Meitä on ollut nyt puolisen vuotta viisi. Kolme lasta ja kaksi aikuista. Mutta en mä koskaan muista, että lapsia on kolme, koska tuntuu korkeintaan puoleltatoista. Siis jos sillain ajattelis, että miltä kolme lasta ehkä tuntuis. No taapero tietty työllistää joka sekunti, kun ei satu olemaan unilla. Tyypin touhukkuustason ollessa hereilläoloaikana se 110%, välillä hämärtyy, mikä on raskasta, mikä normaalia ja mikä helppoa. Helpoilta tuntuvat ne päivät, jolloin saa tehdä ruokaa rauhassa viisi minuuttia ilman, että iilimato roikkuu lahkeessa. (Kaikella rakkaudella iilimatoa kohtaan). Sitten on ihan, että vitsit mä oon voimaantunut tästä kokemuksesta ja päivästä.
Tänään meillä alkoi hetkellinen rupeama isommalla porukalla. Lapsiluku kasvoi viiteen ja näin ollen porukan pääluku seitsemään. Kuten kuvista näkyy, oon hirveen tehokkaasti työn touhussa (eikö kuviksi nyt paremman puutteessa käy sängyssä maaten kännykällä napatut näkymät?).
Täytyy todeta, ettei ainakaan vielä tunnu viideltä. Siis lapselta. Tuntuu hauskalta. Keitin aamutuimaan jättikattilallisen kastiketta Mutti polpasta, päätin päästää itseni välillä helpolla ja ostin kuivakaappiin rinkulamuroja ja mitä vielä, intouduin eilisellä kauppareissulla törsäilemään ja ostin kolme saippuakuplapulloa ja hyppynarun.
Aika outoa muuten, että Iilimadostakin täytyy joskus luopua. Se on niin meidän porukkaa, että. Kuinka hiljainen onkaan talo loppukuusta, kun ikiliikkuja silloin jatkaa matkaansa. Nyyh.
Että kaikenlaista sutinaa.
(Muoks., miksi kännykkäkuvat näyttää ainakin mun puhelimen näytöllä ihan sörssöltä?)
Ilona
Ei nuo minusta sörssöltä näytä :) Ja ihania suurperheen hetkiä <3
VastaaPoistaKiitos.
PoistaPitihän mun mennä kirjoittamaan, että tuntuu hauskalta, niin eiköhän flunssapahanen iske kovana muhun ja iilimatoseen.
..sillain ettei liian helpolla pääsis :)
Suurperheenä olo on kivaa :)
VastaaPoistaVoin niin samaistua fiilikseen, kun talo hiljenee. En olisi voinut kuvitellakaan, miten se voi kirpaista. Täällä vielä tulevaisuudessa, mutta toteutumassa. NYYYYYYH.
Mukavia suurperheen kevätpäiviä sinne :)
Se on jännää, miten sitä toisaalta nauttii tästä sutinasta vaikka toisaalta on välillä niin erakko-kaipuu. Sellanen,että mä haluan olla ihan hiljaa ja yksin monta päivää ja älkää muut häiritkö mua.
PoistaIhminen on sopeutuvainen eläin.
Antoisia suurperhepäiviä! Mä niiiin tykkään tästä blogista <3
VastaaPoistaMeillä pride jo puolessavälissä ja päästiin osallistumaan oman kaupunkimme vastaanottoperhetoiminnan kehittämiseen(tarkoitus siis saada vähitellen ainakin pienimmät lapset pois laitoksesta, jee!)
Unelma elää että meitäkin olisi syksystä asti enempi kuin tämä vakioluku 6.
Kiitos Paula♡ ja antoisia Pride-hetkiä ja pohdintoja sinne teille!
PoistaTuo on hyvä tavoite ja voi kuinka hienoa olisi,että lapset lastensuojelussa olisivat kaikki samalla lähtöviivalla riippumatta siitä, millä paikkakunnalla asuvat (esim juuri tuo,ettei pienimpien tarvitsisi olla laitoksissa..).
Käy aina välillä kertomassa kuulumisia, kuinka teidän prosessi etenee !
Hei! Kommenttini tulee nyt väärään postaukseen, mutta olen siis blogisi pitkäaikainen lukija, kiitos hyvistä aiheista!
VastaaPoistaVein eilen tavaroita kirpputorille ja mietin omaa suhdettani tavaraan. Tulin siihen lopputulokseen (tämä on varmaan jo monelle itsestäänselvää) että meillä ihmisillä on kova tarve keräilijöinä ostaa tavaroita itsellemme. Tämä on jotenkin sellainen perusvietti meillä. Mutta jotta en kerryttäisi kaatopaikkojen tavaravuoria enää koskaan lyhyen käyttöiän (tarpeettomilla) tavaroilla, minun pitäisi miettä uudelleen suhdettani tavaraan.
Minun ei siis tarvitse omistaa tavaroita niin paljoa. Voin vuokrata elokuvan sähköisenä, hankkia kirjat sähköisenä, elää hyvää elämää kaksilla kengillä, päättää tietoisesti olla hankkimatta huonolaatuisia ja sesongin mukaan nopeasti vanhenevia vaatteita ja välttää esim. paperille tulostamista.
Yritän siis olla hankkimatta mitään sellaista uutta, jonka veisin muutaman vuoden kuluttua kirpputorille.
Hei Anonyymi!
PoistaKiva, kun olet jaksanut roikkua matkassa pidempään!
Hyvää pohdintaa. Tähänhän meidän kaikkien tulisi pyrkiä enenevällä tahdilla, jotta maapallo kestäisi sen kuormituksen, jonka sille aiheutamme.