keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ei aivan kapseli





Karsintakierrokseni eteni vaatekaapille. Superkriittinen linjani karsinnan suhteen sai jatkua. Vaikka edellisestä vaatekaapin raakkaamisesta on aikaa vain noin puoli vuotta, päätyi tällä kertaa kiertoon yhdeksän kiloa (siis 9 kiloa!) tekstiiliä. Konkreettisemmin ilmaistuna tämä tarkoittaa noin kolmen muovikassillisen verran vaatetta. Häpeä! Häpeän.


Tähän väliin puolustuksen sana. Viimeisen vuoden aikana tekemäni vaatehankinnat voi laskea kahden käden sormilla. Olen ostanut yhteensä noin kaksi pitkähihaista paitaa, yhdet bikinit, kaksi mekkoa, kolme kappaletta urheiluvaatteita sekä kahdet housut. Heräteostoksia nolla.


Unelmoin kapselivaatekaapista, capsule wardrobe. Vaatekokoelmasta, joka on rajoitetun kokoinen ja jonka kaikki osat sopivat keskenään yhteen. Superihanteellisessa tilanteessa kapselikokoelman vaatteet mahtuisivat yhteen matkalaukkuun ja sen kaikki osaset pystyisi pesemään samassa pesuohjelmassa. 


Kapseli tai ei, toimiva vaatekaappi lienee käytännöllinen ja kompakti kokoelma vaatteita, jotka kattavat juuri sinun elämäsi eri osa-alueiden käyttötarkoituksia. Yksi osatekijä käytännöllisyyden suhteen on yhtenäinen värimaailma, jonka kautta vaatteiden yhdisteltävyys on helppoa. Myös se, että tunnet oman elämäsi ja omat käyttötarpeesi helpottavat vaatteiden hankkimista ja vaatekaapin kurissa pitämistä. Tämän takia minun vaatekaapistani ei esimerkiksi löydy kuin yksi musta jakku, enkä omista yhtiäkään korkokenkiä. Kun vaatekaapista löytyy vain ne vaatteet, joista itse pidät, on vaatteiden valinta käyttöön helppoa. Kun jo olemassa olevan vaatekaapin ja oman tyylin suhteen on selvät sävelet, ei vika-ja heräteostoksia satu helposti ja vaatekaappi pitää niin ikään itse itsensä kuosissa.


Minun pukeutumiseni kulmakiviä ovat farkut ja neulepaidat. Kesällä farkkushortsit ja topit. Tyylini (jos sitä nyt tyyliksi voi kutsua) on yksinkertainen ja vaatekaappini värimaailma on yhdistelmä mustaa, harmaata, tummansinistä ja valkoista.


Vaatekaappini sisältä noin:


Alaosat
- 4 siniset farkut
- 1 mustat farkut
- 1 pellavahousut
- 1 chinot
- 3 legginssit
- 1 urheiluhousut/juoksutrikoot
- 3 olo/kotihousut
- 4 shortsit
- 3 hametta

Yläosat
- 8 neulepaitaa
- 5 neuletakkia
- 2 collegepaitaa
- 4 hihatonta paitapuseroa
- 3 mustaa toppia
- 3 valkoista toppia
- 1 musta jakku
- 3 teknistä paitaa/urheilupaitaa

Mekot
- 4 arkimekkoa
- 3 trikoista kesämekkoa
- 1 musta kotelomekko
- 1 juhlava mekko
- 1 juhlava kesämekko

= 60kpl.






Inspiraatiota keskiviikkoiltaan toivottaa hän.





P.S. Tyhjiä hyllyjä vaatekaapissa aiheuttaa muuten melkoisen tyydytyksen tunteen.





Ilona






37 kommenttia:

  1. Olin erittäin ylpeä siivottuani tänään vaatekaapin, kunnes näin vaatekaappisi... :D Lopulta tajuan olevani erittäin typerä säilöessäni esimerkiksi kesävaatteet, koska ensi kesään mennessä niitä on kirpputorilta taas kantanut kaapillisen. Itsellä vaan on joku sisäinen hamsteri sen osalta, että varaudun huonoihin elämän hetkiin. Entä jos ei ole rahaa, jos ei ole aikaa? Tekosyitä kaikki, mutta kun vain on luonto moinen..

    Myönnän, että totuushan on se, että ei niitä vaatekappaleita kovin monia tarvitsisi olla. Olet oikeassa. Taas.

