Hidasta elämää

Avaan aamulla silmät. Katson kelloa. Se näyttää 7.10. Katsahdan ulos. Vaihdan asentoa. Katselen kattoa. Mietin. Tai sitten en mieti. Kuluu puoli tuntia. Vaihdan asentoa. Avaan puhelimen ja katselen kuvia vanhoista ikkunoista ja ikkunaremonteista. Kuluu tunti. Käännän kylkeä, vedän peittoa paremmin ja suljen silmäni. Kuluu puoli tuntia. Kuulen kuinka joku kipuaa portaita yläkertaan ja avaa varovasti huoneeni oven. Avaan silmäni. Poika hyppää viereen ja kömpii peittoni alle. Makailemme vierekkäin ja höpisemme omiamme. Kuluu 40 minuuttia. Pojalle tulee nälkä. - Nouse vaan. Äiti tulee kohta perässä. Poika lähtee alakertaan ja katselen vielä hetken kattoa ja hymyilen.

Alan keittämään puuroa. Poika tulee viereeni - Äiti on niin ahkera. Äidille pitäisi antaa kuukausirahaa.

Okei, näkökulma se on tuokin ja kuukausiraha olis ihan jees.

Hidas elämä tekee hyvää. Hitaat päivät ja hitaat viikot.

Päätin remontin tehtyäni, että seuraava missioni on ruisleivän valmistaminen hapanjuureen. Alkaisin valmistaa leipää perheelle. Koko koti tuoksuisi hyvältä. 

Koti on ollut valmis yli kuukauden. Leivän aika ei ole vielä ollut. 

Hitaasti hyvä tulee.

Ilona

Raakalaudasta lattia

Raakalaudasta "lankkulattiaksi", sarjassa ekologista remontointia. Sellaista remontointia, jossa pyritään käyttämään ja hyödyntämään mahdollisimman paljon vanhaa jo olemassa olevaa. Ei remontoida uusien kaikkea vain siitä, ilosta, että saisi priimaa. Tyydytään vähempään.

Lähtötilanne talon yläkerrassa oli parkettia leikkivällä muovimatolla verhotut lattiat. Eipä tarvinnut suojata lattiaa kattoa maalatessa. Oli sanomattakin selvää, ettei muovi jäisi lattiaan. Kaino unelmani oli, että muovimaton alta olisi paljastunut täydellinen vanha lankkulattia. Muovimattoa raottamalla näkyi kuitenkin vain rakennuslevyä, plaah! Olisihan se lankkulattia siellä levyn alla kuitenkin? No eipä ollut. Vaan lautaa, raakalautaa. Sitä, joka on lattiassa viimeisenä ennen eristeitä ja kannatinpalkkeja.

Purettavaa pinta-alaa oli noin 50 neliömetriä ja muovimatto-ja levyjätettä kertyi muutaman kuution verran. Kolmesta huoneesta löytyi levyn alta kohtia, joista näkyi purut ja rakenteet, laudoituksen puuttuessa kokonaan. Jouduimme siis paikkaamaan kohtia uusilla laudoituksilla. Lattialaudoitus oli muutenkin melkoista tilkkutäkkiä milloin missäkin eri suuntiin kulkevan laudoituksen ansiosta.

Onneksi satuimme aloittamaan purkamisen aluksi sieltä, mistä vanhaa lattiaa ei löytynyt. Suurempi tyytyväisyys valtasi nimittäin minut, kun sitä alkuperäistä lankkulattiaa sitten löytyikin puolikkaasta yläkerrasta. Löytynyt lankkulattia oli huonohkossa kunnossa, osittain kuin kirveellä pahoinpidelty, maalitahroissa ja kaikin puolin kärsinyt.

