Puoli

Kovassa yskässä on yksi hyvä puoli. Sitä tulee aikaansaavammaksi ihmiseksi. Vuorokauteen kun ilmestyy yllättäen noin 3-4 tuntia enemmän hereilläoloaikaa. Eilen onnistuin painamaan pääni tyynyyn niin, että yskä rauhoittui, vasta puoli kahdelta yöllä.


Mitä sitä muutakaan ihminen alkuyön tunteina tekisi, kuin karsisi tavaraa ja järjestelisi paikkoja. Aamulla huomasin, että olohuone oli jaettu kahteen puoleen. Toisella puolella oli valkoisia tavaroita ja asioita ja toisella puolella vain mustia. Oho.


Kettuterrieri Rossu ei oikein tiennyt kummalle puolelle värinsä puolesta asettuisi, joten parkkeerasi puoliväliin mustavalkoiselle matolle.


Tänään ystäväni soitti minulle ja ihmetteli missä olen niin aikaisin. Kotonahan minä olin, mutta mistä ihmettely? No kun ääneni kaikui. -Hohoo. Karsin vähän tavaraa. 




P.S. Toinen puoli myöhemmin. Se musta.




Ilona

Se, mikä ei tapa

Kuinka paljon jaksaa vielä sen jälkeen, kun luulee voimien loppuvan?


Ihminen on aikamoisen sitkeä. Tehty kestäväksi. Oli kysymys sitten ihmissuhteista, terveydestä, työasioista tai arjessa jaksamisesta, tapahtuu väsymisen jälkeen vielä paljon.


Meillä oli kerran hoitovauva, joka itki. Vauva itki ja itki. Itku alkoi usein kuudelta illalla ja usein taputtelin ja hyssyttelin itkevää vauvaa vielä kahdelta yöllä. Muistan, kuinka käsieni lihakset olivat turtana heijaamisesta ja taputtelusta. Eivät meinanneet enää toimia, jaksaa. Muistan, kuinka nukkumaan päästyä herääminen oli uskomattoman raskasta. Vauvan maitojen sekoittelu keskellä yötä ja syöttäminen silmien painuessa kiinni tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Muistan, kuinka päiväuniaikaan nukkumaanmeno pelotti, koska vauva heräisi juuri, kun minä nukahtaisin. Muistan, kuinka iltaisin laitoin vauvan auton turvakaukaloon ja heijasin turvakaukaloa kahvakuulailun elein. Heilutin niin kauan, kuin jaksoin, jotta vauva olisi edes hetken itkemättä. Muistan, kuinka tuntui, että voimat loppuvat. Muistan, kuinka joka yö luulin, etten jaksa enää. Joka yö mietin kuitenkin, että kyllä sen kohta täytyy loppua, kyllä täytyy kohta helpottaa. Menetinkö jossain vaiheessa toivoni, en.


Meni syksy, talvi ja kevät. Ja kyllähän se lopulta helpotti, vauva lopetti itkemisen. Olin selvinnyt! Olin kokemusta rikkaampi ja entistä vahvempi. Kun vauvan sijoitus loppui, tarvitsivat väsynyt keho ja mieli kuukauden päivät lepoa ja toipumista. Ennen kuin ne olivat taas valmiita kohti uusia haasteita ja uusia töitä.


Kyseinen vauva oli ihan ensimmäinen hoitovauvamme. Tuon sijoituksen jälkeen on tapahtunut jotain käsittämättömän ihmeellistä. Jotain ihan kuin suunniteltua. Sitä varten suunniteltua, että jaksaisin vuodesta toiseen antaa parhaani. Ensimmäisen haastavan ja itkuisen vauvan jälkeen tuli nimittäin helppo ja mielettömän sopeutuvainen vauva. Helpon vauvan jälkeen tuli työläämpi vauva, joka vaati voimia ja jaksamista. Työläämmän vauvan jälkeen tuli taas kuin tilauksesta tyytyväinen ja helppo vauva. Tyytyväisen jälkeen tuli työläs ja superitkuinen vauva. Ja superitkuisen jälkeen tuli taas helppo ja supersuloinen supernukkuja.


Ja tässä sitä ollaan. Elossa ja jaksavana.





Ilona

Just joo

Minulle on hiipimässä kuume. Se v-kirjaimella alkava. Tiedättekö, kun kirpputorilla alkaa hypistellä niitä kirkkaanvalkoisia vaatteita koossa 50cm?


Saan päivin ja öin hoitaa vauvaa. Hoivata ja helliä. Antaa niin paljon rakkautta hänelle kuin ikinä vain voin. Sitten iskee selittämätön ilmiö. Hoivata lisää. Enemmän. Montaa kerralla.