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait hymyn aikaan. Ole vain hyvillä mielin ylpeä omasta kaapistasi!

      Itse olen huomannut, että mitä vaan siellä kaapissa olisi kesäisin, niin aina vedän jalkaan ne samat farkkushortsit. Tai ne toiset.

      Mä oon itse asiassa ihan varma, että kevyesti pystyisi olemaan ostamatta yhtäkään vaatetta vuoden aikana.

      Poista
  2. Ihana kaappi!
    Terveisin epätoivoinen tunku kaapissa.

    VastaaPoista
  3. Minä olen hyvä karsimaan kaapista tavaraa, mutta tavaran lopullinen poistaminen asunnosta tuottaa vaikeuksia. Syy: olen sekä pihi että laiska. Eli haluaisin saada käytöstä poistamistani hyväkuntoisista tavaroista/vaatteista usein vähän rahaa, mutta viitseliäisyys ei riitä naputtelemaan niitä nettikirpparille kuin muutaman kerran vuodessa (karsimisintoa riittää sen sijaan jatkuvasti). Onneksi eteisen kaapissa on vielä tilaa muovikasseille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi. Paha yhdistelmä.
      Ja ei sekään vielä, että ne naputtelisi sinne nettikirppikselle, mutta jos eivät menekään kaupaksi. Minä en taas jaksa sitä tavaroiden säilömistä kuukausitolkulla.

      Poista
  4. Minunkin haaveena olisi täydellinen vaatekaappi - tai siis sen sisältö.
    Vain laadukkaita ja ajattomia vaatteita, jotka sopisivat hyvin yhteen. Ehkäpä sitten joskus.

    Ja hei, sun kaappi näyttää ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kanssa tota, että olispa sellainen ajaton ja laadukkaan sisältöinen vaatekaappi.
      No mutta voihan sitä tavallaan ajattomaksi sanoa, kun vuodesta toiseen käyttää niitä samoja vaatekappaleita :D

      Poista
  5. Oi! Kade! Täällä kyllä vaivaa pieni enkehtaaviitsityölästä - pöpö...se työ laittaa kamat kirppikselle, kuskata mitä mihinkin, ööö perun varauksen, otan eikun perun, loputon suo...tai suoraan sitten kierrätykseen kuten yleensä! Ehkä pitää ottaa niskasta kiinni ja hoitaa ne ylimääräiset tavarat kiertoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä yksi ääni suoraan kierrätykseen laittamiselle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ei se seuraavana päivänä enää tee tiukkaa, ettei niistä saanutkaan rahaa.

      Poista
  6. Wau! Mutta entäs jos tykkää välillä megavärikkäästä ja välillä sitten hillitymmästä. Ja entäs jos välillä on kiva laittaa päällä aitoa retroa, mutta välillä iskee klassinen tyyli? :)
    Kyllä mä voisin tuon kilomäärän karsia helposti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toimivasta vaatekaapista puhutaan, niin olivat vaatteet sitten värikkäitä tai värittömiä, niin tärkeää on se, että ne ovat sopivia sinun elämäsi käyttötarkoituksiin. Silloin vaatteiden valitseminen käyttöön on helppoa.

      Poista
  7. HUI! Häpeän ihan varmaan sua enempi, kun mulla on n puolitoista kertaa sun vaatekaappi noin tilavuudeltaan ja se pursuilee! En saa aikaiseksi käydä vaatteita läpi, tuskin puoletkaan enää edes mahtuu päälle. PAKKO laittaa TO-DO-listalle, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no häpeä sinäkin sitten ;)
      Kun ryhtyy toimiin, niin yksi päivä tai ilta, niin homma on tehty. Ja se antaa paljon enemmän kuin ottaa. Suositteluni siis raivaukselle, mikäli ahdistusta nykytilanteesta esiintyy.

      Poista
  8. Siis kerrassaan mainio päivitys (niin kuin sulla yleensä kaikki). Aina löytyy joku punainen lanka näistä. Tykkään niin lueskella näitä ja kattella tietty kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane!
      Punaisesta langasta tuli muuten mieleen, että olipa huvittavaa, kun kaiken tuon värittömyyden keskellä vaatekaapissani on yksi kirkkaanpunainen neuletakki :D

      Poista
  9. Mutta niin, piti vielä sanoa, että mä en pystyisi tohon! Vaikka pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä sitten pystyt, kun tunnet sen tarpeeksi tarpeelliseksi toimenpiteeksi.

