Sijaissisaruus äidin näkökulmasta

Meil on sellanen hauska perhe, että tulee uusia perheenjäseniä aina pari vuodessa. Näin luonnehti poika eräänä päivänä perhettämme. Mielestäni aika osuvasti.


Kirjoitin aiemmin sijaissisaruudesta pojan näkökulmasta. Mutta miltä minusta tuntuu asettaa oma lapsi tilanteeseen, jossa tulee uusia perheenjäseniä aina pari vuodessa - miltä sijaissisaruus näyttää äidin näkökulmasta?


Poika. 8 vuotias. Kun sisaruksia ei ole, ei pojalla ole vertaistukea kotona. Ei vertaista, jonka tukeen turvautua, jonka kanssa jakaa asioita, joka kokisi myös menetyksiä, jonka luokse mennä kun kaikki muut ärsyttävät, jonka kanssa vetää oven kiinni kun vauva itkee, joka tietäisi miltä tuntuu.


On sanomattakin selvää, että riippuu aivan kaikesta, kuinka perheen biologiset lapset suhtautuvat lainalapsiin ja kuinka lainalapset suhtautuvat perheen omiin lapsiin. Lasten ikä, persoonallisuus ja temperamentti vaikuttavat suhtautumiseen. Ja tietysti henkilökemiat. Aikamoinen palapeli.


Äitinä on mielenkiintoista nähdä kuinka lapsi katsoo asioita täysin eri silmin kuin aikuinen. Lapsi elää hetkessä eikä huolehdi paljoa tulevasta. Ja kuitenkin pohtii asioita todella syvällisesti ja yllättää yhtäkkiä kysymyksillään. Lapsi ei stressaa asioista, joista äiti stressaa. Lapsi ei välttämättä ole edes huomannut tilannetta, jonka vuoksi äiti on pohtinut päänsä puhki.


Näkisin, että sijaissisaruus koostuu samoista aineksista, kuin biologinen sisaruus, mutta ainekset vain sekoitetaan hieman eri suhteessa. Asiat korostuvat ja painottuvat eri tavalla. Sijaissisaruus taitaa olla iloa, jakamista, surua, rakastamista, luopumista, kasvua ja kompromisseja. Ainakin tämän katon alla näyttäisi siltä.


Äitinä pahimmalta tuntuu, kun näkee kerta toisensa jälkeen pojan puolelta suurta kiintymystä lainavauvoja kohtaan ja kerta toisen jälkeen poika joutuu hyvästelemään rakkaitaan. Sitä pohtii, mitä tämä kaikki aiheuttaa omalle lapselle? Millaisen kuvan lapsi saa maailmasta ja elämästä?
Sen kuulen varmasti myöhemmin.


Mutta toisaalta kuinka ihanaa on aina kertoa pojalle, että meille tulee uusi vauva. Lähteä yhdessä katsomaan vauvaa ja antaa pojan pitää vauvaa sylissä ensimmäistä kertaa. Istua Kätilöopiston lastenhuoneen sohvalla ja tutkia yhdessä uuden tulokkaan pieniä sormia. Antaa pojan järjestää vauvan vaippa-ja maitokaappi uutta tulokasta varten. Pohtia yhdessä lempinimeä uudelle tulokkaalle. Ja loppujenlopuksi huomata, kuinka aina yhtä nopeasti poika ottaa vastaan uuden pienen. Antaa hellyyttä ja antaa kaikkensa.






Ilona