Meillä ei ole lähdetty mukaan lastenkutsujen kilpavarusteluun. Ei ole viirejä, ei ongintaa, ei yhteensopivia kertakäyttöastioita, ei teemaa, ei pahvisia pillejä eikä muuten sitä nykyään lähes normiksi muodostunutta pahvikassia lahjuksineen. Sitä, joka annetaan mukaan kotiinlähtijäisiksi jokaiselle vieraalle.
Ei siinä mitään. Jokainen taaplaa tyylillään, sanotaan. Minä en kuitenkaan tahdo omalta osaltani olla tukemassa ja edistämässä kertakäyttökulttuuria, jonka ympärille lastenkutsut nykyään painottuvat. En myöskään tahdo omilla toimillani edistää ihmisten eriarvoistumista ja turhan stressin lisääntymistä, joita koen nykyisen lastenjuhlatrendien kaikkine kilpavarusteluineen tuottavan.
Ymmärrän toki, että lastenkutsujen ulkoistaminen sisäleikkipuistoon on houkutteleva ajatus. Ei tarvitse pohtia kodin tilaratkaisuja. Ei tarvitse siivota ennen, eikä jälkeen juhlien. Ei tarvitse keksiä tekemistä. Eikä tarvitse varsinkaan leipoa itse kakkua. Ymmärrän myös, että kultamussukoille tahdotaan järjestää mitä hienoimmat kemut ja taikoa mitä hienoin ja kekseliäin sokerimassakuorrutekakku. Ja laitetaan nyt siihen vieraille annettavaan lahjapussukkaan jotain vielä kekseliämpää, kuin mitä kaverin synttäreiltä saatiin!
Niinpä niin. Kuinka helposti syntymäpäivät ajautuvatkaan äitien kilpavarusteluksi, statuksen muka-mittariksi ja ennen kaikkea suureksi stressin aiheuttajaksi. Eikö meidän pidä, kun muutkin tekevät? Riittääkö tavallinen mansikkakakku, kun naapurin lapsen syntymäpäivillä oli dinosauruksen muotoinen passionhedelmämoussekakku? Mistä niitä yhteen mätsääviä pahviastioita saa? Meillä ei ole ompelukonetta, enkä edes osaisi ommella niitä värikkäitä narussa roikkuvia viirejä. Ja mikä olisi ei-niin-loppuunkulut teema? A-P-U-A!
Nytpä annan synninpäästön kaikille itsensä edellä mainituista ajatuksista tunnistavalle vanhemmalle. Sillä valtuutuksella, kun Korsolainen 9-vuotiaan pojan tavisäiti nyt voikaan antaa. Se tulee tässä;
Ei pidä! Ei tarvitse! Ei haittaa! Lasten silmissä pillimehut ja keksipaketti kerrostalon takaisessa metsässä voivat olla aivan yhtä hyvät kuin HopLop. Mansikkakakku kermavaahdolla maistuu takuuvarmasti paremmalta, kuin se jokaisen kahvilautasen reunaan sihdattava sokerikuorrute. Ei se lahjuskassista tuleva pyyhekumi kumita kuitenkaan kunnolla. Eikä se lapsi edes huomaa, juoko se mehunsa saman sävyisestä mukista, kuin mitä lautanen on. Ja jos se eskarikaverin puolituttu äiti pitää synttäreille itse ommeltua viiriä äitiyden mittarina, niin jätä se hänen huolekseen.
Meillä juhlittiin viikonloppuna 9-vuotiasta poikaa. Kaverisynttäreiden koristelu, ohjelma ja menu koostuivat lattialle levitellyistä ilmapalloista, kulhollisesta sipsejä ja popcorneja, kaupan pakastealtaan valmiista jäätelötötteröistä, serpentiinistä, karkeista, kekseistä ja synttärisankarin, vanhempien ja kavereiden yhteisestä spontaanista kaksituntisesta kirkonrottaleikistä omalla pihalla. Naurettiin kippurassa, kun äiti yritti maastoutua jätesäkiksi tai kuuseksi. Törmäiltiin juostessa pelastamaan muita rottia. Tarjoiltiin Rossu-koiralle maahan pudonneita popcorneja ja löydettiin pihasaunan alta kultakaivos (okei, oikeesti ne olivat vaan hiottuja koristekiviä). Kaikki tuntuivat viihtyvän ja osa olisi jäänyt asumaankin. Kukaan ei kaivannut synttärikakkua tai odottanut saavansa läksiäislahjoja.
