- Äiti, tuutsä leikkii?
- Mä tuun ihan just/ Mun pitää nyt hoitaa vauvaa/ Mun pitää laittaa nyt nää pyykit/ Mun on pakko tehdä ruokaa/ Mä kirjoitan nyt tätä juttua/ Mä teen ensin tän homman/ Mun pitäis lähteä ulos viemään koiraa/ Mä en nyt millään ehdi/ ...
Eräänä hetkenä havahduin typeryyteeni. Miksi vastaus on niin helposti, jopa automaattisesti, en juuri nyt ehdi-tyyppinen? Miksi en koskaan osaa jättää jotain kesken? Sanoa -Tulen mielelläni leikkimään kanssasi. Tulen heti. Lapsellehan on vain tämä hetki, tässä ja nyt.
Olen sitä mieltä, ettei vanhemman ensisijainen tehtävä ole leikittää lasta. Varsinkaan 8-vuotiasta. Toisaalta poika tekee kanssani ja minua auttaakseen myös paljon asioita, jotka eivät ole hänen ensisijaisia tehtäviään. Lähtee mukaani kauppaan, kävelylle tai juoksulenkille. Imuroi kun pyydän ja tuo vauvalle vaipan, kun tarvitsen. Ei hänenkään prioriteettilistan kärjessä ole äidin auttaminen. Leikkiminen on.
Välillä tekee hyvää pysähtyä miettimään omia käyttäytymismallejaan. Tarvetta muutokselle? Vastineeksi voi saada hyvää mieltä ja yllättyneitä kiljahduksia.
-Äiti tuli leikkimään! Tämä on uskomatonta!
Ilona
Kuulostaa liian tutulta. Valitettavasti. Tunnen piston sydämessä. Nyt pitäisi tarttua hetkeen kun vielä on mahdollisuus. Ei niitä enää murrosiässä " vois vähempää kiinnostaa".
VastaaPoistaTai jopa niin, että nyt kun tarttuu hetkeen, niin ehkä teini-iässä lapsia kiinnostaa (edes vähän..vanhempien seura) ?
PoistaNiinpä! Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei aikuisen tarvitsekaan aina leikkiä. Meillä pieniä lapsia on kolme ja kotitöitä oikeastaan aina tekemättä. Mutta mikä onkaan maailmassa ihanampaa, kuin omien lasten kanssa vietetty aika. Suurinta onnea on yhdessäolo.
VastaaPoistaToi on kyllä hyvä näkökulma. Siis eivät ne kotityöt toisaalta tekemällä lopu.
PoistaTätä samaa pohdin minäkin! Huoh!
VastaaPoistaPohtiminen tekee hyvää. Ehkä sitä tulee sitten joskus sanottua jotain muuta kuin sen "ihan just".
PoistaLiian monesti kuuluu tämänkin äidin suusta noita tekosyitä.
VastaaPoistaJa kuinka sitä itse edellyttää lapsilta, että asiat tapahtuvat just nyt, eikä ihan just.
PoistaSama virsi kuuluu täältäkin. Minä en ole leikkijä tyyppi ja sen olen hyväksynyt. Töissäkin.
VastaaPoistaEhkä juuri siksi nautin työskentelystä nuorten kanssa. Huomiota he tosin vaativat yhtälailla, mutta ratkaisuksi ei tarvita leikkiä. Keskustelu tai ihan vain oleminen riittää. Tässä ollaan, jos minua tarvitset.
Toista se on sitten kotona, kun pieni ei osaa vielä pyytää sanoin. Kiukuttelu sen sitten kertoo, että "miksi äiti et ole kanssani". Tosi paha mieli tulee joka kerta, kun en vieläkään osannut (halunnut?) ennakoida.
Noin pienen kanssa on tosiaan eri juttu, kun sanoin ei vielä osaa kertoa tarpeitaan. Sulla on kiva kontrasti kodin ja työn välillä, kun töissä nuorten kanssa on taas aivan erilaista ja vaativat eri asioita..
PoistaNiinpä!
VastaaPoistaVälillä sen muistaa ja koittaa tsempata. Välillä menee pari viikkoa ja tajuaa ettei ole muuta tehnyt kuin ollut kiireinen.
Ehkä se on ihan sallittua. Olla välillä kiireinen. Mutta myös tärkeää muistaa miten se lapselle näyttäytyy. Ja ymmärtääkö lapsi oikeastaan kiirettä.