      Poista
  10. Kiitos, kyllä inspiroi! Varsinkin näin Hullari-viikolla. :) Tavoite on mulla vaatekaapissa sama, ja taas tänään, kun päällä oli yksi suosikkivaatteista, tuli mieleen, että miksi ihmeessä sitä edes pukisi ylleen mitään puolikivaa. Karsimaan, mars. Heti menen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullut päivät - mitkä ne on ;) ??!

      Puolikiva vaate päällä on usein puoliepämiellyttävä olo.

      Poista
  11. IHAILTAVAA!! Tätä tavoitellessa!! Mulla on muuten lainassa nyt se Hyvän mielen vaatekaappi-kirja, tosin en ole vielä kunnolla aloittanut. Mutta aihepiiri kutkuttaa kovasti.

    Mulla vaateostoksia ja kaapin/lipaston karsintaa helpotti pari vuotta sitten värianalyysi, jossa kävin noin pari vuotta sitten. Niistä ollaan montaa mieltä, ja taitaa olla eri koulukuntiakin. Mutta itse koin sen hyväksi. Mun värimaailmaan kuuluvat tietyt värit, ja sen pohjalta on jäänyt kauppaan monta "väärän" väristä vaatetta=turhaa ostosta!

    Oman haasteensa tekee sitten tämä ainainen painon jojoilu eli niitä hiukan huonosti istuvia, pikkuisen nafteja, mutta muuten niin ihania kuteita omasta värimaailmasta löytyy kyllä taas tällä hetkellä turhan paljon. Monet ns. tavoitevaatteet olen jo vuosien varrella karsinut. Mutta pitäis päättää, että haluanko eroon lopullisesti niistä ainaisesta viidestä jojokilostani vai turhista, nafteista vaatteista... se onkin sitten toinen juttu.

    Kiitos aiheesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on värianalyysista apua. No mitkä ovat sinun värisi?

      Olisi kiva mennä johonkin pukeutumisneuvojalle muutenkin. Varmaan tulisi ahaa-elämyksiä siitä, minkälaiset asiat oikeasti sopii omalle vartalotyypille.

      Kun saisikin itsensä kirjastoon ja vielä lukemaan jotain. Niin tekisi mieli myös lukea tuo kirja.

      Poista
    2. Värianalyysissä (ainakin tässä) jaetaan ihmiset ja värit vuodenaikojen mukaan. Olen aina ajatellut olevani syksy, koska pidän syksyisistä ja maanläheisistä väreistä. Vaatteissani ja ennen kaikkea sisustuksestamme on löytynyt paljon oranssin, keltaisen, ja ruskean eri sävyjä. Sinisen sävyjä olen vierastanut, niitä on löytynyt pääasiassa farkuista ja joistakin ulkoiluhousuista. Ja koska olen tummahiuksinen ja -silmäinen, ajattelin automaattisesti, että oranssi on värini.

      No, värianalyysin mukaan olen kesä, jonka värimaailmaan kuuluvatkin pastellisia sävyjä, keltaisista vain yksi vaalea sävy, punaisista mm. fuksianpunainen, pinkki, joulunpunainen, violetteja, farkkusinistä, vaaleansinistä, tummansinistä, vihreää aika vähän, harmaa, hopea, joku tietty ruskea. Eli olen karsinut kelta-oranssi-ruskealinjaani, ja lisännyt sinisen sekä harmaan sävyjä. Värimaailma kaapissani on selkeämpi varmasti tällä hetkellä kuin aiemmin. Mutta voisivat toki vielä paremmin toisiinsa sointua lisäsuunnittelulla. Ja kyllä, joku pukeutumisneuvojakin olis kiva kokeilla :)

      Poista
  12. Vasta siivosin vaatekaapin. Yhteen kassiin meni kierrätettävät. Käytössä olevat mahtuu yhelle hyllylle. :) Tosin, jos omistaisin enemmän, ei tarvis aina viime tipassa pyörittää koneellista omia vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Sulla ei varmasti ole ongelmia siitä, mitä milloinkin pistäisi päälle :)

      Poista
  13. Sellainen kapseli olisi kyllä kiva :) Ja sinä, Nainen, tulet nyt tänne ja raivaat minun vaatekaapin :) Minulla on visio millaisen tyylin haluan kaappiin, mutta siellä niitä "vanhoja" vaan lötköttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites pitkä välimatka meillä onkaan ;) ?

