Punttipenkin elämä

Mies ja appi nikkaroivat vuosia sitten punttipenkin. Punttipenkki sai miesten käsissä tumman petsipinnan. Ei miellyttänyt punttipenkin omistajan vaimoa. Mutta sai olla ainakin vuoden päivät tummanpuinen miehen mieliksi. Eräänä päivänä vaimo päätti hetken mielijohteesta maalata penkin. Päältä mustaksi ja alta kirkkaan oranssiksi. Oli hieno. Ei vaan koskaan sopinut mihinkään. Seilasi miehen ja vaimon mukana kodista toiseen. Oli aina vähän tiellä. Liian korkea ruokapöydän penkiksikin.


Viimeisimpään kotiin muutettuaan asui kauan vaatehuoneessa. Kunnes eräänä vapaapäivänään, sinä ainoana moneen kuukauteen, päätti vaimo tarttua toimeen. Raahasi hän punttipenkin isänsä verstaalle. Niin sai lähteä 10 senttiä korkeudesta. Ei olisi enään niin sopiva korkeus punttisaliharjoitteluun, mutta tuolikorkuisempi kyllä. Hiomakone sai myös töitä ja väistyi musta väri penkin pinnasta. Penkin historia sai jäädä näkyviin ja antoipa vaimo mustan maalin jäädä penkin syihin ja kolhuihin. Ja oranssin värin kulmarautoihin.


Ja niin oli vaimo tyytyväisempi, penkki kaunihimpi ja käytännöllisempi.


Kun lattian vielä joku maalata ehtisi, niin sopisi puunvärinen punttipenkkikin paremmin kotiinsa. Siitä kuitenkin vasta toisessa tarinassa.

The End





Ilona