Seuraavana päivänä vietettiin juhlia pre-vappu-meiningeissä sukulaisten kesken. Tarjottavana oli jo perinteeksi muodostuneet kahdeksan litraa itse tehtyä simaa ja satakunta vasta paistettua munkkia. Sima loppui kesken ja juhlista yli jääneet munkit pakattiin vieraille mukaan. Syntymäpäivät päättyivät koko juhlaväen (myöskin spontaaniin) siirtymään urheilukentälle ja monituntiseen pesäpallo-otteluun, jonka mukana olevien ikäjakauma oli välillä 3-68-vuotta.
Kuinka sinä koet lastenkutsut? Järjestätkö, oletko järjestämättä, stressaatko, annatko mennä omalla painollaan, onko kakku ja niin pois päin.
P.S. Kuten huomaat, kyllä minunkin piti jotain vaan mätsätä.
Eikö nimittäin vaan sovikin Sarviksen muovikulho, vanha keittiöjakkara ja juustonaksut yhteen?
Ilona
Pelkkää asiaa koko teksti!!!! =) Meilä ollaan vielä sen verran pieniä, että kaverisynttäreitä ei vielä vietetä. Mukavaa kuitenkin nähdä rento meininki ja huomioida se mikä on lapselle tärkeintä, ei äidille!!
VastaaPoistaJa ei siinä mitään, jos syntymäpäivien järjestäminen lapselle kaikkine oheishärpäkkeineen on tärkeää äidille. Päätin vain sanoa ääneen, ettei sen minun mielestäni tarvitse olla..jos ei ole.
PoistaHyvää asiaa, itsellekin kohta ajankohtainen, ja nyt etenkin kun lapsi ei tajua juhlistaan vielä hölkäsen pöläystä, pitänee yrittää olla itse aiheuttamatta stressiä eikä höökiä kertakäyttökulttuurin kanssa. Kiitos tästä! :)
VastaaPoistaSitä ei muuten ehkä tule edes ajatelleeksi, kuinka paljon valintoja/arvovalintoja vanhempi joutuu lapsen ensimmäisien ikävuosien aikana tekemään. Päättämään kuinka meidän perheessä toimitaan ja näyttämään viitoittamaansa tietä.
PoistaIhanaa! Että joku muukin "kehtaa" :-) Meillä on isommat lapset niin isoja, että heidän ollessa kaverisynttäri-ikäisiä ei tätä nykyistä kilpavarustelua oltu vielä keksittykkään. Ja nyt, kun pienemmät alkavat lähestyä uhkaavasti taas samaa ikäkautta, en millään haluaisi lähteä siihen temppuiluun mukaan. Mulle voi siis lähettää vuoden surkein äiti-palkinnon, mutta toistaiseksi olemme olleet järjestämättä kaverisynttäreitä mielummin ollenkaan (sukulaisjuhlat toki!), kuin alkaa haalimaan niitä turhakkeita sinne lahjapusseihin. Minusta se, että järjestää juhlat pitäisi riittää vieraille vastineeksi, en siis ollenkaan ymmärrä missä vaiheessa se kääntyi niin, että vieraille annetaankin lahjoja?! T: vanha jäärä :-D
VastaaPoistaHeh.Kyllä kehtaan, eikä tee tiukkaakaan.
PoistaNiin hyvä kysymys, missä vaiheessa se niin kääntyi?
