

Kaksi kerrosta maalia riitti ja lopputulos on maalattu tilkkutäkki ♥
Maalin sävy on yhtä huonetta lukuun ottamatta hailakka mintunvihreä (Tikkurilan TVT X439). Yhteen huoneeseen käytettiin vanhat harmaan (TVT 1944) jämät.


Lopputulokseen olemme varsin tyytyväisiä. Lattioiden raot eivät ole haitanneet käytössä lainkaan eivätkä häiritse silmää. Joten jos olet joskus harkinnut tai harkitset (googlen perusteella aika moni oli asiaa pohtinut) lattian kunnostamista raakalaudasta, niin suositteluni!

Alla (pahoitteluni)pimeässä otettuja huonolaatuisia kuvia kronologisessa järjestyksessä lattiaremontin etenemisestä.

P.S. Ei herkemmille!

Miehen toteamaa lattiasta - On tää kyllä tosi hyvä, mutta toivottavasti kukaan ei oksenna tupaantuliaisissa tänne yläkertaan. Joutuisi varmaan sitten purkamaan lattian, että saisi siivottua.

Että vähän railakkaammat tupaantuliaiset suunnitteilla.





Ilona

Muutto kymmenellä laatikolla

Taisin käydä viime vuonna 92-neliöisen kotimme irtaimiston kahteen kertaan läpi. Ei meillä koskaan ole kovia hamstraajia oltu, mutta tarve vähentämiselle oli. Ainakin pään sisällä.


Ajattelin, ettei meillä ole enää muuton koitettua paljoa tavaraa. Sen jälkeen karsin vielä muutaman jätesäkillisen kierrätyskeskukseen ja päätin, että meidän nelihenkinen porukka, plus koira, saa pärjätä muuton kymmenellä muuttolaatikolla.


Vaikka tavaran määrä yllättää jokaisessa muutossa ja sitä tavaraa ON, ei ongelmaksi muodostunut pakkaaminen tai tavaroiden mahduttaminen muuttolaatikoihin vanhassa kodissa. Mutta kylläpä tuli minimalistillekin tenkka poo uudessa paikassa. Talovanhuksessa ei nimittäin ole kaappeja. Paitsi ne keittiön. Ei vaatekaappeja, ei eteisen kaappeja, ei siivouskaappia, ei kodinhoitohuoneen kaappeja (no ei kyllä ole kodinhoitohuonettakaan). Ei kaappeja! Eikä muuten kellariakaan.


Lopputulos on niinkin kätevä, kuin lakanoita keittiökaapeissa, imuri portaiden alla, vauvanvaatteita vanhan puusohvan sisällä ja kausivaatteet lämminvesivaraajan suojaksi rakennetun komuutin yläkerrassa. En ole tullut siihen päätelmään, että säilytystilaa tarvittaisiin enemmän. Olen tullut siihen päätelmään, että tavaraa pitää karsia lisää. Näin ollen kerään tylsyyttä vielä tovin, jonka jälkeen tartun toimeen ja sitten saa tavara kyytiä.





P.S. Säilytystilanpuutteen ja pihiyden vuoksi siellä ne elelevät sulassa sovussa lukottomassa ulkorakennuksessa Arabian kukkaruukkukokoelma, Niemen tehtaiden lastensänky, Lundiat ja ylimääräiset pinnatuolit ystävineen. Toivottavasti täällä päin ei käyskentele varkaita, joilla sattuisi olemaan kanssani samanlainen sisustusmaku. Toisaalta, jos käyskentelee, niin eipähän tarvitse itse karsia kaikkea.



P.P.S. Eikä toki nykyään kokonaan kaapitonta ja säilytystilatonta elämää eletä. Kyllä mukanamme muutama kaappi ja lipasto vanhasta kodista uuteen muutti.






Ilona