Mutta siihen raakalautaan. Koska raakalautapohja ei ole tarkoitettu varsinaiseksi lattiaksi, on laudat lätkitty paikalleen summittain ja lautojen väleissä on erikokoisia rakoja. Rakojen tarkoituksena lienee toki pitää rakenne ilmavana ja tuulettuvana. Suurimmat raot olivat lautojen välissä, no SUURIA. Pohdimme aluksi rakojen täyttämistä, jotta lattiasta saisi tasaisen. Miten raot sitten täytettäisiin? Ensimmäiseksi pohdinnassa oli sekoittaa lattianhiontapölystä ja liimasta seos, rakojen täyttämiseksi. Vai ajaisimmeko puutavarasta kapeita suikaleita, joilla tilkitsisimme suurimmat raot? Entä jos rakoihin tunkisi juuttinarua? 

Eiku ei tehdä mitään. Raot saavat jäädä.

Ylimääräiset naulat nypittiin pois ja irtonaiset laudat kiinnitettiin kunnolla alustaansa ruuveilla.
Lattia hiottiin tasaiseksi parketinhiomakoneella. (Hiomakone vuokrattiin ja päivävuokra kustansi noin 70 euroa.)

Hionnan jälkeen lempipuuhaani, lattioiden maalaukseen. Se vei noin 20 minuuttia/huone, kun ensimmäinen maalikerros oli valmis. Käytin lattian maalauksessa välineenä pensseliä ja maalina Betolux Akvaa.

Kaksi kerrosta maalia riitti ja lopputulos on maalattu tilkkutäkki ♥
Maalin sävy on yhtä huonetta lukuun ottamatta hailakka mintunvihreä (Tikkurilan TVT X439). Yhteen huoneeseen käytettiin vanhat harmaan (TVT 1944) jämät.


Lopputulokseen olemme varsin tyytyväisiä. Lattioiden raot eivät ole haitanneet käytössä lainkaan eivätkä häiritse silmää. Joten jos olet joskus harkinnut tai harkitset (googlen perusteella aika moni oli asiaa pohtinut) lattian kunnostamista raakalaudasta, niin suositteluni!

Alla (pahoitteluni)pimeässä otettuja huonolaatuisia kuvia kronologisessa järjestyksessä lattiaremontin etenemisestä.

P.S. Ei herkemmille!

Miehen toteamaa lattiasta - On tää kyllä tosi hyvä, mutta toivottavasti kukaan ei oksenna tupaantuliaisissa tänne yläkertaan. Joutuisi varmaan sitten purkamaan lattian, että saisi siivottua.

Että vähän railakkaammat tupaantuliaiset suunnitteilla.





Ilona

Muutto kymmenellä laatikolla

Taisin käydä viime vuonna 92-neliöisen kotimme irtaimiston kahteen kertaan läpi. Ei meillä koskaan ole kovia hamstraajia oltu, mutta tarve vähentämiselle oli. Ainakin pään sisällä.


Ajattelin, ettei meillä ole enää muuton koitettua paljoa tavaraa. Sen jälkeen karsin vielä muutaman jätesäkillisen kierrätyskeskukseen ja päätin, että meidän nelihenkinen porukka, plus koira, saa pärjätä muuton kymmenellä muuttolaatikolla.


Vaikka tavaran määrä yllättää jokaisessa muutossa ja sitä tavaraa ON, ei ongelmaksi muodostunut pakkaaminen tai tavaroiden mahduttaminen muuttolaatikoihin vanhassa kodissa. Mutta kylläpä tuli minimalistillekin tenkka poo uudessa paikassa. Talovanhuksessa ei nimittäin ole kaappeja. Paitsi ne keittiön. Ei vaatekaappeja, ei eteisen kaappeja, ei siivouskaappia, ei kodinhoitohuoneen kaappeja (no ei kyllä ole kodinhoitohuonettakaan). Ei kaappeja! Eikä muuten kellariakaan.


Lopputulos on niinkin kätevä, kuin lakanoita keittiökaapeissa, imuri portaiden alla, vauvanvaatteita vanhan puusohvan sisällä ja kausivaatteet lämminvesivaraajan suojaksi rakennetun komuutin yläkerrassa. En ole tullut siihen päätelmään, että säilytystilaa tarvittaisiin enemmän. Olen tullut siihen päätelmään, että tavaraa pitää karsia lisää. Näin ollen kerään tylsyyttä vielä tovin, jonka jälkeen tartun toimeen ja sitten saa tavara kyytiä.





