Kun SE oikea osuu kohdalle, sen vain tietää. Nyt on toimittava. Tilaisuutta ei voi ohittaa. Muuten katuisin ja pitkään. Niinpä olen toiminut. Aika useaan otteeseen. Rakkaita on kertynyt siis hieman enemmän. Tarkalleen niitä taitaa olla 22. Värikkäitä, vanhoja, alkuperäisiä ja kunnostettuja. Yksilöitä joka ikinen.
Valkoinen pinnatuoli on varhaisin tuolihankintani. Sen olen ostanut ensimmäiseen kotiini kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen mukaan on tarttunut jos jonkinlaista tuolia ja jakkaraa. Niitä on vessassa, parvekkeella, keittiössä, ruokailutilassa, vaatehuoneessa, eteisessä, makuuhuoneissa, olohuoneessa ja verkkokellarissa. Yöpöytinä, sivupöytinä, pinoittain, päällekkäin, koristeena, turhana, käytössä ja unohdettuina.
Onkohan mennyt vähän överiksi. Mä taidan olla hamsteri.
Onko sinulla mitään keräilykohdetta? Tiedostettua tai tällaista vähän tiedostamatonta. Että ihan vahingossa jotain vain kertyy. Kun ei voi ohittaa. Sillain, että on saattanut mennä vähän överiksi?
Ilona
Täällä toinen tuolihamsteri moi! Miksi se silmä aina eksyykin tuoleihin tms. verkkokaupoissa ja kirppareilla...! Nytkin yksi "valioyksilö" mielessä. Onpahan ainakin mihin pyllynsä laskee.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua!
Ai sinäkin :)
PoistaNo on juu mihin takapuolen laskee. Joka nurkalla. Jos vaikka väsymys iskee kahden metrin matkalla keittiöstä olohuoneeseen.
Oi että, mitä aarteita sulla on!!! :) Hienot kuvat ja vielä hienommat värit! Ku on nui kommeita nii eipä haittaa keräilyvimma! ;)
VastaaPoistaKiitos kaima. Tällä hetkellä on vähän värittömämpi kausi sisustuksessa ja kaikki väriläiskät ovat päätyneet verkkokellariin.
PoistaKeltainen jakkara on IHANA. Oih ja voih.
VastaaPoistaT. Ok:n mamatsu
Siinä on kyllä jotenkin täydellisen hellyyttävä yksilö.
PoistaVoi kyllä, keräilykohteita on vaikka mitä! Tuolejakin on kertynyt, mutta ei onneksi noin paljon, koska kaksiossa tilaa on vain rajallisesti ja varastokin on täynnä, eikä vanhemmatkaan huoli enää yhtään lisää mun romuja välivarastoon... :) Mutta emalikattiloita ja -kulhoja meillä on vähintäänkin useamman suurperheen tarpeisiin, samaten kun kaikenmaailman peltipurkkeja. Muttakun ne on niin söpöjä ja kauniita ja ihania!
VastaaPoistaOmistaapa kesämökki. Kuinka ihanaa sinne olisi raahata kaikki aarteet. Keittää uusia perunoita emalikattilassa ja säilyttää jauhoja peltipurkissa. Istua pirttipöydän ääressä eriparisilla tuoleilla.
PoistaJoskus vielä!
No mulla on myös monia tuolirakkauksia mitä olen mukaani rahdannut, tosin suurin osa niistä on nyt suomessa varastossa kun ei niitä saa tänne tuotua. *Huokaus* Ihania nämä sinun aarteesi, tuo keltainen palli on <3 ;)
VastaaPoistaOletteko Islannissa jollain työkomennuksella tms.? Onko teidän tarkoitus muuttaa Suomeen jossain vaiheessa takaisin?
PoistaMun mies on ihan islantilainen eli ei olla millään komennuksella tms. Tavattiin täällä, kun opiskelin aikoinani yliopistolla. Asuttiin vuosi Suomessa kun isompi pojista syntyi ja suunnitelmissa oli palata takasin Suomeen vuoden parin päästä. Sitten tuli se talouskriisi ja pankit meni täällä nurin ja sen jälkeen ollaan oltu vähän ns. jumissa täällä, kun ei asuntoja saanut myytyä "voitolla" moneen vuoteen. Joten täällä ollaan vielä. Nyt jo kotiuduttu eikä enää suunnitelmissa muuttoa,kun tuo poikanenkin aloittaa syksyllä koulun. Mutta siis Suomen vuoden ajoilta mulla on huonekaluja ja kirjoja ja vaikka mitä kaksi varastoa täynnä. Niitä pitäis nyt jotenkin saada tänne saarelle tai myydä pois. Ahistaa ajatuskin :D
PoistaMä kyllä unelmoin pikkumökistä jossain mettän reunalla siellä Suomessa, minne me voitaisiin paeta aina kesäisin ja lomilla. Senhän voisi kalustaa niillä mun suomen aarteilla ;)
PoistaEkaks mää olin, että emmää kyllä tuoleja, kunnes tajusin, että käytössä olevien kymmenen lisäksi vintille on kerääntynyt toiset kymmenen. Ai niin ja sitten vielä vintageputkijakkarat juhlia varten, mut nehän on pinottavia niin ne lasketaan yhdeksi eikä 12 kappaleeksi? Mitään en myönnä!
VastaaPoista:D :D :D
PoistaSalakavalasti ovat hiipineet teille.
Kuvat ♥ Taas oot onnistunut!
VastaaPoistaTäällä asuu myös yksi tuolihamsteri. Kaupunkikaksiossa niitä on tällä hetkellä 15 + sohva + rahi + nojatuoli.
Mahtuu hyvin istumaan. Me kaksi.
Heh. Oot yhtä paha kun mä.
Poista