torstai 27. maaliskuuta 2014

Erilainen





Työrintamalla on ollut kiireistä. Edellinen ihana lähti jokin aika sitten. Ehdimme olla työttöminä kokonaiset yhden päivän ennen kuin seuraava vauva jo odottikin pääsyään meille. En odottanut, että töitä olisi ilmaantunut näin pian. Enkä odottanut, että meille olisi taas muuttanut vauva. Olinhan väsyneenä ajatellut, että nyt jotain muuta. Hieman isommassa paketissa.


Nyt olen kuitenkin aivan äärettömän kiitollinen, että juuri hän muutti meille. Että sanoimme kyllä. Hän on erityinen. Vienyt koko perheen sydämet ennätysajassa. Ennätysajassa olen sanonut taas ne sanat - Pitäisiköhän hänen jäädä meille.


Eräänä päivänä poika kuiskasi korvaani - Äiti, tämä vauva on erilainen. Erilainen kuin muut vauvat.


Niin. Niin hän on.





P.S. Hänelle on jo selvästi löytynyt vaatevarastoistamme yhdet lempihousut.






Ilona   ♥






34 kommenttia:

  1. :) on ihanaa että tässä karussa maailmassa ihmisillä riittää kuitenkin rakkautta. Teet hyvää duunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa, että niin vahva tunne toisesta välittämisestä voi herätä niin nopeasti. Mutta se juuri vauvojen hoitamisessa parasta onkin!

      Poista
  2. Huikea tuo tunne siitä, että jotkut ihmiset ovat erityisiä toisilleen. Ilman mitään erityistä osoitettavaa syytä syntyy yhteys ihmisten välille. Ja se häkellyttää, että voi jo pienestä vauvasta syntyä se tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Vauvatkin muuten nappaavat sen oman ihmisen tosi nopeasti. Sen heille erityisen. Tosin kuinkas muutenkaan, vuorovaikutus ja välittäminenhän ovatkin vauvalle elintärkeitä asioita.

      Poista
  3. Huoh..mie niin saan kohta vauvakuumeen.. <3

    VastaaPoista
  4. Lastenhoitajana (ja sijaisperheasioita omalle kohdalle suunnittelevana) olen huomannut, että on vain harvoja lapsia, joita ei voi sietää, monia joita rakastaa koko sydämestään, mutta vain harvoja, jotka sydämeen jää ikuisesti. Toivon, että meillekin joskus tulee ikuisesti sydämeen jäävä murunen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Onhan tuo aikuistenkin kanssa sama juttu. Joidenkin kanssa synkkaa ja toisten ei. Ja näin se saa mennäkin.

      Poista
  5. Tuli kyyneleet silmiin. Ihana teidän perhe.

    VastaaPoista
  6. Hän on niin ihana <3 Voi kun jäisikin. Muru. Ja tarkkaavainen ihana isoveli <3

    VastaaPoista
  7. Mä aina ihmettelen ku käyn täällä, että mites mä en o tätä juttua vielä lukenu tai tän olinkin unohtanu. Sit tajusin, että enhän mä olekkaan kirjautunut lukijaksi niin kuin olen luullut :D Tää pää.

    Niin kauniisti aina kirjoitat. Ja tuo sun työ, siihen ei moni pysty, voit olla tosi ylpeä itsestäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo ja se mun piti vielä tuumata, että katsoin tuota ekaa kuvaa ja hetki piti ihan miettiä, että onko se tumma nainen ilman päätä vai sammakko ;D

      Poista
    2. Mä näin ihan selkeän sammakon. Nyt kun kävin kurkkaamassa uudestaan niin apua :D

      Poista
    3. Katja, mulla tuli IHAN sama ajatus mieleen. :D

      Poista
    4. Eheheeee :DD Niin mullakin. Hämmennyin niin, etten kehdannut sitä tähän kirjoittaa.

      Poista
    5. Hohooo. Hyi teitä. Että päättömiä alastomia naisia roikutan puolapuissa :D
      Joo kyllä se sammakko on. Vihreänä löytyy toinen kappale. Se on sitten perinteisempää sammakkoa :D

      Poista
  8. <3

    Onko teillä mahdollisuus siihen, että tarjoutuisittekin jonkun vauvan kohdalla hänen pitkäaikaisperheekseen? Entäs kuuletteko te mitään niistä vauvoista enää, jotka ovat teiltä jo jatkaneet matkaa?

