En tiedä, mitä kasvatusoppaissa neuvottaisiin asiasta. En muista, onko koulussa puhuttu asiasta. Harvat asiasta huutelevat, mutta monet sitä pohtivat. Potevat ehkä huonoa omatuntoakin?
Niin. Täytyykö vanhemman leikkiä lapsen kanssa?
Hengittää, syödä ja juoda täytyy. Muuten käy huonosti. Nukkuminen on myös suotavaa.
Täytyykö leikkiä?
Mielestäni sillä, mitä lapsen kanssa tekee, ei välttämättä ole merkitystä. Sillä, miten tekee ja miten lapsen kanssa on, on merkitystä. Läsnäolo, vuorovaikutus sekä aito kiinnostus lasta kohtaan ovat mielestäni asioita, jotka painavat vaakakupissa eniten, kun pohditaan lapsen kanssa vietettyä aikaa.
Se, etten istu päivittäin, viikottain, enkä välttämättä edes kuukausittain pojan huoneessa rakentelemassa hänen kanssaan Legoilla, ei tarkoita sitä, ettenkö olisi läsnä. Minä otan lapset vastaan, kun he tulevat koulusta. Syömme yhdessä välipalaa, luemme kokeisiin, teemme läksyjä, urheilemme, leivomme, teemme ruokaa, ulkoilemme, tyhjennämme tiskikonetta, ripustamme pyykkejä, saunomme ja luemme kirjoja.
Leikittömyys ei myöskään tarkoita sitä, ettenkö olisi leikkimielinen tai leikkisä. Höpsöttely, huumori ja spontaanit touhupyrähdykset kuuluvat jokapäiväiseen arkeemme ja ovat osa vanhemmuutta.
Enkä minäkään toki täysin leikkimätön ole. Voi että onkin joskus kiva yllättää poika kysymyksellä - Rakennettaisko junarata? ja rakentaa yhdessä ideoimaa palikkakaupunkia niin kauan, että niskat ovat jumissa seuraavat kaksi päivää. Ja vauvat. Vauvat ovat tietysti poikkeus ja asia erikseen. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee leikkiin aikuista. Vauvan kanssa päivä koostuu hoitotoimenpiteistä, syömisestä, vaipanvaihdosta, pukemisesta sekä rytmeistä ja vuorovaikutuksesta. Vauvojen kanssa leikkiä sisällytetään hoitotoimenpiteiden ja vuorovaikutuksen lomaan ja se on lelujen kanssa touhuamisen lisäksi höpsöttelyä, ilmeilyä, kutittelua, jumppaamista ja naurua. Pienten lasten leikeissä tärkeintä ovatkin yhdessä olo ja läheisyys, nuo samat tärkeät elementit, jotka vanhempi voi isompien lasten kanssa saavuttaa monella muullakin tapaa, kuin leikin kautta.
Ilona
Puhuttiin miehen kanssa ihan taannoin siitä, miten luontevana itse kokee leikkimisen tai uskooko, että itsestä tulee leikkivä vanhempi. Kiteytit hyvin ajatuksia, joita itselläni aiheesta on. Tärkeintä on läsnäolo, se ettei vilkuile koko ajan kännykkää, kun on lapsen kanssa, vaan kuuntelee ja on vuorovaikutuksessa. Sillä, leikkiikö konkreettisesti vai ei, on pienempi merkitys.
VastaaPoistaEn tiedä, onko hommassa joku sukupuoleen liittyvä juttu, mutta musta tuntuu, että yleisesti ottaen miehet on niitä leikkijöitä..
PoistaEhkä se johtuu siitä, että naiset usein hallitsevat kodin-ja lastenhoidon kokonaiskuvan paremmin..tekevät montaa asiaa yhtaikaa.. kun taas miehet osaavat paremmin sulkea mielestään tekemättömät asiat ja voivat keskittyä yhteen, esimerkiksi vain siihen leikkiin.
Hei!
VastaaPoistaUskon juuri tuohon mitä kirjoitat. Ja siihen että kun lapsen kanssa sitten ihan ryhtyy jotain tekemään, on sen hyväparempiparas olla sellaista mistä itse tykkää!
Kyllähän se olo ja tekemisen ilo tosiaan on aidoimmillaan, kun tekee niitä asioita yhdessä, joista nauttii ja jotka ovat luontevia itselle. Uskon, että tämä näkyy myös lapselle ja näin yhdessä olemisesta välittyy hänelle se aitous ja hyvä olo.
PoistaViisaita sanoja!
VastaaPoistaTäällä toinen leikkimätön. Joskus vähän kirpaisee kun Lapsi tiedustelee asiasta. Hänhän juuri tuntee tapani parhaiten. Mutta omatunnon en anna kolkuttaa. Läsnäolo tulee muista asioista, joten sillai hyvällä mielellä vaan! :)
Kaikkein vaikein leikin muoto on muuten mun mielestä roolileikit. "Se ois isosisko ja tää pikkuveli. Ja sit nää menis tänne ja tekis täällä ruokaa ja menis sen jälkeen nukkumaan".. ei luonnistu ei :(
PoistaNo niinhän se on. Mutta: meillä lapsi vaatii, että minä leikin. Tekisin mielelläni hänen kanssaan ruokaa, luen kirjaa, leivon ynnä muuta, mutta se ei kelpaa. Vuorovaikutus ja läsnäolokin on vähän niin ja näin, kun vauva keskeyttää koko ajan. Nyyh!
VastaaPoistaKyllähän pienet lapset kaipaavat usein leikkikaveria ja jos leikki-ikäisiä sisaruksia ei perheestä löydy, on lapselle luontaista hakea sitä vanhemmistaan.
PoistaEhkä tuon ikäiselle voisi sanoa, että tehdään ensin yhdessä ruokaa ja sen jälkeen voidaan leikkiä hetki.. ja näin pikkuhiljaa saada lapsi innostumaan muistakin jutuista, kuin vain äidin kanssa leikkimisestä.
Toki vauva voi olla myös "syypää" tähän, että isompi tahtoisi sanella, että nyt äiti leikitään (ja keskityt minuun ja minulle tärkeisiin juttuihin..ihan kuin keskityt vauvaankin kun hän vaatii sinulta jotain).
Eli vähän dilemma.