sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Extreme makeover: Floor edition



Kävelen rautakaupan maaliosastolle. Vuoronumeroni piippaa ja siirryn myyjän luokse. 
Aloitan varovasti - Aion maalata laminaattilattian.
Saan vastauksen välittömästi - Ei tuu pysymään.


Ja niin kävelen rautakaupasta ulos Otex-pohjamaali, pensselipesu, maalipesu, leveä pensseli sekä Betolux (akva)-maali kainalossani.


Meidän lattiat esittävät tammipuuta. Ovat mattapintaista laminaattia, ei sellaista kiiltävää ja liukasta.
(Joo tiedän, äiti ei ole ehtinyt lakata varpaankynsiään.)


Päivä 1. 
- Tyhjensin huoneen.
- En jaksanut irrottaa lattialistoja, vaan laitoin listoihin maalarinteipit.
- Pesin lattian maalipesulla. Lattianpesuaineista jää lattiaan vahamainen pinta. Huolellisella maalipesulla lattiasta irtoaa kaikki ylimääräinen siihen kertynyt lika, rasva ja pesuainejäämät.
Maalipesun jälkeen lattian tulee antaa kuivua seuraavaan päivään.
(Tänään aikaa työhön kului noin 1 tunti.)


Päivä 2.
- Sudin lattian pintaan Otex-tartuntapohjamaalia. Otex on pohjamaali, joka on tarkoitettu erikoistartuntaa vaativille pinnoille. Otexin voi sävyttää. Maalimyyjä sanoi, ettei meidän tapauksessa ole tarve, koska lattiamaali on hyvin vaaleaa.
- Otex sai kuivua seuraavaan päivään
(Tänään aikaa kului noin 1 tunti. Kuin liimalla olisi maalannut.)



Päivä 3.
- Maalasin ensimmäisen kerroksen aamulla Betolux akva- maalilla. Maalin sävy on Pro Grey-sarjan 
TVT-1944
- Maalin tulisi antaa kuivua vuorokauden ennen toisen kerroksen maalaamista. Toisen kerroksen maalasin kuitenkin malttamattomana jo illalla.
 (Tänään aikaa maalaamiseen kului aamulla noin 40 min. ja illalla noin 15min.)



Päivä 4
- Irrotin maalarinteipit. Koska olin maalannut "teipin umpeen" lattiaan, vedin teipin ja lattian välisen seuman auki mattoveitsellä. Näin sain teipin hyvin irti, eikä teippi lähtenyt repimään maalia irti lattiasta.
- Valmis! Lopputulos on tasainen ja peittävä. Lattia on yhtenäistä tasaista harmaata pintaa, eikä laminaatista tai sen saumoista näy enää jälkeäkään.
(Tänään aikaa kului noin 10 min.)



Aikaa koko projektiin kului reilu kolme tuntia (+ maalin valinta ja maalikaupassa asiointi). Nyt katsotaan, kuinka kauan maltan antaa maalin kovettua ennen sisään muuttoa. Kuukaudessa maali saavuttaa lopullisen kovuutensa. Kävelykuivaa se on jo puolen päivän ikäisenä.





(Äiti on lakannut varpaankynnet.)






Ilona





34 kommenttia:

  1. WOW! Huikea! Mä niin tahdon meidän lopusta parketista eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tahdon meidän lopusta laminaatista eroon! (vähän vaan pelottaa jatkaa maalaamista seuraaviin huoneisiin, kun ei tiedä jos toi floppaakin.. siis ottaa helposti kolhuja tai maali lohkeilee..).

      Parketin hionnan voi muuten ottaa ammattilaiselta (se on aika hullua hommaa tehdä itse) ja sen jälkeen parketin voi itse maalata.

      Poista
  2. Hyvä muutos :) ihanasti raikastui koko huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteishallista kun katsoo tuohon huoneeseen, niin sieltä huokuu vaan sellainen valoisuus ja kirkkaus. Muualla on ankeaa :(

      Poista
  3. Aivan ihana! Oon aatellu tehdä samanmoisen homman meidän makkareihin, joissa on todella kärsinyt parketti. Kun vain tietäsi mihin säilöä kaikki ne tavarat siksi aikaa kun tuota maalausta tekee, huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päädyin sellaiseen ratkaisuun, että teen huone kerrallaan. Näin ei joudu asumaan älyttömän remontin keskellä (olen huono sietämään keskeneräisyyttä). Tyhjennän yhden huoneen sisällön muihin makuuhuoneisiin, maalaan lattian ja sisustan tyhjän huoneen uudelleen. Huoneiden paikat vaihtuvat samalla ja kaikki pääsevät uusiin maisemiin.
      Samalla karsin myös ylimääräiset tavarat pois. Kohta on koko kodin kaikki kaapit ja laatikot käyty läpi /kierrätetty.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitsa. Tänään illalla kannoin huonekalut sisään. Että niin kauan sitten jaksoin odotella.