Pakko vielä tarkentaa, että kyllä meiltäkin moni listaamasi asia löytyy, siis on koristelua ja massakakkujakin, mutta ne on siellä sukulaisten juhlissa, ja siksi että tykkään laittaa asiat nätisti. Leipoa en tykkää, ja se onkin ulkoistettu sitten muille :-D Mutta kaverisynttärit on se johon ei meinaa taipua millään, ainakaan näillä nykypäivän "vaatimuksilla". Onneksi sukujuhlissakin on vieraana paljon lapsen kavereita, kuten serkkuja ja muita niin pääsee vähän riekkumaan :-)
PoistaEikä tän pitänytkään olla mikään sokerimassakakkuäitien dissaus. Sen sijaan tämän piti olla sellainen "olkaa rohkeasti sellaisia, kuin olette, älkääkä aiheuttako itsellenne stressiä jos sokerimassa ei muotoudu hyppysissänne"- tyyppinen. Että mitään ei pidä, eikä tarvitse. Ei vain siksi, ettei olisi muita paskempi.
PoistaNo ja vähän tän piti kyllä dissata tätä kertakäyttökulttuuria.
Tällaista postausta olen odottanut, kiitos! Minun lapseni on vasta muutaman viikon ikäinen, mutta olen kyllä ehtinyt tätä juhla-asiaa pohtia ja lähinnä siksi, että blogimaailmassa seikkailen... Täällä kun tulee ne viirit, pom-pom-pallot ja paperipillit tutuksi! Ja se kertakäyttökulttuuri, valitettavasti.
VastaaPoistaKun joskus alan kaverisynttäreitä järjestää, niin en todellakaan aio antaa vieraille lahjoja. Se on mun mielestä ihan pöhköä! Eikä ne lapset varmaankaan niistä koristeluista välitä ja vaikuttaa siltä, että (blogi)äidit harrastavat kilpavarustelua omaksi ilokseen. Lapsille kun on tärkeää kiva tekeminen ja yhdessäolo ja syötäväksi kelpaa mikä hyvänsä tavallisesta poikkeava.
Oi. Muutaman viikon ikäinen vauva. Tui tui ♥
PoistaBlogimaailma on toden totta kaikkinensa vähän "kierouttava" paikka, mikäli tietynlaiseen virtaan hyppää.
Repesin jakkarasta, sarvis- kulhosta ja juustonaksuiata ��
VastaaPoistaMeillä juhlitaan nykyään aina kotona, ja ihan perus-setillä. Ei mitään ihmeellisyyksiä. Itse tehdyt tarjoilut, yhteistä leikkiä, isommilla lapsilla leffa. Joskus on jätetty kakut väliin ja pidetty hodari- tai pizzabileet. Yhdessäolo on tärkeintä, ja se, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Otan rennosti, se varmaan osittain johtuu iästä. Kun oma ikä alkaa tänä vuonna jo nelosella, niin on nähty monenmoisia bileitä, oma tai lapsen itsetunto kestää sen ettei kustanneta koko luokkaa hoploppiin tai hiphoppiin tai mitä näitä oli. Parhaat synttäribileet on pidetty pulkkamäessä koko luokan kera! Yhtenä vuonna oli 25 astetta pakkasta. Nenät ja voileivät jäätyivät. Kuuma kaakao maistui ja laavulla kärisivät nakit. Kaikki varmasti muistavat ne juhlat!
Tuo itsetunto oli muuten hyvä nosto tähän. Mä nimittäin ajattelen juuri noin. Oman lapsen itsetunto kestää (ja sen pitää kestää) sitä, ettei kaikki aina mene niin kuin muilla. Meillä ei saa mitään läpi sillä "mutku muillakin on".
PoistaPulkkamäkibileet kuulostavat kyllä buenoilta! Sellaista yhdessä tekemisen meininkiä!
Meillä on parin viikon päästä esikoisen 5-vuotisjuhlat. Mitään cupcakeseja tai cakepopseja ei ole luvassa vaan just juustonaksuja ja jäätelöä, mutta... Ne lahjapussit. Piñata. Onginta. Jake Merirosvo-teema.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä kilpavarustelusta ja siitä, että yleensä sokeri, sopiva määrä leikkejä ja hyvä seura riittävät varmasti, mutta nyt olen antanut itselleni myös luvan toteuttaa pienessä määrin överit juhlat. Nämä jäävät luultavasti pojan viimeisiksi kaverisynttäreiksi täällä tutussa ja turvallisessa ympäristössä, vauva-ajalta tuttujen lasten keskuudessa (nyyh) joten olkoot, juhlikoot koko rahan edestä.
