Yhtä

Kerroin viime vuoden puolella tehneeni elämäni arvokkaimman huonekaluostoksen. Siinähän kävi niin, että hetki tuon huonekaluostoksen jälkeen teimme sitten elämämme suurimman ja arvokkaimman ostoksen niinkun ever. Jos olisin ensimmäisen arvokkaan ostoksen yhteydessä tiennyt, että teemme tuon toisen arvokkaan ostoksen, olisin saattanut odottaa vielä hetken. Se hetki olisi ollut ratkaiseva suhteessa työn ja vaivan määrään, jonka kohtasimme, koska tuota hetkeä ei ollut.

Jottei liian filosofiseksi ja monimutkaiseksi heittäydytä, niin nimettäköön hankintamme sohva ja talo.

Kerrottakoon myös, että nykyään ne ovat yhtä.

Toimitettiinpa muhkea 240-senttinen Suomessa valmistettu harmaalla vintagedenim-kankaalla varustettu sohva sitten talolle. Tiesimme jo katsomattakin, ettei se tule mahtumaan ovesta sisään. Liian tiukka mutka sisääntuloaulassa liian pitkälle sohvalle. Voisitteko kuitenkin yrittää, kaino pyyntö postimiehille. Ei auttanut itku markkinoilla. Eikä muuten naurattanut. Joulukuu, mustaakin mustempi ilta, uusi sohva taivasalla ja sohvankuljetusauto kurvaa pihasta takavalot vilkkuen. Tulisiko sohvasta sittenkin arvokkain puutarhakalustehankintani?

Onneksi saimme pelastettua sohvan isän pakettiautoon ja saimme samalla tuumaustauon. Seuraavana viikonloppuna rautasahan, tikapuiden, vanerilevyjen ja lihasvoiman siivittämänä uudella puhdilla eteen päin. Niin purettiin ulkona muutaman metrin korkeudella sijaitsevan tuvan ikkuna, josta sohva tungettiin sisään tikapuiden päällä työntämällä. Ikkunan korjaus entiselleen ja sohva paikalleen. That's it! Eiku ei! Siitä alkoikin seuraava koettelemus mulle-tänne-heti-kaikki-mentaliteetilla varustetun minän kanssa. Ei nimittäin ollut helppoa säilöä avaamatta uutta sohvaa paketissaan muutamaa kuukautta, kunnes remontti ja muutto olisivat ohitse. 

Niin pärjäsin kuitenkin ja nykyään nautiskelen sohvastani ja talostani. Enkä muuten aio luopua niistä erikseen. Ei sitten mennyt kuitenkaan ihan hukkaan sohva remontinkaan aikana remonttikoira Rossun nauttiessa remonttipäiväuniaan paraatipaikalla (kuva alla).

Ilona

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri

Kuinka hyvää tekeekään välillä päästä maalta kaupunkiin. Ihan asioikseen lähteä.
Koluttiin porukalla Korkeavuorenkatu. Pientä, kaunista, palvelualtista, tyylikästä ja sydämellistä. Sadekaan ei haitannut.




Kiitos!


Järjestäjät
Mintunmustaa
Sateenkaaria ja serpentiiniä

Seuralaiset
Auringonkerääjä
Aniliini
Retromoderni
Pisaroita
Villa Lumi
Sula mahdollisuus
Muotoseikka
Tekemisenmaku
Cirkus

Kanssamatkaajat
Succès
Pore Helsinki
Latva
Designmuseo

 Ilona

Pihi, pihimpi, digiboksiton

Rakastin ennen digiboksiamme. Sitä, kuinka kolmea kanavaa yht aikaa nauhoittava masiina piti huolen, ettei tv-tylsyys päässyt iskemään. Jos olin yksin ja oli tylsää, löytyi boksista aina seuraa. Iltaisin oli mukava maata sohvalla ja nollata päivä katsomalla valikoitua tositeeveehömppää.


Muuttaessamme uuteen kotiin, vaihtui tv-talous kaapelista antenniin ja uuden digiboksin hankinta olisi ollut edessä. Katselin kaupasta. Katselin kierrätyskeskuksesta. Kalliita ja ääh, tarviiko sitä edes?
Niinpä olemme eläneet alkuvuoden ilman digiboksia (Netflixeistä sun muista palveluista puhumattakaan).


Enköhän sitten mennyt mainitsemaan ylpeänä ääneen, kuinka hyvin olen päässyt eroon televisiosta.
Kuinka sitä ei oikeastaan tarvitse enää kuin keskiviikko-ja tortai-iltaisin yhdeksältä (Liv-kanava, joo o - vähemmän ylpeänä). Niinpä seuraavana päivänä makasin kuumeessa sohvalla peiton alla ja surffailin Hulppeiden hääkakkujen, Tiedä ja voitan, Lääkäreiden, Sarahin sisustusvinkkien ja Teiniäitien välillä. Karma is a bitch.