      Poista
  5. vau, hieno harmaan sävy! saisnpa mäkin maalata meidän vuokra-asunnon maailman rumimmat muovimatot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mä oon vähän tylsä ja yksinkertainen. Meillä on nimittäin samaa harmaata olohuoneen seinässä. Tosin lattiasta sävy taittaa paljon kauniimmin.

      Mä oon ennen ollut muovimattovihaaja. Nykyään jos mun pitäisi valita lattiamateriaalivaihtoehdoista, niin muovimatto olisi yksi suosikki. Joku yksivärinen/tasavärinen..vaikka kirkkaansininen (lastenhuoneeseen)..oi että.

      Millainen se teidän maailman rumin sitten on :) ?

      Poista
    2. se on ihan oksu, sellanen beige outokuvioinen :P bläh. saispa sen edes vaihtaa johonkin ITSE valitsemaansa :D

      Poista
  6. Peukku tälle! Toi harmaan sävy on täydellinen!

    Mä haaveilen vaaleasta lattiasta. Vaikka ihan valkoisesta. Tämä parketti on aikansa elänyt ja pitää jossain vaiheessa kuitenkin vaihtaa. Se joskus saisi tulla melko pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun parketti vaan hiontaan ja maalisuti heilumaan. Valkoinen lattia on kyllä kaunis. Meillä edellisessä asunnossa hiottiin ja valkolakattiin parketti.. vitsit kun en muista mitä maksoi kokonaisuudessaan..ehkä jotain 1300e paikkeilla. En usko, että pelkkä hionta olisi ihan hirmuisen kallis. Maalatahan pystyy hyvin itse.

      Poista
    2. Joo meillä tehtiin sama edelliseen kotiin. Täällä vaan on alkuperäinen parketti, niin sitä ei kannata enää lähteä maalaamaan. Se hiottiin tänne muutettaessa ja lakattiin. Saatiin pikkuhetki käyttöikää lisää (vaikka rakoileekin ja nariseekin). Seuraavaksi leveätä vaaleata lankkua :)

      Poista
    3. No joo. Jos on kovin hiottu ja huonossa kunnossa, niin eipä sitä enää kannata sijoittaa.
      Mä tein muuten yhteen kotiin lankkulattian sillä tavalla, että vetäsin lankut ihan parketin päälle laittaen :)
      Lattia tietysti korottui sen 3cm (mitä lankut olivat paksuja), mutta eipä tullut tehtyä hullua lattianpurkutyötä eikä tullut ylimääräistä lattiajätettä ;)
      Muutamasta ovesta jouduttiin ottamaan pari senttiä alapuolelta, mutta muuten oli oikein passeli ratkaisu.

      Poista
    4. Tää on useamman kerran tehty jo :( Viime kerta oli kuulema viimeinen kerta. Parketti on siis sieltä jostain useiden useiden kymmenien vuosien takaa.

      Me ollaan siis suunniteltu, että pidetään sen mitä vielä kestää. Sitten puretaan kokonaan, ettei alkuperäisiin (1936) oviin tarvitse tehdä muutoksia. Ja laitetaan lankut. Mä tietty voisin alkaa jo hommiin. You know - oon se nopeampi innostumaan ;)

      Poista
  7. Voi apua kuinka hieno! Apua siksi, että menin saman tien sanomaan isännälle, että mehän voidaan tehdä tuo sama...Meillä on tylsää laminaattia kämppä täynnä ja ei olisi nyt varaa täyteen lattiaremppaan. Mites tuon Otexin kanssa, pitikö teidän lähteä evakkoon kuivumisen ajaksi? Itse maalasin kirjahyllyn ja päästä huippasi, oli yllättävän tujua kamaa. Mielenkiinnolla odotan nyt tilannepäivityksiä, että miten lattia reagoi käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No mä tosiaan tein yhden huoneen kerralla ja laitoin siellä ikkunan raolleen ja maalaamisen jälkeen oven kiinni. Kyllähän se otex aika tujua kamaa on, mutta kyllä ihan hyvin tuolla menetelmällä pysyi pahimmat höyryt oleskelutiloista poissa.
      Maali kyllä kovettui jo parissa päivässä niin kovaksi, että uskalsin viedä huonekalut sisään (kaikkiin tietysti uudet huopatassut). Eikä näköjään jää mitään painaumajälkiä huonekaluista enää.

      Minäkin odotan innolla kuinka kestää käyttöä.. jos nyt pari vuotta vaikka kestäisi :)
      Aion myös säästää maalipurkin pohjallisen lattiamaalia, että sitä voi käyttää sitten mahdolliseen huoltomaalaukseen jos jostain lohkeilee..