P.S. Säilytystilanpuutteen ja pihiyden vuoksi siellä ne elelevät sulassa sovussa lukottomassa ulkorakennuksessa Arabian kukkaruukkukokoelma, Niemen tehtaiden lastensänky, Lundiat ja ylimääräiset pinnatuolit ystävineen. Toivottavasti täällä päin ei käyskentele varkaita, joilla sattuisi olemaan kanssani samanlainen sisustusmaku. Toisaalta, jos käyskentelee, niin eipähän tarvitse itse karsia kaikkea.



P.P.S. Eikä toki nykyään kokonaan kaapitonta ja säilytystilatonta elämää eletä. Kyllä mukanamme muutama kaappi ja lipasto vanhasta kodista uuteen muutti.






Ilona

Iholla

Tiesittekö, että jäämies Ötzilläkin oli?

Muistatteko tuon 90-luvun alussa Alpeilta löytyneen yli 5000 vuotta vanhan hyvin säilyneen ihmisruumiin?

Joka tapauksessa. Kivikautisella jäämiehellä oli ihossaan taidetta.

Suunpieleni nousivat hymyyn, kun syntymäpäivänäni avasin läheisteni minulle ojentaman kirjekuoren. Täydellinen ja toivottu lahja ihmiselle, joka on mieleltään minimalisti, eikä kaipaa elämäänsä uusia tavaroita.

Kuva oli päätetty vuosia sitten. Tyyli hioutunut matkan varrella. Istuessani tatuoijan eteen, minulla oli täysi luotto päällä. Taiteilija tajusi heti, mitä tahdoin ja meillä oli tekemisen suhteen selvät sävelet ja yhteinen linja. Tatuointikoneen suristessa minä hymyilin ja hykertelin ääneen ti ti dii, jee ja jihuu. Sessio oli kerrassaan miellyttävä. Viimeisen tunnin aikana hykertelu tosin muuttui -Voiksä yrittää puhua jotain, että unohtaisin edes hetkeksi tän kivun- tyyppiseksi aneluksi.

No nyt se on siinä. Ja pysyy.

P.S. Teinpä muuten päivän hyvän työn paljastamalla maestrolle, että heidän studiollaan olevat nojatuolit, "parin kympin kirppislöydöt", ovat tosiaan löytöjä ja tuolien realisointiarvo sattuu huitelemaan kolmissa tuhansissa.

Ilona

Some outsider

En jaa kuviani instantly. En twiittaa ajatuksiani. En pinnaa inspiraationlähteitäni. Vaikka uhosta huolimatta siirryin jokin aika sitten kivikaudelta nykyaikaan, olen aika outsider.


Kolme vuotta sitten instagramin ennustettiin olevan blogien tuho. Kai se sitä on osittain ollutkin. Ihmisten arjen muuttuessa koko ajan hektisemmäksi ovat nopeus, vaivattomuus ja helppous valttia myös sosiaalisessa mediassa. Helpompi tykätä kuvasta, kuin näpytellä kommentti blogiin. Puhumattakaan kameralla kuvaamisesta ja blogitekstin kirjoittamisesta ja niiden viemästä ajasta. Rehellisyyden nimissä, on varmasti myös herkullista päästä seuraamaan reaaliajassa muiden ihmisten elämää. Läheltä, mutta kaukaa. Ja ne ihmissuhteet ja verkostoituminen, olla sisällä.


Maailma kehittyy ja muuttuu, pysy mukana? No en ole pysynyt. Joku on pistänyt minut kapinalliseksi ja olen tahtonut jarrutella. Ihan samalla tavalla, kuin ollessani yläasteella kännyköiden silloin yleistyessä. Päätin olla ilman niin kauan, kuin pystyn.


Nyt arjen hektisyyden helpotuttua olen toisinaan uhrannut ajatuksen sille, josko? Olisiko jo aika liittyä?


