torstai 18. kesäkuuta 2015

#rantakunnossa









Naistenlehdissä se alkaa aina joulun jälkeen ja jatkuu uudenvuodenlupauksilla. Tammikuussa se näkyy piikkinä uusien kuntosalijäsenyyksien menekissä. Huhti-toukokuussa jaetaan kiinteytysvinkkejä ja kerrotaan, ettei ole vielä liian myöhäistä.


Niin.


Tarve päästä kesäkuntoon, bikinikuntoon, rantakuntoon. Tyytymättömyys omaan kehoon. Ahdistus. Tarve muutokseen.


Vihdoin saapuu odotettu kesä. Onko itselle asetetut tavoitteet saavutettu? Ei. Ahdistaako? Kyllä. Muuttuuko tilanne seuraavaksi kesäksi? Ei luultavasti.


Voin kertoa erään huojentavan asian - Ihmiset ovat itsekeskeisiä ja oman navan tuijottajia. Niinkun kirjaimellisesti. Myös siellä rannalla. Kaikki näkevät oman itsensä ja vartalonsa. Ajattelevat itseään ja omia itsensä itselleen asettamia puutteita ja vikoja. Eivät muut ajattele sinua ja sitä hieman pullottavaa jenkkakahvaa tai muhkuraista reittä. Eivät muut luultavasti edes huomaa niitä vikoja, joita sinä itsessäsi huomaat. Ja jos huomaavat, ei se ole muille ongelma, koska he ajattelevat itseään.


Minulle #rantakunto on sitä, että puen bikinit päälle, etsin rannan ja olen rannalla. Tyytyväisenä. En sano, ettenkö itse ikinäkoskaan katsoisi peiliin ja pohtisi, että tuosta voisi vähän kaventaa ja tuohon vähän lisätä. Tämä ei kuitenkaan estä minua elämästä tyytyväisenä, menemästä rannalle, nauttimasta elämästä ja syömästä mitä tahdon. Jos oikein tahdon muutosta ja päätän, että olen valmis tekemään töitä sen eteen, tähtään muutokseen hyvillä mielin. En suostu mihinkään hampaat irvessä. En sen takia, että minun pitäisi sulloutua tiettyyn kesämuottiin, jotta voisin esittäytyä tyytyväisenä vähissä vaatteissa rannalla sen kymmenen Suomen kesän hellepäivän verran. (Joudun kyllä toteamaan, etten ole elämäni aikana koskaan ollut laihdutuskuurilla.)


Niin! Olkaa sellaisia kuin olette ja nauttikaa kesästä senkin höpsöt.





P.S. Terveiset banoffee- lautasen ääreltä.


P.P.S. Ottaiskohan toisen palan?





Ilona




9 kommenttia:

  1. Voi kun sitä oppisi hyväksymään itsensä ja ne muhkurat reisissä ja mahamakkarat. Mulla on ensimmäistä kertaa elämässä tullut maha (raskausmahoja ei lasketa). Ikä oikeasti tekee näköjään tehtävänsä. Kärsin tästä, mutta en saa vaan aikaiseksi aloittaa makkaran tappo urakkaa. Vähän tää vaatii sulattelua. Välillä mietin, että mitä sitten, jos olen pyöristyny? Mutta kyllä se vaan haittaa. Eniten mua harmittaa se, että vaatteet kiristää mahasta. Ei tunnnu hyvältä, ei.

    T. Okm

    P.S Herkuttelulla ei ole mitään tekemistä tuon vatsaröllykän kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Vaihtoehtojahan on oikeastaan kolme.
      1. Alkaa viihtyä omassa kropassaan nykyisellään.
      2. Muokata kroppaa sellaiseksi, että siinä viihtyy.
      3. Olla tekemättä mitään ja jatkaa tyytymättömyyttä.

      Kolmonen kuulostaa mun korvaan huonoimmalta vaihtoehdolta.

      P.S. Joo ei herkuttelu vaikuta asioihin :D
      Nimimerkillä: banoffee-koukussa.

      Poista
    2. Näinpä se on. :) Mutta kun olet aina ollut luontaisesti hoikka ja oikeastaan tähän asti olen saanut syödä ihan huolettomasti mitä vaan, niin tää on outoa ja himputin ärsyttävää. On vähän minäkuva hukassa tuon uuden pelastusrenkaan kanssa. :)

      T. Okm

      Poista
  2. Ihana sinä <3 Täällä on päätetty vältellä peiliä silloin kun tekee mieli sanoa rumia. Ja tämä rantakunnosa kampanja on mahtava - jotain repäisevää tahdon sen puitteissa tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on kanssa hyvä, että tuodaan esiin sitä normaalia vartalonkuvaa.. niin paljon kun näkee nykyaikana sitä epärealistista kuvaa ja ihanteita. Eli go girl- mukaan haasteeseen!

      Poista
  3. Mä kommentoin jo edelliseen postaukseen (ja sitten jotenkin sössin niin että kommentti katosi avaruuteen) että olen kade sun asenteesta (ja lomasta, vaikka oikeastaan varsinkin asenne olisi helposti korjattavissa itselläkin ja voisi vain rohkeasti ja iloisesti karata tolla tavalla), ja voin jatkaa ihailua tässä näin.
    Viisaita sanoja. En ole vielä päässyt samalla tavalla sinuiksi oman kropan kanssa, mutta olen kyllä oppinut sen, että muut rannallaolijat eivät ole kiinnostuneita sun takapuolesta vaan nimenomaan stressaavat omaansa. Sen kyllä päätin itsekin, että poistan liikuntalistalta kaikki ne lajit joista en innostu oikeasti vaan joita harrastetaan jonkun epämääräisen pakon sanelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan bittiavaruus minkä teit.

      Karkaaminen kunniaan!

      Liikunta liikunnan ilon ja terveyden kannalta on erihyvä asia. Mukavaa jos bonuksena saa vielä parempaa mieltä peilikuvankin suhteen.
      Jotenkin sitä vaan on kelaillut, että kun se oman kropan surkuttelu ei paljoa auta. Ei tee mieltä yhtään paremmaksi. Niin on se vaan edullisempaa olla surkuttelematta.

      Poista
  4. Ei auta surkuttelu. Jos se oma kroppa on omasta mielestä liian paksu, sen voi pienentää mieleisekseen. Tein juuri itse niin, maltillisella 10 kg 6 kk:ssa, ja viihdyn nyt nahoissani loistavasti. Ei ole mitään naurettavampaa kuin vinkua tyytymättömyyttään ulkonäköönsä ja samaan hengenvetoon olla kuitenkaan laittamatta tikkua ristiin asian korjaamiseksi. Kuullostaa ehkä tylyltä, mutta on raaka totuus.

    Btw, ikä ei ihmistä lihota, läski lihottaa. Tiedän kokemuksesta, allekirjoittaneella on ikää yli 40 vee ja tosiaan se äskettäin 10 pudotettua kiloa. Se on asenne joka ratkaisee, ei ikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näinhän se on vähän joka elämänalueella. Turha sitä on surkutella asioita, jos ei ole valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Ihmiset ovat monesti tyytymättömiä ihmissuhteisiin/työpaikkoihin/kroppaansa ja voivottelevat ja kriiseilevät asioiden kanssa vuosi toisensa jälkeen ymmärtämättä omaa osallisuuttaan/vastuutaan asioihin.

      Poista

Kiitos!