lauantai 16. marraskuuta 2013

Kaupunki uinuu








Herään klo.04.55. On lauantai, mummon hautajaispäivä. En saa unta ja päätän nousta.


Makaan kynttilänvalossa sohvalla tuhiseva koira kainalossa. Välillä toinen torkahtaa. Lähden liikkeelle kahdeksan jälkeen. Paljon tehtävää. 


Kaunis valo kauniissa aamussa. Kaksi ulkoiluttamassa koiraa. Sauvakävelijä kotimatkalla. Tulossa leipomosta. Vanhus rientää kauppaan viikonlopun ruokaostoksille. Siellä täytetään hyllyjä verkkaiseen tahtiin. Muu kaupunki herää vasta tunnin päästä. Me kaikki tiedämme sen. Me aikaiset. Tunnelma on seesteinen, kenelläkään ei ole kiire. Vielä.


Kun poikkeaa rutiineista, voi kokea jotain kaunista.





Ilona




2 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma tässä.
    Ihan huikea aika kyllä herätä tuo viisi. Ei sopisi minulle.

    Toivottavasti päivä ei ollut turhan rankka ja tilaisuus oli kaunis ♥

    VastaaPoista

Kiitos!