Mieliteon mieliteko

Pidättäydyin karkkipäivänäni karkista. En syönyt mustikkapiirakkaakaan. Sen sijaan olen viiden päivän harjoittelulla oppinut vetämään yhden leuan ja kolmen päivän hiilarimättöjärkeistämisen tuloksena kropastani on lähtenyt puolitoista kiloa nestepöhötystä.


Yrittäessä hallita herkkujen syöntiä ei mieliteko yllättäen ole aina se pahin vastus. Mutta tiedätkö mieliteon mieliteon? Mieliteon mieliteko ei ole aivan synonyymi tavalle, mutta liittyy pinttyneisiin tapoihin (ja varmasti ihmisen historiaan ja mielihyväntunteen tarpeeseen). Joka tapauksessa kinkkinen ilmiö.


Tiedätkö? Istut illalla tv.n ääreen vatsa täytenä. Olet kylläinen ja sinulla on hyvä olo. Jotain kuitenkin tuntuisi puuttuvan. Kuinka mukavaa olisikaan kaivaa kaapista karkkipussi ja nauttia hetkestä. Valita pussista lempikarkkeja ja saada hetkellinen hyvänolontunne syömällä. Pitkän ja rankan viikon päätteeksi voisi sanoa jopa ansainneensa sen. Kyllä ne kuuluisivat ehdottomasti tähän tilanteeseen - karkit. Vaikka oikeastaan juuri nyt ei tee edes mieli makeaa. Mutta tahtoisit herkutella, koska karkin syöminen tuntuisi juuri nyt hyvältä. Tekisi mieli, että tekisi mieli. Jos sortuu syömään karkkia mieliteon mieliteon hetkellä, on lopputuloksena suurempi katumus, kuin jos herkuttelet makeanhimon ollessa oikeasti päällä. Ärsyttävää nimittäin herkutella turhaan.


Kun tarkkailee mielen ja kropan tuntemuksia, eikä mene aina totutun kaavan mukaan, voi oppia jotain uutta. Esimerkiksi kieltäytymään.





Ilona

Ähky

En valita. Mutta miten mä en meinaa jaksaa enää aamuisin pakata sitä rantakassia? Miten mua ei kiinnostaisi enää kertaakaan ahdata vaunuja auton takakonttiin ja ajaa rannalle? Miten viltin levittäminen sille samalle paikalle alkaa kyllästyttää? Miten auringon lämpö viltillä maatessa veden ääressä hyvässä seurassa alkaa tuntua ihanan sijaan ahdistavalta? Ja ennen kaikkea, miten mä annan edes sijaa tällaisille ajatuksille?


Kai se vaan loppujenlopuksi on niin, että olen syntynyt maantieteellisesti katsottuna oikeaan paikkaan. Kyllä ne vuodenajat on sittenkin ihan hyvä keksintö.



P.S. Syytän vähän myös kerrostaloasumista. Olen saletti, että omakotitalollisena ja oman pihan omistavana helteinen ilma olisi ihan eri juttu. (Ehkä jo ensi kesänä?)



P.S.S. Vaikka en valita, muistuttakaa mua silti tästä, kun talven pimeydessä haikailen taas kesää. Tuuliviiri.





Ilona

Joku roti

Satuin vahingossa käymään vaa alla. Ainekset shokkiin olivat käsillä, kun digitaalinäyttöön piirtyivät ennennäkemättömät numerot. Tai onhan ne nähty ennenkin juu. Nimittäin neuvolan punnituksessa vuonna 2005.

Tähän asti olen luottanut painonhallintani suotuisien perintötekijöideni sekä 174 senttisen pituuteni käsiin. Mutta mitä vielä menivät pettämään!, oli ensimmäinen ajatus nähdessäni vaakalukeman. Hetken asiaa sulateltuani ymmärsin, ettei ole muita syyttäminen kuin itseäni. Kun makaa monta viikkoa rannalla aamupäivän- ja iltapäivän ja käy siinä välissä makaamassa sohvalla päiväunet, ei leppoisa iltakävely pelasta tilannetta. Kun syö rantaeväiksi donitseja, croissantteja tai suklaakeksejä, eivät eväiden joukossa olevat herneet neutralisoi edellä mainittuja. Kun rantamörssäilyjen jälkeen jättää lounaan väliin ja syö välipalaksi jäätelön, on viimeinenkin toivo menetetty. Aiemmin päivällä syödyt sokerit ja valkoisista jauhoista leivotut mätöt takaavat hiilarikoukun. Illalla on siis hyvä napata vielä muutama Gott&Blandat ja istua sohvalle.