Hei kohta kyllä kerrot teidän tulevaisuudensuunnitelmista!!? *en mä yhtään utelias oo*
PoistaMeillä lasten synttärit on ennen kaikkea lasten synttärit. Ja kun lapsilta kysytään tärkeintä on kaverit, aikaa olla yhdessä ja ehkä jotain syötävää (eikä ainakaan kakkua). Meillä ei stressata koristeista, ei siivouksesta, eikä tarjottavista. Ja palkintona on iloiset lapset ja onnelliset vanhemmat.
VastaaPoistaKuulostaa varsin lapsi-sekä vanhempilähtöiseltä touhulta :)
PoistaÄiti jätesäkkinä tai kuusena on niin miljoona kertaa hauskempaa kuin mikään ammattijärjestelty "hauskanpito" ja just ne hitsin kertakäyttömätsit. Tulee mun kaltaiselta vanhan kansan ihmiseltä täys kymppi paitsi teidän juhlille, myös tälle kirjoitukselle. Lämmitti mieltä :)
VastaaPoistaMun pojat on jo aikuisia, mutta surullisena seuraan kaikkea sitä muuta kilpavarustelua, joka on noitten kaverisynttäreiden jälkeen edessä. Pahinta laatua on mun mielestä nykyiset lukion vanhojen tanssit. Voi tyttöparkojen vanhempia, kun mikään ei ole enää mitään, ellei käydä koekampauksessa, varsinaisessa kampauksessa ja meikissä. Ja pukukin pitää olla ehdottomasti uusi ja mielellään se koko porukan näyttävin. Kenenkään vanha ei missään nimessä kelpaa. Voiko olla hirveämpää tapaa aiheuttaa stressiä, painetta ja eriarvoisuuden tunnetta niille perheille, joilla ei kertakaikkiaan ole moiseen varaa. Että pitääkö sitä olla syömättä, että saadaan kustannettua tyttärelle samanlaiset juhlat kuin kaikille muillekin. Ihan kamalaa. Pojat onneksi pääsee niin paljon helpommalla, kun vuokraavat itselleen sen puvun tai frakin ja palauttavat kun juhla on ohi.
No älä muuta sano. Vaikka poikienkin maailma muuttuukin koko ajan stressaavammaksi ja vaativammaksi sekä ulkonäkö-ja materiakeskeisemmäksi, mä kiittelen silti mielessäni sitä, että meille on sattunut syntymään poika. Tyttöjen maailma se vasta raa alta kuulostaakin.
PoistaHei mä olin muuten jo lukioikäisenä kapinallinen, enkä lähtenyt tuohonkaan kilpavarusteluun mukaan. Ompelin nimittäin itse vanhojentanssipukuni ja meikkasin sekä kampasin hiukseni itse. En muuten muista edes stressanneeni asiasta, vaikka muut kävivät juuri koemeikeissä sun muissa.
En tiedä, että onko monelle äidille/isälle "hoplop" -synttärit keino välttää sotkua kotona. Monet perheet eivät myöskään halua kutsua ihmisiä enää omaan kotiin. Itselle vieraita ajatuksia, molemmat.
VastaaPoistaKunpa lapsen iloa lahjoista ja synttärivieraista pysyisi aina kaksivuotiaan kaltaisena. Riemu oli valtavaa, tuli sitten paketista mummon kutomat villasukat tai traktori. Tärkeintä on kuitenkin olla yhdessä ja leikkiä. Harvoin lapsi saa yhtä aikaa kotiinsa elämänsä tärkeimmät ihmiset; mummit, papat ja muut läheiset.
