Pakopaikka

Tässä on paikkani. Työpöydäksikin sitä voisi kutsua, mutta en minä tämän pöydän ääressä töitä tee. Vaan pakoilen.


Bloggauspaikka-haaste on kiertänyt blogeissa jo hyvän aikaa. Alkuperää en löytänyt, mutta omani sain Lauralta, jonka oma paikka kyllä kieltämättä herättää hieman vihreyttä.


Meillä tietokonepöydän virkaa tekevä Lundia-hyllykkö on tällä hetkellä master bedroomissa. Lundian runko on vanhemmiltani ja hyllyt ostettu kierrätyskeskuksesta. Jakkara on kierrätyskeskuslöytö, vanha puutyöluokan penkki, jonka olen kunnostanut hiomalla ja lakkaamalla istuinosan sekä maalaamalla jalat.


Musta työvalo, musta vanerilaatikko sekä valkoiseksi maalattu lehtikotelo ovat Ikeasta.


Olette varmasti huomanneet, että puisista aakkospalikoista syntyy meillä vaikka mitä. Aakkoset ovat kirpputorilöytö ja niistä muodostettuja sanoja on ripoteltu ympäri kotia. Hanki jo elämä (eläma)- teksti syntyi erään blogiini anonyymina kommentoineen henkilön innoittamana. Blogger suodatti tosin arvon anonyymin kommentit suoraan roskapostiin ja näin ollen ette ole päässeet nauttimaan kyseisistä elämääni viiltävästi spekuloivista analyyseistä.


Mutta pitäisi varmaan hankkia. Se elämä siis.





P.S. Nappaa ihmeessä haaste.




Ilona

Parantaa kuin sika juoksuaan

Aina kun uusi vauva tulee taloon, on kaikki, no uutta. Yöllä herää pienimpäänkin tuhinaan eikä nukkumisesta meinaa tulla mitään.



Öihin lähden seuraavanlaisella setillä:
- 3 valmiiksi annosteltua maitopulloa jääkaapissa
- 2 tuttia tyynyni vieressä (odottamassa valmiina, kun en keskellä yötä löydä vauvan suustaan pulpauttamaa tuttia mistään)
- korvatulpat (jotta saisin nukutuksi edes syöttöjen välit)
- pieni taskulamppu (jotta näkisin syöttää vauvan laittamatta valoja päälle kesken yötä)



Kun aikaa kuluu hetki, opin vauvan tavoille. Kun valvottuja öitä on tarpeeksi, eivät vauvan tuhinat paljoa paina. Tosin väsymys sitäkin enemmän. Yöt menevät rutiinilla ja syötän vauvan vaikka unissani.



Öihin lähden seuraavanlaisella setillä:
- 2 valmiiksi annosteltua maitopulloa jääkaapissa





P.S. Arvostan hyviä yöunia ehkä eniten.




Ilona

11 väriä

Rakkaus

Rakkaus. Onko se punaista? 

-Ainakin ystävänpäivänä.

- Miller Goodmanin Facemaker-palikoista ne oleellisimmat

- Hymy-helistin. Lempparini vauvaleluista

- Työasioita varten tarvitsen kalenterin. Pieni ja punainen riittää.

- Pilleistä tehty himmeli muutaman vuoden takaa

- Marianne-peltipurkki (ystävänään Marimekon Kanteleen kutsu- purkki).

- Tämän tahdoin ja ostin. Itselleni. Huuto.netistä.

- Leivänleikkuri Oriveden ostosta ja myynnistä eurolla. Pakko-ostos.

- Marianne-rouhetta (marianne-kääretorttuun) joulun leftoverseista

P.S. Nauttikaa toisistanne.

Ilona

Munaa kerrakseen

Osallistuimme kanamunien kimppatilaukseen Kuorttisen luomukanalasta. 60 kananmunaa tuli. Nyt on munia kerrakseen. Tilalta tulleet kananmunat säilyvät jääkaapissa 2-3 kuukautta ja huoneenlämmössä noin kuukauden.


Munia napsitaankin vitriinin päällä olevasta 5 litran keittiötölkistä tasaiseen tahtiin. Äiti tykkää keittää ja poika paistaa. Poika aloittaakin myöhäisemmät kouluaamut aina itse paistamillaan kananmunilla.



Maistuu.





P.S. Pääkaupunkiseudulla asustelevien edullisista luomukananmunista kiinnostuneiden kannattaa seurailla Mayor's Gymin luomuruokapiirin sivuja, jossa tiedotetaan aina tulevista tilauksista ja jonka kautta pääsee helposti napsauttamaan itsellekin makoisat munat.





