Ihan eppää?

Meillä(kin) käydään tasaisin väliajoin Kuinka tasaisesti kotityöt ja vapaa-ajanvietto jakautuvat vanhempien välillä- keskusteluja. Välillä keskustelut ovat enemmän tai vähemmän nurina-sävytteisiä, välillä ne muistuttavat taisteluita ja välillä ne ovat ihan aidosti molempien jaksamiseen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon tähtääviä rakentavia keskustelutuokioita.


Erään tuollaisen hieman kiivaamman setin päätteeksi mies siirtyi vähin äänin takapihalle kaivamaan maasta kiviä ja repimään ylös kantoja. Neljäksi tunniksi.


Illalla höyryjen laskettua tunnelma oli edelleen hiljainen. Istuimme miehen kanssa kahdestaan pihasaunan lauteilla ja mies aloitti  - Mä vähän mietin. Että ehkä mä oon päässyt liian helpolla. Ehkä mä oon saanut liikaa ja liian helpolla.. Ehkä mun ei tarvitse tehdä tarpeeksi.. Pitäs vaan olla kiitollinen kaikesta, mitä meillä on. Ei pitää asioita itsestäänselvinä. Nyt mun pitää vaan alkaa tekemään enemmän.


- Ööö..okei. (Tais olla melko onnistuneet puutarhanhoitotuokiot?)


Niin no. Mähän olen toki välillä sitä mieltä, että mies pääsee kotona liian helpolla minun pitäessä huolen perheen ruokahuollosta ja huolehtiessa siitä, että koti on aina tiptop. Niin ja se kaupassa käynti, pyykinpesu, huolehtiminen siitä, että lapsilla on oikean kokoisia vaatteita kaapissa jokaisena vuodenaikana, syntymäpäivien muistaminen (lahjojen pohtimisesta puhumattakaan) ja wilma-viestinnän seuraaminen. ... ... ...ja ja.


Toisaalta mä en taas itse jaksaisi käydä päivätöissä kodin ulkopuolella aamuherätyksineen ja töihin lähtöineen. Olen unohtanut sen, miltä tuntuu laittaa illalla herätyskello aamukuudeksi ja nousta suorittamaan minuuttiaikataululla aamutoimia (yäk). Ja mies saa kaiken sympatiani joutuessaan juoksemaan tuossa oravanpyörässä. Niin ja onhan se toisaalta ihan johdonmukaista, että teen suurimman osan kotitöistä, koska työni on kotona ja vietän kotona suuremman osan päivästäni.


Jatkoimme saunassa keskustelua siitä, kuinka on toisaalta ymmärrettävää, että välillä painaa väsymys ja välillä ärsytys. Elämmehän tavallaan lakkaamatonta pikkulapsivaihetta elämässämme ja parisuhteessamme. Ja miten mä jotenkin luulen ymmärtäneeni, että se pikkulapsivaihe on juuri se raskain, koettelevin ja kuormittavin aika vanhemmuudessa ja jopa ihmiselämässä(?)


Velvotteidenjakautumisvääntöjen jälkimaininkikeskusteluissa tulimme taas kerran samaan, melko loogiseen ja ilmeiseen lopputulokseen, kuin jokaisella aiemmallakin kerralla. Se, että kotityöt ja lastenhoito jakautuvat molempia miellyttävällä tavalla ja se, että molemmilla on mahdollisuuksia viettää aikaa ja harrastaa kodin ulkopuolella (ilman lapsia) on kaiken a ja o. Niinku sovun sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin a ja o. Pitääköhän pistää muistilappu jääkaapin oveen, ettei taas pääsis unohtumaan?




P.S. Mä oon vaihtanut kakkavaipan tänään vähintään seitsemän kertaa (kyllä), eikä mies kertaakaan. Ihan eppää!





Ilona