Ja ehdoton ei kilpavarustelulle. Me oltiin järkätty onginta poikien yhteisille juhlille (ristiäiset ja synttärit) lähinnä rauhoittamaan tunnelmaa, sillä juhlat pidettiin tässä pienehkössä asunnossa ja naperoita oli lähemmäs 10. Onginta jäi kuitenkin pitämättä, mutta eipä tuo haitannut. Äitiäkään. ;)
P.S. Kirpparipöytä tuotti sen verran, että taidan pian suunnata rautakauppaan maaliostoksille. Väriyhistelmä; minttu/valkoinen. :)
Oi oi. Hyvät kirppispöydälle ja minttuvalkoinen kuulostaa just niin hyvältä valinnalta!
PoistaMä kyllä uskon, että vanhempien asenteella ja teoilla on suuri merkitys siihen, millaiseksi lapsen arvomaailma muotoutuu. Aidon ilon ja kiitollisuuden ylläpitäminen on siis uskoakseni mahdollista.
Yksi ystävä tuli juuri moikkaamaan meitä pojan synttäreille ja kysyi toivooko poika legoja lahjaksi. Sanoin,että ei toivo tavaroita, vaan kerää rahaa bmx-pyörään.. että jos tahdot tuoda jotain, niin 5 euroa on just passeli. Pidän juuri tärkeänä sitä, että kiitollisuus pienempiinkin asioihin säilyy läpi lapsuuden.
Ite tykkään leipoa ja askarrella joten musta on vaa ollu mukavaa järjestää noita synttäreitä. Meillä mies on oottanut että pääsee järjestää pelejä,ongintaa yms. lastenjuhlissa. Oon useemmankin tän tyylisen kirjotuksen lukenu ja näissä usein unohetaan että osasta vanhemmista voi olla kivaa esim. tehä niitä ongintapussukoita. Meillä oli moiset vaikka pidettii tosi pienibudjettiset synttärit. Mielestäni kaikki voi pitää semmoset juhlat ku haluu, kunhan ne miellyttää ja ilostuttaa niitten järjestäjää.
VastaaPoistaOlet asian ytimessä. Ja minäkin yritin olla.
PoistaJokainen tekee tyylillään ja tekemisessä tärkeintä on juuri se, että tekee omasta halusta, eikä paineesta olla jotain mitä muutkin ovat.
Meillä on tulossa kolmevee synttärit, ja meillä on hyvin häilyvä teema, dinosaurukset! Ne on pojan lempijutut tällä hetkellä. Hankin siis ehkä yhden tai kaksi dinosaurus ilmapalloa, tavallisia ilmapalloja ja katsoo nyt mitä löydän. En kuitenkaan leivo dinosauruksen muotoista kakkua tai hifistele muutenkaan enkä myöskään lähde vieraita lahjomaan, saavat jo mahansa täyteen herkkuja :D Sanotaanko näin että semisti mätsäävät mutta rennolla meiningillä, ruuan maku ja riittävyys on se tärkein juttu :D
VastaaPoistaHei, ei mun ollut tarkoitus dissata teemasynttäreitä :D
PoistaEnemmänkin sitä turhaa materiahössötystä ja stressiä, mitä moni voi tässä nykyisessä maailmanmenossa teemasynttäreineen kokea.
Muovinen dinosaurusfiguuri (löytynee lelulaatikostanne) mahdollisen täytekakun päällä on muuten takuuvarma 3-vuotiaan synttärisankarin ihastuttaja ;)
Ihana postaus! Meillä on näitä synttäreitä vietetty 17 vuoden aikana useat ja vain yhden kerran olen synttärit ulkoistanut. Tyttö taisi täyttää 12 ja vein hänet ja kaksi kaveria ratsastamaan ja sen jälkeen mentiin uimaan ja pitsalle. Muuten on juhlittu aina kotona. Maalla kun asutaan niin koululuokat on pieniä ja ala-asteikäisinä synttäreille kutsuttiin koko luokka. Myös se yksi jota kukaan ei olisi halunnut juhliinsa kutsua ja moneen kotiin ei kutsuttukaan. On vietetty juhlia ulkona makkaraa grillaten ja monenlaista touhuten. Esikoisen 6v synttärit päättyi siihen kun päivänsankari tippui kiipeillessään keinun tangosta ja kuului vain rusahdus kun ranteesta meni luut poikki. Poika autoon, äiti kuskiksi ja siitä suoraan päätä keskussairaalaan leikkaukseen. Mitään teemoja ei ole koskaan ollut kun laiskana äitinä en ole jaksanut niitä miettiä.
