tiistai 12. tammikuuta 2016

Perheenhylkääjäensikertalaisreppureissaajaäidin matkakertomuksia osa 1.










"Isä olen täällä maailman toisella puolen ja laulan pappadaduda pa duda dapa.
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen" - kaikui Kambodzan ja Thaimaan tullin monikymmenmetrisessä jonossa. Kodikas Siem Reap oli takana päin pimeine kujineen, yhteismajoitusmajapaikkoineen ja paahtavan kuumine katuineen. Matkakumppaneina vasta naimisiin mennyt pariskunta, sinkkutyttö ja Huoltaja-lempinimen saanut äiti, porukan ainoa lapsellinen.


Ilmastointi pauhasi täydellä teholla ulkona lämpötilan ollessa kolmenkymmenen paremmalla puolella. Yhdellä oli vuosisadan kovin pissahätä jo jonon alkumetreillä, vessaa ei mailla eikä halmeilla. Yksi ei ollut tuntevinaankaan kolmea vieressään olevaa suomityttöä, joilla ei ollut aikomustakaan lopettaa yksi toisensa perään tulevien laulujen laulamista hieman haparoivin muistuvilla sanoituksilla. Yhden lentomatkalla kadonnut rinkka oli löytynyt, maailman paras soijakastike vienyt sydämet ja rahat olivat tallessa. Mieli oli hyvä ja edessä vielä viikkojen pituinen jakso jotain määrittelemätöntä. Mahdollisuuksia mennä sinne,  missä ikinä viihtyykään. Pakata selkäreppu yhä uudestaan ja suunnata aina uuteen paratiisiin.


Kotiasiat tuntuivat kaukaisilta ja olivat jääneet erään mielestä vähän liiankin nopeasti ja tehokkaasti unholaan. Ei se mitään, lohduttivat toiset, hienoa osata elää hetkessä. Kyllä hän sen tajusi itsekin, typeräähän se olisi ollut murehtia jäätyneitä vesiputkia tai vauvan kuivaa ihoa tuhansien kilometrien päässä. Niinpä hän jatkoi ruokataivaassa elelyä, antoi mango-ananas-tuoresmoothie-riippuvuuden jatkaa kehittymistään, heräsi aamuisin yksin kävelemään autiolla hiekkarannalla, päätti iltansa kuunnellen naapurireggaebaarin taivaallisen trubaduurin maailman pehmeintä lauluääntä riippumatossa maaten, oli autuaan tietämätön ajan ja päivien kulusta ja pohti, ettei se aurinkorasvan levittäminenkään ole yhtään hassumpaa, kun se on päivän ainoa velvollisuus ja sen saa tehdä paratiisisaarella palmujen alla.





Ilona





17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Taisin just lähettää universumille toivomuksen, että pääsen tänne vielä uudestaan!

      Poista
  2. Tuntuu kyllä että joka toinen tyyppi on nyt jossain reissussa. Pääsispä itsekin! Toisaalta kivaa on myös se, että Suomeen tuli kunnon talvi :)

    VastaaPoista
  3. Rohkeaa. Itse en ehkä uskaltaisi noin vain irrottautua arjesta, teen sitä tosin hillitymmin kotimaan rajojen sisällä. Mutta kyllä tämmöiset reissut antavat itsellekin voimaa ja uusia näkökulmia, vaikkei (vielä) samanlaiseen pystyisikään. Kiitos! Ja inspiroivaa reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen haaveen toteuttaminen, hyppääminen pois siitä tutusta ja turvallisesta ja usko siihen, että kotona kaikki pärjäävät hyvin oli kyllä kokeilun arvoinen juttu.

      Toimii!!!

      Poista
  4. Lähtisin :) Tosin, en tiedä, potisinko koko matkan äärettömän huonoa omaatuntoa ja hyvittelisin koko loppu elämän reissuani :D No, onneksi näillä postauksilla voi jollain tasolla kuvitella olevansa jossain muualla, kuin täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en aio hyvitellä koko loppuelämääni, ehkä ennemminkin matkustelen koko loppuelämäni :D

      Meillä on kyllä vuorotellen matkusteltu miehen kanssa ja aina toinen jäänyt kotiin lasten tai töiden takia.. joten jokaiselle jotain vuorollaan!

      Poista
  5. Mahtavaa! Hetkessä on paras olla <3

    Kuule kyllä korventaisi näitä kuvia katsoa, jos ei olisi itsellä reissua tulossa. Nyt voin vaan olla täysillä onnellinen sun puolesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nosiis mä vähän katsoin, että ootteko Dominikaanisiin lähdössä!!!?

      Poista
    2. Joo! Pakettimatkalle lämpöön. Tää on sitä osastoa, ettei tarvitse nähdä mitään muuta, kun omat varpaat altaan reunalla ja kirja mitä lukee :D

      Poista
    3. Pakettimatkalle Dominikaanisiin - anytime!

      Poista
  6. Kiitos tästä! Mahtavaa! Päivän ainoa velvollisuus kuulostaa meleko hyvältä :)
    Meillä alkoi maanantaina pridevalmennus. Ajatukset aikalailla siinä. Täytyykin kaivella blogiasi, oliko sulla täällä juttua teidän valmennusajasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://keskenon.blogspot.com/2014/03/matkamme-vastaanottoperheeksi.html?m=1

      Tuollainen juttu löytyy blogista ainakin..mietteitä valmennuksesta ja aloituksesta.


      Hei hienoa, miltä Priden aloitus vaikutti?

      Poista
  7. Ekasta pridestä jäi onnistunut olo :) Siis suhteessa tähän meillä jo olevaan lähisijaisvanhemmuuteen mihin ei olla saatu paljoakaan tukea. Ja edelleen olen kovasti sitä mieltä että meistä voisi olla myös vastaanottoperheeksi. Noo, onhan tässä nyt vielä matkaa joten rauhallisin askelin :)

    Käynkin lueskelemassa tuon, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa.
      Niin..ei se sijaisvanhemmuuteen "kylmiltään" heittäytyminen ja tuetta jääminen varmaan ihan helppoa ole aina ollut. Varmasti siis hyödyllinen jo ihan suhteessa nykyiseen sijoitettuun ja hänen kanssaan arkieloon ja eri tilanteiden herättämiin tunteisiin.

      Poista
  8. Näitä lisää (tahdon takas lämpimään)! Nimim. muutama päivä sitten kotiutunut ja hirvee jetlagi päällä

    VastaaPoista

Kiitos!