Sitten lähden pohdinnoissani taas kovin syvälle. Miettimään tahdonko lisätä digitaalista jalanjälkeäni? Pohdin yksityisyyttäni. Kuinka paljon tahdon jakaa? Miksi? Tahdonko koukuttua? Onko minulla tarve jakaa? Tahdonko olla ulkona vai sisällä? Vai eläisinkö vain hetkessä ja kokisin sen tarpeeksi merkitykselliseksi ilman tykkäyksiä?



Sano sä jotain?





P.S. Näin ollen siis  totean, että jos ilmestyn sisään, niin tiedättepähän vaan, että se on ensimmäinen pyristely yrityksessä olla kuolematta tylsyyteen.


P.P.S. Vai alkaisko harrastamaan meditointia tai joogaa?


P.P.P.S. Okei, nyt lähtee aika korkealentoista. Moro.






Nimimerkillä: Ernu

Designia roskakatoksesta?

Päivittelin eräänä päivänä miehelle ääneen, kuinka sängyn vierusta kaipaisi mustaa pinnatuolia. Ei puisen väristä, eikä valkoista, joita talosta löytyy jo riittämiin. Vaan tummaa. Jotain, jossa olisi särmää. Mies siihen sitten kommentoimaan, kuinka hän näki töissä ollessaan erään kerrostalon roskakatoksessa mustan pinnatuolin.


Ihan liian usein mies aloittaa lauseen - Mä meinasin... 
Niinpä tälläkin kertaa. Mies oli meinannut ottaa tuolista kuvan ja meinannut lähettää sen minulle. Kysyä josko tykkäisin. Tuoli oli kuitenkin kuulemma ihan kulunut ja maalikin lähtenyt.


Minä -Jaa että kaksi päivää sitten!!! Ja että meinasit!? Älä enää koskaan meinaa mitään. Ja nyt kyllä mennään ja heti!


Matkalla slummikerrostaloalueelle satoi vettä. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Voi, jos se tuoli seisoo siellä sateessa. Mies lohduttamaan, että ei se varmasti enää ole siellä. Siitä on jo kaksi päivää. Samaan hengenvetoon sanoo, ettei tiedä, se saattoi olla joku pahvituolikin. Pahviksi kutsumme Ikean huonekaluja. Minä pidän miehelle luennon siitä, kuinka hänen tulisi jo osata tunnistaa huonekalut, joista minä pidän ja jollaisia meille sopii. Ja kuinka ihmiset saattavat hylätä vaikka monen sadan euron designhuonekaluja tietämättömyyttään roskalavoille.


Saavuimme slummiin. Taivaalta vihmoo jääkylmää vettä ja minä juoksen roskakatokseen. Kaappaan syliini tuolin ja sullon sen kiireenvilkkaa auton takapenkille. Fanett tai ei, juuri täydellinen.





P.S. Eikä siitä mikään maali ollut irtoillut. Löytäjänsä ei vaan tajunnut, että istuinosa voi olla muun tuolin kanssa eri sävyä. Miehet!


P.P.S. Ovaalin muotoinen 60-lukulainen peili on löytö Kontista. Arvoin kauan, että ottaako vai ei. Onneksi otin.


P.P.P.S. Rikkoakseni harmoniaa, joka saattoi syntyä yllä olevista makuuhuoneemme kuvista, on pakko näyttää teille miltä siellä näytti ostohetkellä. Että olkaa hyvät vaan. *Huutonaurua*.

Ilona

Pienen budjetin keittiöremontti

Joskus jotkin asiat tuntuvat ja näyttävät toivottomilta. Sellaisilta, että ensivaikutelma saa unelmoimaan dynamiitista. PUM - kaikki maan tasalle ja uutta tilalle.

Kotimme edesmennyt keittiö kuuluu edellä mainittuun kategoriaan. Ensin ajattelin, että koko keittiö PUM. Sitten ajattelin, että vain yläkaapit PUM. Kolmanneksi ajattelin, että laminaattityötaso PUM. Viimeiseksi ajattelin, että vain pienenpieni tiskiallas PUM. Ja vähintään ysäripistorasiat PUM.