VastaaPoistaTarjottavat ovat aina hyvin yksinkertaiset; täytekakku, vähän keksejä, sipsejä ja karkkia. Uuden rakkaani myötä kakku on muuttunut paikallisen pitopalveluyrittäjän tekemäksi koska mies haluaa tarjota aina tällaisen vähän isomman ja "paremman" kakun. Koskaan ei ole juhlien jälkeen vieraat saaneet mitään pussukkaa mukaan. Karkkeja olen antanut jos niitä näyttää aivan äärettömästi jäävän.
Tulevana viikonloppuna on Prinsessamme 3v synttärit ja nyt juhlitaan kyllä prinsessa-teemalla. Viirejä ei ole mutta kertakäyttöinen prinsessalinna on ostettu ja kakkuun tulee vaaleanpunainen kuorrutus. Lauantaina tulee juhliin prinsessan ainoat lapsikaverit; veljekset perhekerhosta ja meidän tukilapset. Sunnuntaina tulee kummitäti perheineen ja prinsessan biovanhemmat. Kiva viikonloppu tiedossa.
Pitopalvelun tekemä kakku synttäreille - en mäkään moisesta kieltäytyisi ;)
PoistaIhania prinsessajuhlia teidän poppoolle!
NIiin asiaa:) tykkään. olen itsekin miettinyt aihepiiriä kovasti ihan tulevaisuuden varalle!
VastaaPoistaSe on ihan hyvä pohtia omia arvomaailmoitaan ja sitä, mitä jälkikasvulleen tahtoo omilla valinnoillaan viestittää.
PoistaTuo kilpavarustelu on kyllä niin totta! Itse en Hoplopin tapaisiin synttäreihin taipuisi. Yksi syy on sen että tykkään niin paljon itse järkätä juhlia, leipoa ja kutsua ihmisiä koolle :D.Ps. Hieno kombinaatio tuo kulho, juustonaksut ja jakkara! 😉
VastaaPoistaNo joo, toi on kyllä ihan totta, eikä tullut mieleenkään. Synttärien ulkoistamisessa tosiaan ulkoistaa synttärit, eikä saa itse tehdä ja häärätä :D
PoistaItselläni ei ole lapsia, mutta ihmettelen, kun nyt kerran tuli puheeksi, että onkohan kyseessä toisaalta niin uusi ilmiö kuitenkaan? Tai ainakin 20 vuotta sitten jo oli lapsia, joiden synttärit vietettiin Mäkkärissä tai kylpylässä tai carting-radalla. Ne olivat kaikista cooleimpia, mutta kyllä mukavimmat muistot silti ovat kotijuhlista. (Eikä vähiten siksi, että kotisynttäreille kutsuttiin usein "kaikki", mutta carting-radalle vain ydinporukka, koska kallista lystiähän se oli jo silloin.) Joissain juhlissa onginnasta sai kivoja kiiltokuvia ja joku osasi tehdä ilmapalloeläimiä, toisissa kodeissa vaan leikittiin sokkoa ja pelleiltiin lapset keskenään.
VastaaPoistaIsoin ero nykymenoon taitaa vain olla tämä sosiaalinen media, jossa kaikki on julkista ja tulee vertailtua itseä toisiin ja muita keskenään. Vielä enemmän näin blogimaailmassa, missä kauniiden pahvipillit-ja-kangasviirit-sävy-sävyyn -kuvien virta on loputon. Tämähän se sitten kai lisää vertailua ja alkaa vaikuttaa siltä, että "kaikki muutkin", ja kilpavarustelun tuntu alkaa ajaa ihmisiä tekemään sitä itsekin. Lisäksi näin internetin aikakaudella kaikenlaiset muotivillitykset rantautuvat tännekin Euroopan syrjäisiin kolkkiin nopeasti ja laajalti, ja jenkeissähän pienten lasten vanhemmat ovat yksi suurimmista kuluttajaryhmistä, joille myös markkinoidaan hurjasti kaikkea hilaa ja vitkutinta.