      Poista
  8. Täydellinen muutos!!! Ja tuo tunne kun saa sisustaa tyhjän huoneen ihan alusta puhtaalta pohjalta!! Ai että :)

    Kerro sitte miten vesipohjainen on kestänyt, meillä on sitä tujumpaa ja haju on kyllä ekat päivät aika huimaa. Joten jos jossakin vaiheessa pitää (tai varmaankin kun pitää) huoltomaalata niin sen kai voisi tehdä tuolla tavaralla ettei koko kämppä taas haise betoluxille ;)

    Sävy näyttää erinomaiselta!! Miksi me muuten maalattiin valkoisella, nyt tekisi mieli harmaata lattiaa... Luulen ettei mies suostu kuitenkaan vielä värinvaihtoon ;)
    Loistavaa työtä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt mä oon tullut siihen tulokseen, että meillä on aivan aivan liikaa huonekaluja. Etenkin tuoleja ja jakkaroita. Mitä vähemmän huoneessa on tavaraa, sitä paremmalta se mun silmään näyttää.

      Edellisen kodin lankkulattiaan käytin tuota tujumpaa betoluxia ja muistan, että siinä oli kuivumisaika kyllä mahdottoman paljon pidempi. Tai se aika, kun maali kovettui ihan kunnolla.

      Tuo harmaa on kyllä hyvä vaihtoehto, taittaa valoa kauniisti ja tuo valoisuutta paljon olematta silti valkoinen. Siis valkoinen lattia on ihan superkaunis. Mutta sitä ehkä on aika paljon nyt näkynyt. Mä oon ernu ;)

      Poista
  9. Hieno!! Meidän oli pakko tänne muuttaessa kantaa tavarat paikoilleen vuorokausi viimeisen maalauksen jälkeen, maalaus jäi vähän viimetinkaan... mut hyvin on maali vuoden jo pysynyt! Meillä tosin hiotttu lauta/parkettilattia ja se tujumpi betolux.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra.

      Joo uskon, että maali pysyy loistavasti puulattiassa. Laminaatti kun on jotain muovia mitä lie, niin sitä ei ikinä suositella maalattavan.

      Mitä mä täällä vielä teen.. mun pitäis olla jo pohjamaalaamassa uutta huonetta (eilen illalla tyhjensin ja tein maalipesun lattialle). EIkun hommiin.

      Poista
  10. Oi ku ihana lopputulos! Ja tuo harmaa on kyllä mahtis. Kohta saat sisustaa huoneen uudeleen, herkkupaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride. Joo se sisustaminen olisi ollut herkumpaa, jos olisi vähemmän tavaraa. Harmi, että lapsella täytyy olla leluja :D :D :D

      Poista
  11. Näyttää superhyvältä! Toivotaan että pysyy.

    Sain nyt ehkä tartunnan tuosta sun raivauspuuskasta, kiitos!! :) Jos pääsisin taas hitusen lähemmäs ikuista haavettani "en omista mitään turhaa!".

    appple

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa jos sain tartutettua. Toi turhan käsite on vaan niin vaikea. Nimimerkillä: jotain 20 jakkaraa/tuolia kolmihenkisessä perheessä

      Poista
  12. TOOOOODELLLLAAAAA siisti lattia!! Itse olen kerran vetäny yhden pikkuvessan laattalattian (ei lattialämmitystä) puhtaasti mustalla miranolilla. Kesti. Rohkeat kokeilut kannattaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta!
      Joo rohkeita päätöksiä pitää tehdä. Muuten ei voi voittaa.

      Poista
  13. Hienon näköinen! Itse maalasin Betoluxilla parketin marraskuussa, uusintamaalaukseen kesällä aaargh. Olisi pitänyt vetää varmaan kolme kerrosta paksua maalia, nyt jokainen tippuva pikkuauto tekee reiän lattiaan... no ei lopu puuha kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tota mäkin pelkään! Onneksi meillä on pikkuautovaihe jo ohi ;)
      Varmasti vaikuttaa paljon se, mitä puuta parketti on..kuinka kovaa puuta.

      Joo ei lopu homma kesken ilman huoltomaalaustakaan.. Eilen nimittäin imuroin kodin, tänään jo maalatut huoneet näyttävät mun silmiin ihan kuin viikon pölyt olisi :D

      Poista
  14. Tämä postaus tuli kuin tilauksesta karistamaan loputkin järjen äänet päästäni. :D KIIITOS! Postauksesi rohkaisi tarttumaan maalisutiin, ja nyt meilläkin on jo yksi huone kertaalleen Betolux akvalla maalattu, kuivumista odotellessa. :)

    http://kultakutrijakarjut.blogspot.fi/

    Rohkeus kannattaa!

    VastaaPoista
  15. Hei!

    Pakko kysyä miten maali on pysynyt ja onko edelleen tänäkin päivänä hyvännäköinen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan!
      No siinähän kävi niin, että ostimme uuden kodin ja muutimme pois, aika pian lattioiden maalauksen jälkeen. En siis valitettavasti osaa sanoa mitä lattialle kuuluu :(

      Poista

Kiitos!