Pertsa on käytännöllinen. Pertsa vaatii mukavuutta. Pertsa pysyy tutuissa ja turvallisissa. Pertsalle ei käy jos on epämukava. Pertsa laittaa pakkasella toppatakin ja ulkohousut. Kesällä Pertsa käyttää samoja sandaaleja toukokuusta syyskuun loppuun. Pertsa pyrkii osatessaan valitsemaan mahdollisimman monipuolisiin käyttötarkoituksiin passaavaa. Jos Pertsa löytää jotain toimivaa, hankkii Pertsa sitä monessa värissä. Helpoimpia Pertsan mielestä ovat harmaa, musta, denim ja valkoinen. Farkut ovat Pertsan juttu, koska ne ovat helpot.
Eräänä päivänä Pertsa koitti puuteriroosan värisiä stretchejä. Olivat muuten jättepäheet ja juuri sopivat Pertsalle. Pertsa hihitteli itselleen ja rohkealle kokeilulleen pukukopissa. Tämän jälkeen hän käveli täydelliset housut kädessään takaisin housuhyllylle ja viikkasi housut nätisti pinoon - Pertsa kun on.
Basic, Perus, Pertsa.
Ilona
:)
VastaaPoistaTuo kuva sai puistatuksia aikaan :)
Ai saa. Mun mielestä se on jotenkin niin kaunis. Täydellisen sävyinen.
PoistaHihii :) Tuli tuttu tunne.
VastaaPoistaMutta toi kuva. Hui! Mä luin Bloggerin lukulistalta otsikon ja näin pikkukuvan siinä vieressä. Kelasin, että minkä ihmeen ne on ottaneet lemmikiksi. Ja nimenneet sen Pertsaksi.
Joo se on Pertsa, meidän uusi lemmikki.
PoistaNo ihan sama ajatus tuli miulle kuin Laurallekin, että mikä ihmeen otus?!? Mie en taida ihan noin Pertsa olla, ostin nimittäin turkoosit stretshit kesällä... Mut ne odottavat ensi kesää ;)
VastaaPoistaTämä Pertsa-nimitys tuli oikeasti siitä, kun kerran H&M-vaatekaupassa käydessäni kuulin työntekijöiden juttelevan siitä, kuka laittaa pertsat. Ja olivat siis siinä Basic-osaston vieressä. ..jossa vaatteet ovat pääosin trikoota ja yksinkertaisia perusvaatteita.
PoistaHyvä turkooseille shortseille. Mulla on kyllä aika farkkua nekin :)
Kylläpäs sitä voikin väsyksissä peiton alta padilla kirjoittaessaan kirjoittaa ihan hassuja, stretchit siinä piti lukea :D
PoistaMäkin katoin ja mietin että mikä kumma lemmikki, joku merenelävä varmasti. Ja nimenä Pertsa.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa ❤
Ihku Pertsa, pikku meduusa. No ei. En mä edes tiedä mikä tuo on. Kaveri eläintieteellisestä museosta.
PoistaKerran pertsa, aina pertsa. T.toinen
VastaaPoistaMitähän tapahtuisi, jos Pertsa menisi sellaiseen muuttumisleikkiin?
PoistaMä oon joskus miettinyt. Mutta en tiiä haluunko muutosta. Tai no, ainahan ne muutokset on ihan huimia, mutta jotenkin, miten sitä nyt yhtäkkiä hirmu ihkuksi tästä muuttuisi.
Poista