Eikä tämä meiniki kyllä rajoitu ainoastaan lastenkutsuihin, koska tunnistan se monesta muustakin yhteydestä ja itsestänikin toki. Missä blogeja, siellä blogikateutta. Etenkin meille naisille satelee "pitäisi"-viestejä perinteisestikin monesta tuutista, nykyään meno on aivan holtitonta. Nostan peukkua kaikille, jotka näissä somepyörteissä pysähtyvät kuulostelemaan itseään ja tekevät niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tarkoitti se sitten sitä, että vääntää yöt kakkuja tai sitä, että avaa sipsipussin. Viettää sunnuntainsa cross fit -treeneissä tai kotisohvalla maaten. Ostaa vaatteensa Lontoosta tai Citymarketista. Tai mitä tahansa siltä väliltä!
Mun mielestä on muuten aina tosi raastavaa jotenkin valita luokkakavereista, että ketä kutsuu ja ketä ei. Joku jää aina ulkopuolelle :(
PoistaPohdin muuten juuri yhtenä päivänä tuota 20 vuotta sitten aikaa. Mielestäni erotus siihen aikaan, kun vertaa nykyiseen, on se, että silloin hyvin harvoilla oli jotain "erityistä" tai kallista. Ja juuri siksi nämä erityiset asiat ja niiden saajat erottuivat. Nykyään asetelma on muuttunut ehkä toisin päin. Nykyisin niitä harvoja ja erilaisia ovat ne, joilla ei ole.
Puhut kyllä paljon, mutta asiaa :) Lasten teemakutsut ovat blogimatto. Blogimattoja taas ei olisi ilman somea.
Tuo on kyllä varmaan totta, että omassa lapsuudessa ne kalliimpien ja erityisempien juttujen saajat olivat selkeästi vähemmistössä ja kotikutoisuus oli normaalia. Nykyään se "normaalin" taso on ainakin näennäisesti noussut, joissain asioissa aivan tolkuttomiin mittoihin. On varmaan rankempaa olla köydän perheen lapsi tänäpäivänä kuin silloin ennen, kun niin monella perheellä menee taloudellisesti hyvin (ja toisaalta tuloerot hyvä- ja huonotuloisten välillä ovat suuremmat) ja kerskakulutuskulttuuri jyllää.
PoistaNo sepä. Ja mieti, että tällaiselle laman lapselle ei ole jäänyt mitään traumoja eikä pahoja muistoja niukkuudesta 90-luvun alussa, vaikka elettiinkin taloudellisesti hyvin paljon tiukempia ja epävarmempia aikoja.
PoistaVähemmällä voi siis pärjätä ja kasvaa ihan täysijärkiseksi (?)
Eiku okei. Nyt mä muistan yhden jutun. Meillä oli paloauton punainen Opel Kadett B - (suosittelen googlen kuvahakua, jos tahdot nauraa). Mua hävetti se auto niin, että aina kun ajettiin jonkun tutun ohi kylällä, painoin pään alas niin, ettei kukaan vaan näkisi.
Minulla on neljä lasta ja olen järjestänyt mätsääviä teemasynttäreitä paperipilleineen. Kertakäyttöastioiden sijaan meillä on melamiiniset "synttäriastiat", mutta kuten arvata saattaa, lautasliinat on teemanmukaiset ja se sokerimassa kakku! Synttärivouhotus ei kohdallani johdu kilpailusta, eikä edes siitä, että kuvittelisin 7 -vuotiaiden poikien arvostavan vaivan näköni, vaan siitä, että itse tykkään puuhastella juhla järjestelyiden parissa.