    Meillä alkaa pikkuhiljaa olemaan valmennus loppusuoralla, ihanaa! Jäljellä enää yksi ryhmätapaaminen ja sitten muutama toimistotapaaminen pariskunnittain. -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä mahdollisuus tarjoutua. Päätöksen vauvalle sopivasta pitkäaikaisperheestä tekevät tietysti sitten sosiaalityöntekijät.

      Mikäli meille jäisi lapsi pitkäaikaiseen sijoitukseen, joutuisimme jäämään tauolle vastaanottoperhetyöstä muutamaksi vuodeksi. Jo tämä tuntuu hurjalta ajatukselta, koska kyseessä on kuitenkin työ ja toimeentulo. Sitten on vielä iso nippu muita tekijöitä, joita pitäisi tarkkaan harkita ennen hommaan ryhtymistä..

      Se kuulemmeko meiltä lähteneistä lapsista enää koskaan mitään riippuu ihan siitä toisesta tahosta.. siitä, mihin vauva jatkaa matkaa ja tahtooko hän pitää yhteyttä.

      Oi kiva kuulla, että olette edenneet jo noin pitkälle. Jänniä aikoja! Tiedätkö millainen tarve teillä päin nyt on pitkäaikaisille perheille? Onko odotusajat kovin pitkät (tai näihin tietysti vaikuttaa hyvin hyvin moni tekijä.. lapsellehan etsitään perhettä, eikä perheelle lasta..) ..mutta noin niinkun suunnilleen?

      Poista
    2. Vaikea sanoa, kun tähän kysymykseen on vaikea saada vastausta sosiaalityöntekijältä, joka on tietty ymmärrettävää.. Mut joka tapauksessa vaikka täälläkin tarvetta perheille on niin olen ymmärtänyt että, enemmän on perheitä odottamassa lasta kuin lapsia odottamassa perhettä. Joten saa nähdä kuinka pitkäksi meidän odotus venyy!

      Meille sanoivat kotikäynnillä, että pienestä kun kyse, jos pieniä tulee, ne voi tulla nopeastikin. Olivat hyvillään, kun kerroin, että olen tehnyt jo esivalmisteluita töissä, että voin jäädä sitten pois kun aika koittaa. Nää on niin jänniä juttuja, kun odotusaika voi olla tosi lyhyt tai sitten voi joutua odottamaan pidempäänkin, se riippuu niin monesta asiasta. Me salaa haaveillaan, että jo reilusti tämän vuoden puolella meillä olisi uusi perheenjäsen :) Jännä nähdä toteutuuko! -M

      Poista
    3. No näinhän se juuri on. Kaikki riippuu kaikesta eikä yksiselitteisiä vastauksia pystytä antamaan.
      Pienet vauvat voivat tosiaan siirtyä hyvinkin nopeasti.. se tarve kun tulee yllättäen ja vastaanottoperheeseen muuttavat..ja tämän jälkeen on tietysti hyvä saada pieni nopeasti pysyvään perheeseen. Tuo onkin todella tärkeää, että olet valmistellut homman hyvin ja työpaikalla osataan olla joustavia. Niin tarpeen tullen pääset hyppäämään uuteen elämänvaiheeseen sen edellyttämällä vauhdilla :)

      Kannattaa sitten Priden jälkeen vaan olla aktiivinen ja muistutella itsestään ja kysellä aina välillä, että mikä tilanne kunnassa/kaupungissa on sijoitusten suhteen. ..niin jää mieleen työntekijöille ja sitten kun perhettä tarvitaan, niin ehkä aktiivisuus olisi tuottanut jotain hedelmää.

      Poista
  9. Ihana postaus! Näin se menee että jonkun lapsen kohdalla tulee tunne että tämä on erityinen. Muistan viime kesän kun hain vauvan meille ja tuli heti tunne että tämä on meidän "iltatähti". Koko perhe itki kun hänestä luovuttiin ja koko perhe itki taas ilosta kun käytiin sama lapsi (nyt vähän isompana) hakemassa takaisin kotiin. Hän on erityinen ja nyt odotellaan päätöstä saako jäädä meille vai lähteekö eteenpäin toiseen perheeseen. Eilen sain ennakkotietoa mutta en uskalla olla vielä ihan varma. Odotan virallista puhelua ...

    Liisa

    VastaaPoista
  10. Ihana. Sydämessä läikähti. <3 Erityisen paljon.

    VastaaPoista
  11. Ihana hän, Ihana sinä! Teet erittäin arvokasta työtä, olet mahtava! Nauttiaa erilaisesta!

    VastaaPoista

Kiitos!