PoistaItse oon leikkijätyyppi. Meillä leikitään villihevosta, aarteenetsintää, piilosta, hippaa, mailapalloa..itse keksimiä leikkejä ja sen sellasta. Tosin ARJEN pakosta, vastaus on suurimmaksi osaksi "joo, ihan kohta". Toki välillä jopa rasittaa, kun toinen huutelee koko ajan leikkimään ja pyykit ym pitäis hoidella, sillon "oota, kohta" taas kaikuu talossa. Sillon kun tyssi on yksin keskittynyt omiin leikkeihinsä, en kyllä todellakaan mene häiritsemään - antaa leikkiä, yksin, siinä se mielikuvitus taas kasvaa :)
VastaaPoistaVäillä tyssi vaan tarvii pienen lempeän töytäisyn leikkeihin. Juu, askarrellaan vappujuttuja, vähän aikaa oot seurana ja kohta se jo keskittyneesti touhuaa itsekseen - sillä aikaa minä liukenen kotitöihin. Uh, äidin kieroutta?
Toi on myös totta, että silloin kun lapsi/lapset leikkivät itsekseen ja rauhassa, silloin se pitäisi heille yrittää suoda. Rauha siis.
PoistaIhanaa kuulla, että on olemassa leikkijätyyppejäkin. Taidatte kuitenkin olla vähemmistö. Voi meitä laiskoja.
..ehkä parasta on kuulla oma itsensä tyssin suusta: "äiti, MITÄ mie oon sanonu siule näistä leluista??" Tai "Hopihopi. kohta on kiire." "NYT ne vaatteet päälle." ym. välillä oikee särähtää korvaan lauseet, joita itse viljelee..Joskus me kyllä ihan "terapia" mielessä puhutaan toistemme suilla: tyssi on olevinaan äiti ja mie tyssi. Sillon on hauska kuulla, miten tyssin mielestä hoidan hommat :D
PoistaPöh, se mitään laiskuutta ole. Me ollaan vaan erilaisia :)
Hei toi on muuten mahtava idea. Leikkiä toisiaan. Saa vähän näkökulmaa siitä, millaiseksi profiloituu lapsen silmissä.
PoistaMeillä poika sanoo välillä, että äiti ei suutu koskaan. Äiti ei ole koskaan vihainen. Ja kun selvitän ja kyselen enemmän, niin se muka oikeasti on sitä mieltä. Ja mä oon ihan että mitä :D ?
Aih, kun kuulostaa tutulta! Voi kun muistaisi aina sen, että "se" hetki ei toistu.
VastaaPoistaKiitos kirjoituksistasi, ne pistää myös itseä muistuttamaan tärkeistä asioista! <3
Kiitos ride, kiva kuulla, että kirjoitukset koskettavat jollain tasolla.
PoistaTouché.
VastaaPoistaOn pitänyt kirjoittaa itsekin tästä, kuinka "kohta" ja "ihan just" on syöpyneet myös lapsen sanavarastoon (ja niitä käytetään yleensä illoin kuin mä pyydän jotain, esim. pukemaan). Ihan oikein mulle.
No toi on niin totta. Ja myös se, kuinka vaikea sitä on itse lapselta kuulla. Jos mulle sanotaan ihan just, niin mä sanon, että nyt!
PoistaValitettavan tuttua täälläkin. Lisäksi on vaikeaa olla oikeasti läsnä, kun leikkii lapsen kanssa. Helposti omat ajatukset leijailee jossain muualla kuin itse leikissä. Meillä mies osaa heittäytyä leikkiin ja leikkii paljon enemmän kuin minä. Itse tykkään enemmän pelata lasten kanssa tai leikkiä ulkoleikkejä (kirkonrotta yms.).
VastaaPoistat. Onnenkeksin leikkimätön mamma.
Komppaan kyllä ajatusten leijailemisessa :) pienen kanssa sitä voi vielä tehdä helpommin, eivät välttämättä huomaa. Isot huomaavat. Vaativat sen hetkensä.
Poistajep, samma här. liian usein on paljon muuta muka tärkeämpää, kuten vaikka tiskivuori, valitettavasti. onneksi meillä on aika vaativainen ja päättäväinen kolmivuotias joka välillä pakottaa molemmat vanhemmat mukaan leikkimään - tekee kumman hyvää :D
VastaaPoista