Äitinsä poika

Äiti ja poika käyvät sunnuntaina isossa tavaratalossa ruokaostoksilla. He kävelevät sisään ja poika katsoo ihmeissään ympärilleen. Joka puolella punaista ja kultaa. Kaikki verhoiltu tulevaa juhlaa varten. Sitä, johon olisi 36 päivää.


-Eihän vielä ole joulu!!
-No ei niin.
-Miks täällä näyttää tältä!?
-No valmistautuvat jouluun.
-Eihän siihen pitäis mennä kun joku yks päivä kun ne koristeet laittaa.
-Niinhän se on.
-No mutta miksi?
-Sellasta se elämä on. Yrittävät saada ihmiset ostamaan mahdollisimman paljon tavaraa. Mitä aikaisemmin aloitetaan, sitä enemmän saadaan myytyä.


Äiti ja poika jatkavat matkaa leluosaston läpi hedelmä ja vihannesosastolle. Sieltä maitohyllyn kautta kohti kassoja. Poika näkee joulukalenterin ja kysyy voisiko saada sellaisen.
-Eihän vielä ole se joulukuu. No et saa.


Pojalla on aina ollut itse tehty kalenteri tai kuvakalenteri. Sellainen, jossa on perinteinen vanha kaunis joulukorttimainen kuva ja ehkä kultaisia tai hopeisia hileitä.


-Tiedätkö mikä se on?
-No?
-Se on suklaakalenteri. Jokaisena päivänä saa avata luukun ja siellä on suklaata.


Poika on ihmeissään. Voi pientä, eikö sille ole kukaan elämänsä aikana kertonut suklaakalenterista? Äiti käy päässään taistelua. Onko aina pakko olla niin tiukka? Voisiko äiti joskus antaa periksi omille asenteilleen? Hetken päästä äiti huomaa luvanneensa pojalleen suklaakalenterin.
Poika sai valita ihan itse.


Äiti ja poika kulkevat kohti kotia ehkä maailman rumin joulukalenteri kassissaan. Äidin mielestä. Pojan silmät kiiltävät innosta, kun hän katsoo maailman hienointa Disneyn Autot-kalenteriaan ja pohtii onko joulukuussa vain 24 päivää.


-Tän voi säästää sitten ensi vuodeksi. Laittaa nämä luukut vaan kiinni ja avaa sitten uudestaan. Ois tää kyllä voinut olla pelkkä kuvakalenteri. En mä tarvii niitä suklaita.


Äiti hymyilee mielissään ja muistaa illalla nukkumaanmennessä sanoa pojalle kuinka superihana tämä onkaan.




Ilona