Nautin tästä hetkestä, mutta samalla olen alkanut myös haikailla. Pientä vapautta. Minulla on ikävä pyöräilyä. Sitä, kun voi polkea menemään tukka hulmuten pitkin Korson katuja ja kujia antaen syksyn tuntua iholla. Minulla on ikävä rutiinittomampaa elämää. Sellaista, kun voi lähteä kävelylle spontaanisti pohtimatta vauvan uni-ja ruokailurytmejä. Sellaista, kun voi mennä kauppaan miettimättä, kuinka saa raahattua 35 kiloa ruokaa ja vauvaa parkkipaikalta kotiin. Minulla on ikävä perusteellisia siivous- ja karsimisurakointeja. Että voisinkin kävellä rappukäytävän alas verkkokellariin ja syventyä moneksi tunniksi käymään läpi sen sisältöä. Pohtimatta mitään. Tahtoisin myös uimahalliin uimaan. Rauhalliselle iltalenkille metsään. Ja Helsinkiin. Istumaan kiireettömästi kahvilaan, katselemaan ihmisvilinää.
Ehkä haikailu on osa erotyötä. Vauvasta irrottautumista. Sitä, kun tietää, että yhteinen taipale alkaa olla loppusuoralla. Suojele itseäsi. Irrottaudu jo vähän. Kaipaa muutakin. Valmistaudu.
Ilona
<3
VastaaPoista♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Poista<3
VastaaPoista♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Poista<3
VastaaPoista♥ ♥ ♥ ♥ ♥
PoistaJa mulla on niin ikävä niitä aikoja, kun pojat tuntui vielä tarvitsevan mua johonkin :)
VastaaPoistaAika menee niin hirveen äkkiä, että yks kakskymmentä vuotta tuntuu nyt tässä kohtaa vilahtaneen ohi ihan liian nopeaan. (Ei sillä, että haluaisin palata ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin, mutta sillä, että justiin kaikki noi asiat, joista sinäkin nyt haaveilet, on nyt käsissä, mutta niistä on nyt tullut sellanen jokapäiväinen olotila, että ajoittain kaipaa sitä, kun aina jostain kuului "Äiti" sitä ja "Äiti" tätä). Mutta hyvä niin <3
(Mun kannattais joskus oikolukea omat kommenttini, koska niistä näyttää tulevan niin sekavia, ettei niitä ymmärrä erkkikään, mutta luotan siihen, että sinä ymmärrät :))
PoistaHeh. Kyllä mä ymmärsin pointin.
PoistaMä kyllä huomaan aika nopeastikin, että kaipaan sitä hetkeä, kun on tarpeellinen. Siihen riittää yhdet normaalia pidemmät vauvan päiväunet, kun mä oon jo ihan että "vähänkö mulla olis tylsää jos vauvaa ei olis".
Onkin huomaamatta (ainakin näin sivusta katsoen) tullut pitkä rupeama. Voi vapautta. Ja voi pötkylää. Jos arvojärjestykseen laittaisi sun vapaamman elämän ruummiillistumia, luulen että etusijoille ajaisi verkkokellarin sortteeraus ja perusteelliset siivoukset :)
VastaaPoistaKun luopumisen jälkeen pääset taas sen makuun, vapauden nimittäin, niin älä ihan unohda tätä kotiin sidottua.
Peeäs. Miten käy pötkylän sunnuntaiharrastusten muuton jälkeen :o
Perusteelliset siivoukset sijoitusten jälkeen on myös osa siirtymisrituaalia. Pyyhkii vanhat pölyt nurkista ja orientoituu tulevaan.
PoistaTulevassa kodissa saattaa olla 440 neliötä, joten tuskin tarvetta harrastukselle ;)
P.S. Saatoin kyllä ostaa kirpputorilta jo yhden 50cm-kokoisen vauvan bodyn kaappiin odottamaan ;)
P.P.S. Me ollaan S.n kanssa mietitty, että babyn lähdön jälkeen alkais teidän kanssa uinnit oman kylän uimahallissa kerran viikkoon.
♡
VastaaPoista♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Poista<3
VastaaPoista♥ ♥ ♥ ♥ ♥
PoistaMinulla takana 13 kuukautta tytön kanssa, tosin kuukauden oli poissa kun oli uudessa, pitkäaikaisessa perheessä. Mutta hallinto-oikeus palautti takaisin minulle ja nyt pitäisi laatia vastine oikeudelle ja perustella asiat miksi tytön pitäisi saada jäädä tänne pitkään sijoitukseen. Mutta kieltämättä minäkin kaipaan sellaisia omia juttuja ja haluaisin tehdä rästiin jääneitä hommia. Esim. valokuvat ovat laittamatta kansioon v. 2010. Pieniä lapsia on ollut viimeiset kaksi vuotta oikeastaan aina ja millekään ylimääräiselle ei ole jäänyt aikaa. Lisäksi on vanhukset joista huolehdin niin päivät täyttyvät kyllä toisten tarpeiden tyydyttämisestä. Illalla olenkin sitten niin väsy että sammun sänkyyn ja kaikki ylimääräinen jää tekemättä. Hyvä kun saan perusarjen sujumaan kun kalenteri on täynnä merkintöjä. Onhan minulla muitakin lapsia kuin tämä prinsessa.
VastaaPoistaOho. Hurja kohtalo tytöllä, kun noin edes takaisin pompotellaan. Toivotaan parasta hänen jatkonsa kannalta (teillä).
Poista