Lopputuloksena mitään ei räjäytetty. Ei antanut luonto periksi laittaa maan tasalle vielä toimivaa ja käyttökelpoista. Rosteriset kodinkoneet eivät toki hivele silmää, pieni tiskiallas on armottoman pieni välillä isollekin perheelle, avara yläkaapiton keittiö houkutteli ja laatikollinen keittiö kaapillisen keittiön sijaan olisi vaan niin paljon kätevämpi. Ei se mitään. Kyllä me pärjätään.

Ei tää muuten oo ees keittiö. Tää on tupa ♥ 

Lähtötilanne oli siis joskus 2000-luvulla remontoitu keittiö. Kuvat puhuvat. Ei lisättävää.

Remonttivalmistelut:

- Tapetin irrottaminen seiniltä

- Kaappien vetimien irrottaminen

- Verhotankojen irrottaminen

- Keittiökaappien alalaidassa kulkevan "peitelistan" (tuon madalluksen, joka näkyy parhaiten yllä olevassa kuvassa) purkaminen

- Keittiökaappien alla olevien valaisinten irrottaminen

- Ainakin sadan (okei viidenkymmenen) naulan, ruuvin ja koukun irrottaminen seiniltä

Seinät maalattiin kahteen otteeseen muovittomalla hengittävällä sisämaalilla.

Lieden ja tiskialtaan taustaseinä laatoitettiin 15 x 15 cm kokoisella kiiltävällä valkoisella kaakelilla ja saumattiin keskiharmaalla saumalaastilla. Työtasot laatoitettiin samaisella kaakelilla, kuin seinät. Työtasoja ei purettu, vaan laatoitus tehtiin vanhojen laminaattityötasojen päälle, jotka toimivat tasaisena laatoitusalustana.

Keittiökaappien vanhojen vetimien paikat kitattiin kiinni. Keittiökaapit maalattiin kolmeen otteeseen kiiltävällä Miranolilla. Vetimiksi hankittiin puusepän valmistamat 50-lukuhenkiset tammipuiset vetimet, jotka käsiteltiin värittömällä puuöljyllä. Vetimet asennettiin yläkaappeihin pystysuoraan ja alakaappeihin ja laatikoihin vaakaan.

Keittiöremontin tuotteet ja noin-budjetti:

- Muoviton seinämaali Coloria Greenline , sävy Tikkurilan Pro Grey- värikartta TVT 1944. Seinämaalia tuvan seiniin kului noin 3 litraa - hinta n.65 euroa.

- 15 x 15 cm kiiltävät kaakelit n. 9 euroa/paketti (Bauhaus). Kaakeleita kului vajaa 5 pakettia - hinta n.45 euroa.

- Kaakeleiden saumalaasti Mapei Keracolor sävy Medium Grey (112), Laattapiste. Muistaisinkohan, että 30 euroa.

- Keittiökaappien maali Miranol, sävyttämätön valkoinen. 3 litran purkki, josta kului n.1/3. Hinta about 60 euroa/3 litraa.

- Keittiökaappien puiset vetimet Helakaupasta 5 e/ kpl. Meille näitä meni 30 kpl = 150 euroa.

Keittiöremontti maksoi siis yhteensä 350 euroa ja vaivan. Laatoitustyöt teki isä. Suunnittelutyö, sekä muu toteutus on minun pikku kätösteni jälkeä. Ei se nyt ihan priima ole, mutta takuulla halvempaa, kuin dynamiitti.

P.S. Pieni tiskiallas on oikeastaan varsin kätevä, eipä kerry isoja tiskivuoria.

P.P.S. Tuvan (ja olohuoneen) katto ja vanha leveä lankkulattia ovat siis ainokaisia pintoja, joihin emme remontissa koskeneet. Ainiin ja se 2000-luvun kylpyhuone.

Ilona