P.S. Hyviä kuumeenlaskuvinkkejä? Huomenna olisi nykyään tyhjääkin tyhjemmän kalenterini ainoa täysi päivä.





Ilona

Tuvan nurkassa

Talon ostohetkellä tuvan nurkassa olisi ollut ne talon ainoat järkevän kokoiset kaapit. (Niin nuo tuolla alhaalla, julkaisukelvottomassa kännykkäkameran kuvassa.) Olisi ollut liinavaatekaappi. Olisi ollut siivouskomero.


Mutta mitä meninkään tekemään?


Purin ensitöikseni ja ilmoitin paikallisella facebook-kirpputorilla, että nopein hakija saa omakseen, kun vie pois heti. Tilalle tuli tilaa. Ihanaa avaraa tilaa! Lisää hengittävyyttä. (Ja tietysti kaappien alta paljastuva käsittelemätön/puuvalmis lankkulattian pätkä.)


Ei se ole tupa eikä mikään, jos ei sohvaa ole. Niinpä teinin sänkynä toiminut vanha puusohva löysi täydellisen paikkansa uudesta kodista. Valkoiset hyllyt ja hyllylevyt ovat Bauhausista puuvalmiina ostettu ja valkoiseksi maalattu. Hinta muutaman kympin luokkaa kaikkinensa.


Hyllyiltä löytyy Marimekon Muija-purkeissa pastat ja myslit. Sipulien säilyttimenä toimii nurinperin käännetty pahvinen biopussi. Punnukset ovat löytö paikallisesta osto-ja myyntiliikkeestä. Arabian voipytyt ennakkoperintöä anopilta ja lasitölkit isoäidiltä. Alimpaan kuvaan tupsahtanut viherkasviamppeli on mustasta narusta itse solmimani.





P.S. Ja kyllä - meillä on vaaleanpunaisia tyynyjä!




Ilona

Muuttunut nainen

Huomasin taannoin eriskummallisen asian - en ollut nähnyt imuria puoleentoista viikkoon. Ei niin, että imuri olisi ottanut ja kadonnut. Tiesin, että kyllä se siellä verhon takana rappusten alla omalla paikallaan edelleen on.


Mutta mitä? Minä, joka hetki sitten imuroin ja pesin lattiat vielä päivittäin, en ollut kaivanut imuria esiin KYMMENEEN PÄIVÄÄN! En vaan yksinkertaisesti ollut kokenut tarvetta imurin esiin kaivamiselle. Tuntui varsin hyvältä tuon havainnon jälkeen.


Johti pohdintaa siitä, miten tähän on tultu? Pohdinnan tuloksena erinäisiä vaihtoehtoja ratkaisuiksi.

Joko
- olen ottanut downshiftauksen todella kirjaimellisesti
- pöly jakautuu tasaisemmin isompaan tilaan
- elämäni prioriteetit ovat muuttuneet
- perinteinen harja-ja rikkalapio- yhdistelmä toimii sittenkin

tai kaikkein todennäköisin
- kaikkia edellä mainittuja yhtaikaa





P.S. Tuvassa tietokoneen ääressä istuessani käänsin päätäni aurinkoa tulvivan ikkunan suuntaan. Auringon säteet paljastivat hämähäkinseitin, joka kipusi ikkunasta puusohvan kulmaan. Jääköön siihen.





Ilona

Selfie

Huutonaurut.
Kai sä oot jo kuullut tämän  ?





Ilona

Mieluummin överit, kuin vajarit

Kotimme yläkertaan vievän portaikon päässä sijaitseva aula kantaa nimeä puuluola. Puuluola on sellainen mitä et voi kätkeä, korosta- tyyppinen ratkaisu. Vanhaa ovea ja kauniita puulattioita emme toki tahtoneetkaan kätkeä. Ja vaikka kodin muissa huoneissa olevat mäntykätot saivat alta aikayksikön kyytiä ja jäivät valkoisen maalin alle, tässä tilassa päätimme korostaa. Niinpä puinen katto sai luvan jäädä.

Kun katto päätettiin jättää puiseksi, oli seuraava ajatus, että tähän tilaan ei sitten tuoda mitään muuta kuin puisen värisiä kalusteita! Vähän on lipsuttu, mutta kokonaisuus on silti mieluisan överi.

Puiset jumpparenkaat ovat koko perheen yhteinen joululahja. Puun värinen tuoli on kierrätyskeskuslöytö kympillä. Puulaveri on ystävällisen ystävän mummolta saatu ja laverin päällä olevan patjan peitteenä toimii anopilta peritty räsymatto. Puinen sängynaluslaatikko on muutaman euron kirppislöytö. Musta rottinkituoli Ikeasta. Tyynyt on itse tehtyjä, Ikeasta, Annon sekä uuden sohvamme ylimääräisiä selkänojatyynyjä.

Ilona