10 päivän sääennuste ei näytä antavan armoa. Tulevien päivien keskilämpötilan huidellessa lähellä kolmeakymmentä astetta, ei elämä kerrostaloseinien sisällä houkuttele. Rannalle lähdöstä ei voi siis karsia. Joku roti hommaan on silti saatava, ennen kuin joku sekoittaa minut biitsillä rantautuneeseen hylkeeseen. Näinpä vaa alle nousua seuraavana päivänä päätän tarttua härkää sarvista ja ottaa rantaeväiksi litran vettä. Lounasaikaan päätän, että hommaan on laskeuduttava pikkuhiljaa ja syön jälkiruoaksi jäätelön. Päiväuniakaan kaapissa polttelee viikonlopusta jääneet filmtownin irtokarkit. No jos muutaman? Illalla avaan uuden Gott&Blandat pussin, josta syön vain viisi. No ei tämäkään päivä ihan putkeen mennyt. Illalla päätän, että pieni kuri saa riittää, kyllähän elämässä pitää olla nautintoja. Ja minkäs sille voi, jos satun nauttimaan herkuista. Päätän kuitenkin, että hiilarimättöjä en enää rannalle ota ja toden totta pistän lähiviikkojen aikana vaa an näyttämään ne kaksi kiloa vähemmän!

Kohtalontovereita? 

Ilona

Välii?

Onko merkitystä syötkö haarukalla vai lusikalla jos normaalisti söisit haarukalla, mutta ruoan pystyy syömään myös lusikalla? Alkaa helle selvästi pehmentämään päätä, kun ulosantini on tätä luokkaa. Mutta on sillä oikeasti väliä. Niin kuin myös sillä, teetkö Avocadopastan orginaaliin tapaan spagetista vai paremman puutteessa gnocchi-pastasta.


Anopin tahdottua lainabeben ja pojan hoitoon, ajelin rannan kautta ruokakauppaan. Valtaisan allergianuhan takia päässä jyskyttää ja olo on surkea. 30 asteen lämpötila, auringonpaahde ja huonosti nukutut yöt eivät myöskään varsinaisesti helpota oloa. Kaikesta huolimatta saan ruokaostokset tehtyä ja kannan kauppakassit kotiin. Lösähdän eteisen lattialle velttona ja nälkäisenä. Tämänpäiväiset rantaevääni litra vettä (palaan aiheeseen myöhemmin), ei ole paras mahdollinen eväs nälän poissa pitämiseen. Olen kuitenkin päättänyt valmistaa pastakastiketta alusta alkaen tuoreista tomaateista. Mitä pidempi haudutus, sen parempi kastike, you know. Poltettuani valkosipulit melkein pohjaan ja lisättyäni päälle tomaatit, huomaan unohtaneeni sipulin. Yhtäaikainen ruoanlaitto, tiskikoneen täyttäminen ja pyykkien ripustaminen ei ollutkaan niin hyvä idea.


Allegian lisäksi päässä jyskyttää kello. Sen viisarit eivät tikitä hennosti, vaan jyskyttävät kovaa ja nopeasti äidin oman ajan kuluessa kotiaskareiden parissa sohvalla löhöämisen ja tv.n katselun sijaan. Tomaattikastike ilman sipulia ei ole tomaattikastike lainkaan, joten sipulit erilliselle pannulle ja kuullottamaan. Ainiin se nälkä! Jääkaapissa odottaa täydellisen kypsä avocado, joten pistänpä spagetit tulelle ja teen pikaisen herkkulounaan. Paitsi ettei kaapissa ole spagettia. Valmistan avocadopastan ilman spagettia ja jätän lähes pilaamani tomaattisoossin hautumaan päivälliseksi. Istahdan sohvalle pastani kanssa ja huomaan piteleväni kädessä lusikkaa. No ei se mitään, ei kai sillä ole väliä, meneehän pasta lusikallakin! Alan pistellä herkkua poskeeni. Mutta mitä vielä, lusikka pilaa makunautintoni. Se muljuu hassusti suussa ja kolisee ärsyttävästi hampaisiin. Ja ne gnocchit, ihan eri asia, kuin spagetti!


