perjantai 28. elokuuta 2015

Helposti









Miten onnistuu nelihenkisen perheen muutto kymmenellä muuttolaatikolla ja muita kysymyksiä.


Vastaus Helposti.


Reaaliaikaiset kuvat kotoamme kertovat totuuden minimalistin kaappien sisällöstä. 


Eilen innostuin siivoamaan ullakkoa ja sain hetkittäisen kaaoksen lisäksi aikaan innostuneet karsintatapahtuman. Keskeneräisyyttä kestämätön minäni joutui taas tavaran myymisen sijaan kiikuttamaan puoli kuutiota ylimääräistä sälää kierrätyskeskukseen. Tai yritinhän toki laittaa tavaraa myyntiin nettikirpputorille..mutta.. hiukan kärsimätön minä, poisti tavarat (kierrätyskeskukseen menevään säkkiin) myynnistä 15 minuutin odotuksen jälkeen, mikäli myyntiyritys ei ollut tuottanut tulosta.


Tulosta tuottanut myyntitapahtuma taas jatkui viestittelyn muodossa seuraavasti;


Hei!

Varasit sisustustavaroita minulta. En tiedä milloin olen kotona, mutta jos kiikutan tavarat etupihamme kesäkeittiön pöydälle, niin voit hakea ne sieltä itsellesi sopivan aikataulun mukaan.
Rahat voit jättää pöydälle.



Et ei oo penniikään kii.



Hyvää viikonloppua! 
Pullantuoksuinen äiti tästä kurottautuu uunipeltiä kohti, syö vielä yhden överikanelisen korvapuustin ja lähtee kunnostamaan huonekaluja. 
Huomenna muuten aamuvarhain lähtö ja Loviisan vanhoja taloja katsomaan. Moikataan jos tavataan.





P.S. Meitsin mietteitä aiheesta karsiminen ja minimalistinen elämäntapa löytyy ensi kuussa eräästä lehdestä - pysytään siis tutkalla!





Ilona





17 kommenttia:

  1. Myyhän mulle toi valkee lundia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on itse asiassa kai vanhaa ikeaa. Löysin tuon kokopuisen ison senkin nettikirppikseltä käytettynä ja maalasin sen valkoiseksi.

      Hankin tuon lainalapsia varten, joten valitettavasti siitä en nyt pysty luopumaan :(

      Poista
  2. Ihanan tyhjää, mutta hienot on kaapit ja laatikostot ja räsymattokin suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pakko sitä jotain huonekaluja on kotona olla (vaikka olisivatkin tyhjän panttina), ettei ihan autiota ole ;)

      Poista
  3. Kymmenellä muuttolaatikolla?? Nostan hattua, mutta oliko niissä ihan oikeasti ihan kaikki? :D Siis niin kuin vaatteet, petivaatteet, keittiötavara jne.? ...Luulin, että mulla oli edellisessä muutossa aika vähän tavaraa, mutta karsimisen varaa olisi vielä. :) (Tai tartten isompia muuttolaatikoita!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun kymmenen oli se muuttolaatikoiden määrä ;)
      Kyllä meillä toki sullottiin tyynyt, peitot ja vaatteita urheilukasseihin.

      Mä oon huomannut erään asian - aina on varaa karsia :)

      Poista
  4. :) Täällä luetaan KonMari kirjaa, ja karsinta mielessä :D

    VastaaPoista
  5. Oi noi tyhjät kaapit ja laatikot saa mun sydämeni sykkimään! <3

    VastaaPoista
  6. Moikka! En voi kun ihailla noita tyhjiä laatikoita. Pakko kysyä, onko teillä tullut koskaan ongelmaksi läheisiltä saamanne tavarat (lahjat sun muut)? Kuinka olette reagoineet siihen, jos joku antaa jotain teille turhaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys!

      Pojan synttäreillä ollaan tehty monesti niin, että kerätään yhteinen potti lähisukulaisten kanssa johonkin sillä hetkellä tarpeelliseen, esim. pyörään. Näin kaikki pääsevät helpommalla jos tahtovat jotenkin synttärisankaria muistaa, eikä tule hirveästi ylimääräistä sälää.

      Jouluisin ollaan jo kauan pyydetty, ettei meille lahjoja. Täytyy sanoa, että aika monta joulua tästä asiasta on eräille joutunut muistuttamaan..mutta pikkuhiljaa alkaa tuottaa tulosta.
      Kyllä mulla välillä on jouluna aattoiltana meinannut itku päästä, kun olen katsellut ympärilläni olevan turhan sälän määrää..lisää turhaa tavaraa vain sen takia, ettei joku osaa olla ostamatta (vaikka kuinka on toivottu, ettei mitään ostettaisi).
      Kyllä minä vaan silloin kylmästi laitan lahjaksi saadut meille täysin turhat tavarat eteen päin kiertoon.

      Kuulostaa varmasti tylyltä ja kylmältä. On vaan ikävää, jos pyytää vuosi toisen jälkeen kauniisti ja perustelee asian..ja silti joku käyttää rahansa ostamalla meille vaikka termosmukeja (vaikka tietää, ettei olla koskaan juotu kahvia).. niin vaan menee rahat hukkaan, kun minä kierrätän lahjat pois.

      Poista
  7. Vimmaisena käyn parhaillaan samaa prosessia läpi, tosin mulla myynti-ilmoitukset roikkuvat sinnikkäästi kuukausikaupalla jos ei aiemmin osu ostajaa kohdalleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta löytyy kärsivällisyyttä :)
      Pitäis varmaan minunkin treenata tuota ominaisuutta itsessäni.

      Poista
  8. Hihhih, oli pakko poistaa ed.kommentti - siis miten paljon voi tulla kännyllä kirjoitusvirheitä :D no mutta: kierrätys ois huomattavasti kivempaa ja helpompaa, jos esim.kirpparikamat menis vaikka ilmasin, mutta NOPEASTI kiertoon.. Se jemmailu on nimittäin tuskaa..

    VastaaPoista
  9. Kierrätys olisi huomattavasti kovempaa ja helmikuuta mpaa, jos kirpparikamat menis vaikka ilmasin, mutta NOPEASTI kiertoon :) Se kamojen jemmailu on nimitettäin tuskaa. Mieluummin sitten vaikka kierrätykseen, kun ei "jaksa nähdä sitä vaivaa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en kanssa usein vaan jaksa nähdä muutaman euron takia sitä vaivaa, että näpyttelen asioita nettiin myyntiin, varastoin, odotan, sovin treffejä ja vielä mahdollisesti joku peruu kuitenkin.

      Kierrätyskeskus muutaman kilometrin päässä kotoa on aika kätevä keksintö!

      Poista

Kiitos!