Hurja muodonmuutos-sarja saa jatkoa. Okei. Tää vois olla myös pientä pintaremonttia.
Kun ostimme kodin, parveke näytti aika lohduttomalta. Alkuperäiseltä ja keskeneräiseltä. Ankealta ja pimeältä. Lattiasta lohkeili maali. Parvekkeen alaosa oli pahvin väristä levyä ja seinät ja katto olivat kauttaaltaan mustuneet. Kuin parveke olisi tulipalossa kärsinyt. Ankeudet yhdessä imivät parvekkeelta kaiken valon.
- Seinät ja katto maalattiin Kivitex-maalilla.
- Lattia sai puiset laatat, jotka käsiteltiin mustaksi Valtti-öljyllä.
- Keltainen tuoli on aikoinaan itse maalattu
- Edellisestä kodista mukaan napattu saunajakkara petsattiin mustaksi
- Lattialla on eteisen vanha matto. Tiilinen päätyseinä tuo eloa parvekkeelle.
- Äidiltä saatu raparperi pääsi isoon ruukkuun. Satoa odotellessa.
- Valkoinen peltinen hyllykkö on vuosia sitten ostettu Ikeasta.
- Poika sai oman chilin. Sanottiin olevan satoisa ja aikainen lajike, tulisuus 7/10.
- Keltainen kattila on Finelin vanha emalikattila, kukkaruukut Arabian ja sinkkiastiat Ikeasta.
Ilona
Aivsn ihana. Ei uskoisi samaksi parvekkeeksi. :) ihanat väritkin sielä.
VastaaPoistaVähän kun saisi vielä vihreää lisää. Kasvien muodossa siis.
PoistaVaude! Kylläpäs pesi kasvonsa! Kuin uusi huone. Ihana tunnelma!
VastaaPoistaMä en kyllä ymmärrä, miten parvekkeella tulee vietettyä niin vähän aikaa. Aina sitä vaan kaipaa sitä omaa pihaa. Joskus vielä, joskus!
PoistaMeiltä löytyy tuollainen keltainen emalipannu, on kyllä aivan syötävän ihania!
VastaaPoistaJa niin on ihana teidän parveke myös!
Meiltä löytyy paljon lisää Finelin emalia. Mä tykkään kanssa. Se noiden värimaailma on vaan niin täydellinen.
PoistaKiitos.
Aivan ihana muodonmuutos :)
VastaaPoistaKiitos Jasmiina. Yhden talven katselin tuota, kun en päässyt maalaamaan pakkasten takia.. teki vähän tiukkaa ;)
PoistaVoi ihana!
VastaaPoistaKiitos Johanna. Mä tykkään erityisesti tosta lattiasta. Se on jotenkin kodikkaan lämmin.
PoistaVau, onpa ihana!
VastaaPoistaKäytännön toteutuksesta kysyn, pitikö parvekkeen maalaamiseen pyytää lupaa jostain? En uskalla laittaa edes hyllyjä kiinni meidän partsille...
Riippuu varmasti taloyhtiöstä. Mun käsityksen mukaan parvekkeen sisäosan (joka ei näy ulos) olisi voinut maalata jollain muullakin kuin valkoisella.. Mutta meillä täällä on monet muutkin tehneet huoltomaalausta ja maalanneet valkoiseksi katon ja seinät.. ei tarvinnut siksi kysellä lupia.
PoistaMutta ei siis periaatteessa saa tehdä sellaisia muutoksia, jotka ovat ristiriidassa alkuperäisen/yleisen linjan kanssa.
Olipas taas selkeä vastaus. Eli yksinkertaisuudessaan; kysy lupa :)
Vau, onpa ihana!
VastaaPoistaKäytännön toteutuksesta kysyn, pitikö parvekkeen maalaamiseen pyytää lupaa jostain? En uskalla laittaa edes hyllyjä kiinni meidän partsille...
Mulla alkoi heti hymyilyttämään toi otsikko. Tuli sellainen mitähän se nyt on keksinyt - fiilis :)
VastaaPoistaIhana kesähuone. Kaunis toteutus.
No mä kyllä keksin paljonkin ;) toisinaan toteutan, toisinaan en.
PoistaKiitos kaunis.
Vitsit ku ei oo tunnistaa samaksi paikaksi! Huikean muodonmuutoksen ootta tehneet! :)
VastaaPoistaKäytät väärää persoonapronominia ;) se oon mä joka tekee (ei me) :D
PoistaMä oon tässä miehelle yrittänyt sanoa, että mussa on puutalo-omaistajamatskua.. voisin koko ajan vaan rempata ja kunnostaa. Mies taas ei ole yhtään remppatyyppejä.
Vau mikä muutos! Tosi valoisa ja tuo keltainen tuoli <3
VastaaPoistaKeltainen tuoli oli vuosia sitten sellainen pertsa terassituoli. Mikä se väri onkaan joka niissä vallitsi ennen. Niinku voisi kuvitella jostain Prisman puutarhaosastolta :)
PoistaSilmät suureni ihmetyksestä - mikä muutos!
VastaaPoistaOnneksi muuttui. Olihan se hämmentävän masentava ennen.
PoistaIhana muutos! Mä haaveilen terassia. Nopeesti mulle äkkiä terassi, että pääsen sisustamaan sitä! Tiedäthän sä kun pitäis saada heti?! Joku samantapainen hyllykkö sinne ainakin on tulossa! ja Chilistäkin olen haaveillut :) Hyvää lauantai-illan jatkoa!
VastaaPoistaMä olen ihan samanlainen. Kaikki mulle tänne heti. Ja nopeesti!
PoistaNyt tekee tiukkaa joka päivä, kun en pääse maalaamaan olohuone/keittiön lattioita vaikka mieli tekisi. On sen verran haastava projekti kun pitäisi evakkoon lähteä.
Vaude miten raikas muutos!
VastaaPoistaMun suosikkeja on tuo keltainen pata ja tuoli - tietty. :)
Olisin arvannut :)
PoistaIhanan raikas lopputulos!
VastaaPoistaKiits Kiki. Siellä kelpaa chilin kasvaa ja talon miespuolisten treenikamojen kuivua.
PoistaNo jo on muutos, ihana kesähuone!!
VastaaPoistaNiin ja mä haaveilen siitä pihasta. Kävin jo purnaamassa sun luona.
Poista