Että sen verran on välii!




P.S. Musta ei kyllä tule uskottavaa bloggaajaa mitä ruoka-annosten kuvaamiseen tulee. En nimittäin koskaan a) muista b) ehdi c) jaksa enkä d) malta kuvata ruokiani ennen niiden syömistä.




Ilona

Tavoitteita (on oltava?)

Kesän alussa se alkoi pojan kysymyksellä -Paljon saan jos vedän kymmenen leukaa?
Urheiluhullu ja kilpailuhaluinen isä pitää tavoitteista, haasteista ja etenkin tuloksista (huoh). Ja mitä isä edellä, sitä poika perässä.


Kymmenen leuvanvetoa kesän lopussa, niin poika saisi kymmenen euroa. Niinpä leukoja vedetään joka välissä. Aamulla, päivällä, illalla ja aina kun sattuu muistamaan ja kulkemaan leuanvetotangon ohi. Tällä hetkellä pojalla taitaa mennä seitsemän, isällä 25 ja äidillä 0. Tuon viimeisen pitäisi ehkä yrittää siirtää itselleen edes hitunen nuiden miespuolisten kilpailuviettiä ja tavoitteellisuutta mitä urheilusuorituksiin tulee.



P.S. Pojan leuanvetovinkki:
Jalkapallomaalivahdin hanskat kädessä leuanvetotangosta saa hyvän ja tukevan otteen.


P.P.S. Pojan lohdutuksen sanat luettuani tämän tekstin hänelle ennen julkaisua  -Lisää sinne vielä, että äidillä menee kyllä yksi hyppyleuka.


P.P.P.S. Okei, oisko se kolme leukaa vuoden loppuun mennessä aivan mahdoton tavoite?




Ilona

Ahistaa

Haettiin syöttötuoli poikien kanssa tänään kellarista. Ostin käytettynä ja maalasin sen muutama vuosi sitten. Joo o, on aika 70-luku look like.


Vähän ahdistaa. On niin värikästä. Miten se onkaan niin, ettei tähän reilu 40 neliön olohuone-keittiö-ruokailutilaan meinaa mahtua valkoisen ja mustan lisäksi kuin yksi keltainen asia? Valitse siinä sitten, banaanit, syöttötuoli vai vanha keltainen pinnatuoli?





P.S. No oikeastihan tässä ei voi todeta muuta, kuin että Länsimaisen ihmisen ahdinko.

Ilona

Kesämuistotehdas

Olemme tehtailleet lapsuuden kesämuistoja joka ikinen aurinkoinen päivä. Tai eihän muistojen kartuttamiseksi oikeasti töitä tarvitse tehdä. Antaa kesän vaan viedä.


Niin kävi myös eräänä aurinkoisena alkaneena aamuna Korsossa - annettiin kesän viedä. Kello 6.58 kurkistin pimennysverhojen raosta. Kyllä paistaa. Whatsappissa viesti siskolle; "Lähdetään tänään Helsingin retkelle, vien auton huoltoon ja mennään bussilla yhdessä joo!" Ja niin sekalainen setti tyyppejä istui bussipysäkillä ennen yhdeksää. Sää oli arvoituksellinen, välillä paahtavan kuuma ilma ja välillä kaupungin valtasi uskomaton sumu. Bussilta vaatekaupan kautta juoksujalkaa Suomenlinnan lautalle. Mahdotonta chillailua koko päivä. Poikien hiusten letittämistä ja nutturoita. Prinsessakeksejä ja smurffilimua. Serkukset nauttivat olostaan ja elostaan. Ei tainnut tulla yhtäkään itkua koko päivän aikana edes pienimmiltä matkustajilta. Tuo ihana saarirykelmä antoi taas jotain uutta, kun ei tallailtu ihan niitä tavallisimpia ja tutuimpia reittejä. Koko ajan mielessä oli ajatus, kuinka ihanaa tämä onkaan. Ja aika usein se taisi päästä suustakin.


Tällaiset hetket tallentuvat aivan varmasti lapsuuden kesämuistoihin.




Ilona