Ilona

Korso

- Peltinen kyltti on vanhasta bussista. Takapuolella lukee Helsinki. Manuaalisesti päätepysäkillä käännettävä versio.

- Riihimäen lasin (Erkkitapio Siiroinen)  Jesperi- sokerikon pelastin mummolasta kymmenisen vuotta sitten. Täydellisen värinen. Ja on sillä kaveri kaapissa, kermakko.

- Tarjotin on kierrätyskeskuslöytö, jonka olen maalannut.

- Tivolin omenanvihreällä washiteipillä päällystettyä johtoa ei tarvitse piilottaa.

- Väärinpäin käännetty pahvinen bio-roskapussi säilöö sisäänsä tavaran jos toisenkin. Kerrankin rypyt saavat näkyä!

- Neonkeltainen tutti rikkoo sääntöjä. Tutista puuttuu auton tai rusetin kuva. Että onko se tytön vai pojan!!?

P.S. Korso. Hyvä paikka elää ja yrittää. Ja yrittää elää.

Ilona

Osaan

Osaan vauva sylissä


- pelata nintendoa
- leipoa taatelikakun
- imuroida
- pedata sängyt
- tyhjentää tiskikoneen
- käydä suihkussa ja pestä hiukset
- kirjoittaa tietokoneella
- ottaa valokuvia
- viikata pyykit
- pestä lattiat




Vaikka kuvista voisi päätellä, niin eipä nimittäin ole kovin lattialla viihtyvää sorttia.





Ilona

Kaksi taloa

Minulla on kaksi taloa. Unelmataloa. Olisi minulla vaikka 100, mutta nämä kaksi ovat erityisiä. Miksi. Siksi, että ne ovat jollain tasolla realistisia, saavutettavissa.


Paitsi että niissä asutaan.


Molemmat ovat vanhoja puutaloja. Keltaisia. Pieniä. Sopivia. Lähellä.


Toisen ohi kävelen päivittäin. Haaveillen. Talo on noin 90-vuotias vanhus. Idylliset viisiruutuiset ikkunat, kaksi pystyssä ja kolme poikittain päällä. Talon harjakatto kaartuu juuri oikeassa kulmassa ja katon vihreä väri ei voisi parempi olla. Tontti on pieni ja sijainti huono. Mutta tunnelma! Ohi kävellessäni kurkin ikkunoista. Seuraan, kuinka suunnilleen talon ikäiset asukkaat juovat yhdessä iltakahvia keittiön ikkunan ääressä. Tai istuvat rollaattorin kanssa pihatiellä nauttien auringonpaisteesta talvisäässä. Sanon kaunis ilma.


Toinen on 50-60-vuotias. Lapsuudenkotini naapurissa. Kiviset ulkoportaat vievät verannalle. Omistaapa talo kiviportailla ja verannalla! Talossa on 7 ikkunaa. Talossa asuu myös noin talon ikäinen rouva. Yksin. Tontti on mukava, mutta avoin.


Asuintilaa? Ehkä 80 neliötä. Tulisijoja? Luultavasti. Lankkulattiat? Vanhemmassa ainakin. Alkuperäiskuntoisia? Melkein. Kuntoluokitus? Remonttitaitoiselle. Kenenkään unelmataloja? Tuskin muiden.


Kauan olin pohtinut ja kerännyt rohkeutta. Kävellä ovelle ja kertoa se. Että teillä on hieno talo. Ottaisitteko yhteyttä, jos aiotte joskus myydä. Tahtoisitteko myydä?


90-vuotiaat luultavasti loukkaantuisivat. Miksi he omasta kodistaan pois lähtisivät ja minne? Nuorempi talo emäntineen huokaisisi varmasti helpotuksesta. Liikaa työtä ja huolenpitoa toisissaan. Olisi jo aika saada uudet intoa puhkuvat asukkaat pitämään huolta.


Sitten tuli päivä, kun kävelin nuoremman talon ovelle. Painoin ovikelloa ja odotin. Ja odotin. Että ovi avattaisiin ja saisin nähdä vilauksen verannasta. Ehkä minä olin tervetullut. Ehkä pääsisin jopa sisään. Ehkä saisin vastauksia. Inspiroituisin lisää. Taskussani oli pahvilappu, johon oli tihrustettu yhteystietoni. Sen ojentaisin.


Ovea ei avattu. Ei se mitään, aion mennä pian uudestaan.





Ilona