Ruusunpunaisissa haaveissani työntelen toista vauvaa vaunuissa, kun toinen kiikkuu samalla tyytyväisenä kantorepussa. Ulkona paistaa aurinko ja elämä soljuu rauhallisesti eteen päin. Kotona valmistan itselleni lounaaksi salaatin samalla, kun katselen vauvojen keskinäistä jokeltelua olohuoneen lattialla. Välillä syötän molempia yhtäaikaa sylissä pitäen. Illalla laitan vauvat nukkumaan, istahdan sohvalle ja pohdin kuinka ihana päivä taas on takana.


HERÄTTÄKÄÄ MUT!


Kun aloitin miehelle - Mulla on vauvakuume. Mies totesi, että hän on viisi vuotta puhunut toisen lapsen hankkimisesta ja nytkö se pitäisi sitten heti saada, kun rouvalle iskee kuume. - Ei, ei. Ei sellainen kuume! Ei omaa vauvaa. Vaan hoitovauvakuume! Mies totesi, että ja sitten sä oot kohta ihan rikki. Mutta kyllä hänelle sopii. Poika sanoi, että tilataan vaan toinen vauva, mutta mistä niitä oikeastaan tilataan?


HERÄTTÄKÄÄ MUT!





Ilona

I ♥ donkey

Minun ja miehen välisestä keskustelusta ruoanlaiton lomassa


- Arvaa mistä mä oon nykyään entistä vakuuttuneempi?

- No?

- Siitä, että mä haluan jonain päivänä sen oman aasin. 

- Sitten täytyy vaan tehdä töitä sen eteen, että sä saat sen aasin.




Mistähän sitä aloittais? No ainakin se omakotitalo maalla olis hyvä. Muutama satatuhatta euroa ylimääräistä rahaa ei siis alkuun olisi pahitteeksi.


Vaikka aasiunelma kuulostaa hieman absurdilta ja kaukaiselta ottaen huomioon nykyisen asumismuotomme, uskon siihen. Olen nimittäin sellaista sorttia, että toteutan unelmani aina ennen pitkään. Yksi kerrallaan naputtelen niitä toteutellen. Sitten unelmat muuttuvat vain elämäksi. Ja uusia pitää saada kehiin.




Millaisia ja kuinka kaukaisia unelmia sinä olet saanut toteutettua? Vai onko elämä vaan vienyt ja toteuttanut ne itsestään? Millaisia on vielä toteuttamatta?





Ilona

Ei pettänyt

- Mennään sillain leppoisasti.

- Ai ootko sä nähnyt leppäkerttuja? Kakskytkakspistepirkkoja, seitsenpistepirkkoja vai kakspistepirkkoja? Kakskytkakspistepirkot ja kakspistepirkot tunnistaa kyl aika helposti.

P.S. Kai sen voi laskea aika leppoisaksi lomaksi, kun raskain asia lomalla oli aurinkorasvan levittäminen.

P.P.S. Parga ei kyllä koskaan petä.

P.P.P.S. Toin muuten teille tuliaisia. Pidetään tutkalla!

Ilona

Arrivederci!

Seuraavat kaksi viikkoa vietän tuon ison kiven vasemmalla puolella vilttini kanssa. Kaivelen varpaanvälejä, keräilen meren hiomia kiviä, lotraan aurinkorasvaa, käännän kylkeä ja välillä pulahdan mereen snorkkelin ja räpylöideni kanssa.




Ilona

Viides

Perhekoko pieneni neljään. Voin siis taas nousta aamulla sängystä pukematta vaatteita heti päälleni. Voin istua aamupalapöydässä alusvaatteilla ja rapistella herkkukätköillä illalla. Voin olla tekemättä lounaaksi lämmintä ruokaa. Ja siivota niin paljon kuin sielu sietää.


Mutta mikä viides löytyi roskalavalta ollessamme matkalla pojan kevätjuhliin?
No viides keittiönpöytä! Tuollaista pientä, kompaktin kokoista pyöreää valkoista meillä ei vielä ollutkaan.


Rymsteeraus- ja remontointivimma on taas päällänsä. Mitä sitä muutakaan tekisi juuri ennen matkalle lähtöä, kuin hioisi ja maalaisi lattioita, vaihtaisi huonekalujen paikkoja ja kodin järjestystä? Emmä vaan keksi.


Pojan huoneeseen siirrettiin iso laverisänky. Nyt saa poika ja vauvan tuhinoille herkkä isä nukkua kahdestaan samassa huoneessa. Äiti ja vauva toisessa. Kolmas huone muuttaa taas vähän muotoaan ja odottelee reissun jälkeen josko puhelin soisi ja toisi taas uuden asukkaan.





Ilona