sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Nam (+ohje)





Tänään satoi lunta. Mies, poika ja koira nauttivat ulkoilmasta. Äiti oli vähän väsynyt. Jokin tauti yritti iskeä. Ehkä se avanto on jotain tehnyt ja kroppa taistelee kovasti vastaan. Väsymys ja pieni kolotus joka paikassa pitivät minut kuitenkin sisällä. Kokonaan toimettomana on vaikea olla, joten päätin leipoa karjalanpiirakoita. Saadaan herkkuja joulupöytään. 

Kyllä nuissa työtä on, mutta resepti on toimiva ja helppo. Lopputulos maukas.




Ainekset:


Taikina

2  dlkylmää vettä
1  tlsuolaa
2 1/2  dlruisjauhoja
2 1/2  dlvehnäjauhoja
25  gvoita

Puuro

4  dlvettä
4  dlpuuroriisiä
16 - 18 dlmaitoa
1 rkl suolaa

Voiteluun

75  gvoita
2  dlmaitoa


Valmistusohje

Valmista puuro. Kiehauta vesi ja lisää siihen riisit. Keitä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja sekoita usein, ettei puuro pala pohjaan. Hauduta puuro kypsäksi kannen alla, sekoita välillä. Lisää suola. Jäähdytä puuro ennen leivontaa.
Valmista taikina sekoittamalla veteen muut ainekset. Alusta viimeiseksi joukkoon sulatettu voi. Taikinan tulee olla kiinteää ja sitkeää.
Leivo taikinasta tanko. Jaa se 40 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli kevyesti jauhotetulla pöydällä ohuiksi taikinakuoriksi. Lado kuoret päällekkäin ja peitä kelmulla kuivumisen estämiseksi.
Levitä osa kuorista pöydälle. Annostele puuroa 1 - 2 rkl / kuori. Levitä puuroa melkein reunoihin saakka. Taivuta kuoren reunat puuron päälle. Ummista etusormilla rypyttäen. Nostele suoraan pellille vieri viereen.
Paista 275 - 300 asteessa kypsiksi, n.10 - 12 min.
Upota valmiit piirakat voi-maitoseokseen, valuta ja nosta leivinpaperin päälle vetäytymään. Peitä leivinliinalla.




P.S. Arvatkaa mitä ollaan tänään syöty välipalaksi, päivälliseksi ja varmasti myös iltapalaksi? 
Eikä kukaan ole muuten valittanut.



Ilona



16 kommenttia:

  1. Nää on niiiiiiiin hyviä! Joka joulu on tullu paistettua ja kyllä se pitää tänäkin vuonna :) NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies totesi minulle, että jos nyt vaan syötäisiin kaikki. Kyllähän sitä ehtii ennen joulua paistaa lisää. Pakastin osan kuitenkin.

      Poista
  2. Oi että, ovat mun suosikkejani. Olen pitänyt niitä tosi suuritöisinä ja vaikeatekoisina, mutta ilmeisesti inhimillisen rajoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole vaikeatekoisia, aikaa vievää puuhaa kyllä. Kannattaa koittaa :)

      Poista
  3. oi <3 siitä on ikuisuus ku oon viimeks tehny karjalanpiirakoita. täytyy varmaa koittaa joku päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa. Minä olen ennen tehnyt tuon pohjan eri tavalla..enemmän ruista..ja muistan kuinka oli vaikeaa käsitellä ja kuivui ne kaulitut lätyt hetkessä. Tässä taikinassa on tosi hyvä koostumus, eikä kuivu nopeasti.

      Poista
  4. Nam. Teitkö porukoille asti vai teille kotiin. Kah, miten kauniisti pyöritellyt voirullat :). Laskin juuri että seitsemän osoitetta odottaa joulukakkua, kolme saaristolaisleipää, viisi joulusinappia, no itsepä olen siihen heidät totuttanut. Lisäksi tekisi mieli kokeilla itse lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Kaikki ilman stressiä. -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hommia ;) Jos täytyy priorisoida, niin muista, että joulukakku on listan kärkipäässä.

      Ajattelin, että ihan yhteiseen joulupöytään tuon :)

      Poista
  5. NAM! Karjalan tyttönä ihan liikutun noista ;)

    Täällä tulevan viikon ohjelmissa piirakat myös, sisko tulossa vierailulle, niin joskopa yhessä pyöräytettäs piirakat!

    Ja mie oon kuule ihan samanlainen, vaikka väsyttäs, niin ihan toimettomana on vaikeeta olla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs se mukavampaa kuin seurustelun lomassa pyöritellä piirakoita.
      Joo, mulla on ollut muutenkin elämä lähiaikoina niin toimetonta, että en tosiaan pysty ihan vaan levätä ;)

      Poista
  6. Aa! Riisipiirakat on kyllä niin hyviä....!

    VastaaPoista

Kiitos!