      Eikö se niin mee, että vanhassa vara parempi? Mulla on itseasiassa yks farkkutakki, joka on edelleen hyvä ja ehdottomasti säilytettävien listalla.. ja olen käyttänyt sitä jostain 14-vuotiaasta asti :)

      Poista
  14. Hui. En pystyisi ! Mä oon niin fiilispukeutuja - pitää olla valinnanvaraa.

    On siis munkin vaatekaapissa karsittavaa. Siellä on esim housuja pari pinoa. Ja mä oon käyttänyt jo pari vuotta pelkkiä hameita. Jotenkaan silti en halua luopua vanhoista suosikeista - perustelen sitä sillä, ettei myöhemmin tilanteen tullessa sitten tarvitsisi ostaa uusia. Loppuun kulahtaneita ja vähemmän käytettyjä oon sit vienyt Tyynelään.

    Vaikka itse en osaisi (= oikeasti etten edes haluaisi) tulla toimeen noin vähillä vaatteilla, niin arvostan sun suoritusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erittäin järkeviltä perusteilta. Ja pääasiahan on, että on itse omaan tilanteeseensa tyytyväinen!

      Mä en kyllä itse asiassa koe, että mulla olisi vähän vaatteita. Noista jäljelle jääneistäkin käytän aktiivisesti vain ehkä 30 prosenttia. Jotenkin ne tietyt vaatteet vain sieltä aina valikoituvat päälle vaikka kaapissa olisi mitä.

      Poista
  15. Mun on ylpeänä myönnettävä, että mun vaatevarasto kenkiä myöten mahtuu matkalaukkuun! Samaiseen matkalaukkuun voi tunkea (samalla kertaa, tietty) myös kaiken kosmetiikan ja tietokoneen.

    Nimim. luovuin suunnilleen kaikesta lähtiessäni maailmalle, palattua ei oo tehnyt enää mieli hankkia mitään muuta kuin välttämättömyydet.

    (Okei, vanhempien varastossa oleva kirjakokoelma on ns. turha, mutta mahdoton luopua..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanteelliselta tilanteelta. Helppo pakata omaisuus ja siirtyä paikasta toiseen.

      Kosmetiikkaöverit peilikaapissa olis kanssa mun kammotus.

      Poista
  16. Vaatekaapit on meillä paras kohta. Niitä on karsittu ja koko ajan lisää. Mulla riittä vielä hommaa, mutta miestä en voi enää patistaa. Kun kesällä muutettiin huoneita ja jouduttiiin miettimään vaatekaapit uusiksi, niin ehdotin miehelle puolivitsillä Ikean 40cm leveää peltikaappia kun se mahtui hyvin paikoilleen ja on kivan näköinen. Mies suostui heti ja kaikki vaatteet pukua lukuunottamatta sillä siellä onkin. Respect! :)

    VastaaPoista
  17. Vau ja vau!! :)
    Ensinnäki tykkään kuvista, tykkäsin taas kerran jutusta ja tykkään myös tosta sun projektista! :)
    Mun pitäs tehä sama! Mulla on ihan liikaa vaatteita, joita säilön esimerkiksi siksi, että jos joskus alan tykkäämään tästä, hohhoijaa..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kaima.

      Mä oon kanssa tehnyt tota, että säilön tiettyjä vaatteita luullen joskus vielä pitävän niistä/niitä. Lopetettuani moisen, on harvemmin kuitenkaan käynyt niin, että olisin muistellut kaiholla jotain vaatetta ja katunut siitä luopumista.

      Poista
  18. Mulla on varmasti muihin verrattuna vähän vaatteita, mutta vielä en tuohon ihanaan tilanteeseen ole päässyt että ne saisi kaikki samalla koneellisella pestyä. Jos omistettais kaikki vain muutama vaate ja voitais kaikki pukeutua vain yhteen tai max kahteen väriin, ja kaikki ne vaatteet voisi pestä samassa asteessa! Ah! Mun sielu lepäisi, vaan ei taida olla kovin realistista ainakaan tässä lapsiperheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta kun pesisi kaiken väriset vaatteet samassa koneellisessa, loppujen lopuksi pääsisi siihen tilanteeseen, että olisi vain yhden sävyisiä vaatteita :D

      Poista

Kiitos!