VastaaPoistaSynttäreillä on ohjelmassa ollut sekä ongintaa, että aarteen etsintää, mutta palkintona on usein tikkari tai purkkapaketti, kenties tarroja. ihan samoja, mitä omassa lapsuudessani oli. Meillä ei ole varaa eikä halua kilpailla kalleudella. Meillä on halua nostaa syntymäpäivä arjen yläpuolelle ja meidän perheemme tapauksessa se tarkoittaa sitä, että äiti askartelee ja leipoo, isä keksii aarteen etsintään vihjeitä.
Koko kilpailu asetelma on ihan älytön. Minä en ole sen tyyppinen äiti joka vie lapsiaan HopLoppiin. Jos joku muu ajattelee, että syntymäpäivät hoplopissa ovat parasta mitä lapselle voi tarjota niin hienoa. Tai jos joku haluaa tarjota juustonaksuja ja ulkoleikkejä niin ihan fine! Mutta älkää tulko arvostelemaan mun paperipillejä ja sokerimassakakkua! ;)
Näinhän sen juuri pitääkin mennä!
PoistaTekee jos tahtoo ja kokee tärkeäksi. Eikä pidä tehdä muiden takia, jos se aiheuttaa itselle stressiä. Juuri sen verran pitää riittää, minkä verran kukin tahtoo tehdä ♥
Ihana huomio tuo "Synttärivouhotus ei kohdallani johdu kilpailusta, eikä edes siitä, että kuvittelisin 7 -vuotiaiden poikien arvostavan vaivan näköni". Lapsissa parasta on se, että palaute on välitöntä oli se positiivista tai negatiivista. Viisivuotiaalle tytölle muotoon taiteiltu teemakakku voi olla maailman tärkein asia, kun taas 7-vuotiaalle pojalle voi olla ihan yksi ja sama, syökö hän pullaa vai sämpylää :D
Hei Ilona! Elän itse aika eri elämänvaihetta, opiskelen enkä edes seuruste nyt, mutta olen silti monessa asiassa samaa mieltä kuin sinä ja haluan toimia tulevaisuudessa samoilla periaatteilla. Pyrin yksinkertaiseen ja sitä kautta hyvään elämään. Halusin myös kertoa, että sinun blogisi on ehdottomasti suosikkini. Aina kun teen blogikierrokseni ja sinulta on ilmeestynyt uusi juttu, jätän sen viimeiseksi luettavaksi. Vähän kuin sokeriksi pohjalle! Isäni asuu Korsossa ja odotan päivää kun bongaan sinut siellä. Ehkä tulen moikkamaan, jos uskallan. Rosa
VastaaPoistaNo hei Rosa!
PoistaTiedätkö, että kommenttisi lämmitti aika kovasti ja sai koko naaman hymyyn ♥
Kiva saada tällaista palautetta.
Ja hui, mä olen luullut pysytteleväni hiukan anonyymina kirjoittajana täällä blogimaailmassa omakuvineni aurinkolasieni takaa. Jos jostain syystä kuitenkin törmäät minuun ja tunnistat, niin ilmianna ihmeessä itsesi ja minut :D
Se sokerimassa oli kyllä pahaa! Never again. Kermavaahto kunniaan!
VastaaPoistaNiin ja munkki-sima-bileet on aina odotetut.
Hili
No nyt rupes tekemään mieli kermakakkua.
PoistaOnneks jollain on kohta synttärit.
Just näin <3 (vaikka luulen kyllä että tykkäisin laittaa vähän viirejä ja semmosta, jos olis lapsia ja niiden synttärit, mutta iso buu kertakäyttökulttuurille ja miks pitäisi antaa jotain lahjakasseja vieraille? Mielummin oikeestaan ei lahjoja kellekkään, ees sankarille, paketeista kuoriutuu niin paljon turhaa kuitenkin. Mut en tiedä olisiko se jo liian julmaa.)
VastaaPoistaNo veit sanat suustani. Tiedätkö kuin usein mä meinaan kirjoittaa kutsukortteihin (tai kutsutekstiviesteihin), että ei tarvitse tuoda mitään lahjaa :D
Poista