maanantai 16. joulukuuta 2013

Otetaan vastaan/ostetaan halvalla: Laskettu aika






Kaikkea tekemistä varjostaa odotus. Odotan. Ja odotan että odotus loppuisi. Laskettua aikaa ei ole. Kukaan ei osaa kertoa koska odotus loppuu. Se on sellainen epämääräinen möykky. Kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja koska se tulevaisuus on. Hetkessä elämisen taito ja nautinto hetkestä katoavat, kun hetkessä on elänyt tarpeeksi kauan. Samassa hetkessä.


Arkipäivät ovat puuroa. Päivät erottuvat toisistaan lapsen lukujärjestyksen perusteella. Kameraan kertyneistä kuvista tiedän mitä olen tehnyt eilen, toissapäivänä, viime viikolla. Kirjoitan, luen, käyn lenkillä, teen ruokaa ja leikin. Väliin leivon. Otan valokuvia. Poltan kynttilöitä.


Olisi edes laskettu aika. Voisin katsoa sellaisesta kiekosta, mitä tapahtuu milloinkin. Ja tietäisin milloin odotus loppuisi. Edes suunnilleen.





Töitä odottava
Ilona






14 kommenttia:

  1. Tiedä tunteen! Teen töitä freelancerina, ja tyhjiä kausia varjostaa aina pelko siitä, ettei uusia hommia tulekaan. Kun ei voi tietää mitä, koska, miten. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kotona oleminen lasten kanssa on yhtä odottelua milloin missäkin ja samalla aika on rikottu niin, ettei se ole yhtenäistä. Rytmitän elämää tekemällä omia projekteja ja kässyhommia mahdollisimman paljon. Odotan dynaamista ajanjaksoa elämään, sellaista energistä ja sopivan kiireistä menoa.

    P.S. Ihana tuo väripläjäyskuva keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta..että oli lapsia tai ei, niin aina saa odotella :)

      Poista
  3. :(

    Mun aikakäsitys on taas nopeutunut. Sen jälkeen, kun tuli se sairastuminen ja oon ollut kotona. Menee niin kovaa, etten kyytiin kerkeä. Teen kaikkea mitä mieli tekee, mutten ihan ehdi joka juttua. Mun elämä on ihan tässä, eikä huomenna. Mistä löytyisi se kiva kultainen keskitie näiden välille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä niin hyvä asenne tuon suhteen. Joo no kaikkea ei tietysti voi ehtiä..tai toteuttaa. Sellainen kuin ylimääräinen aika + lottovoitto olisivat hyvä yhdistelmä ;)

      Poista
    2. No niin ois :D

      Tästä tuli muuten mieleen mitä kuulin Tyynelän meille myynneiltä. Hänen isänsä keksi/ suunnitteli Hai-saappaat. Ei patentoinut, sai pienen palkkion. Häneltä kysyttiin myöhemmin harmittaako. Oli vastannut, että ei. Samasta syystä ei kuulema koskaan lotonnutkaan. Oli kaikki niin kivasti balanssissa, että pelkäsi jos olisi tullut jotain noin hyvää lisää, olisi joutunut luopumaan jostain - vastentahtoaan.

      Poista
    3. Heh. Aika symppis tarina. Kyllä mä silti voisin ottaa sen lottovoitoin ;)

      Poista
  4. Mä odotan kanssa- koko ajan- jostain. Ja olen huolissani kaikesta. Arjesta, keikkatöistä nyt hoitovapaalla, lapsista, porkkanalaatikosta. Auttoi, kun testasin itseni persoonallisuustestillä (http://www.namaste.fi/fi/enneagrammi): .. olen huolestuja-tyyppi. Mutta aion silti oppia nauttimaan jokaisesta hetkestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoinkin Hehkusta tota ennegrammi-juttua. Pitääkin testata, kiitti muistutuksesta!

      Poista
    2. tyyppi 7. Innostuva suunnittelija.
      eloisa * iloinen * idearikas * innostava * visionääri * optimistinen * monipuolinen * seikkailija * korkealentoinen * hauska * myönteinen * vaihtelunhaluinen * nopea * inspiroiva * kekseliäs * eteenpäin menevä * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön * itseverma * vapautta kaipaava *.

      No joo..aika montaa ;)

      Poista
    3. Taidankin testata kanssa tuota :) Vähän oon sellanen töyhöttäjä niin katotaampa mitä testi kertoo!

      Poista
    4. Seiska- innostunut, nopea, iloinen, suunnitteleva. Toivoo kumppanilta hauskuutta, onnellisuutta, vapautta ja kaikkea mahdollista kivaa. Luotettavuutta, ennakoitavuutta, vakautta ja vahvuutta. Huonona päivänä kärsimätön, kriittinen, vaativa ja välillä täysin kohtuuton ja mahdoton :D Osuiko yhtään oikeaan?

      Poista
    5. Elsa - toi on kyllä ihan kuin minä. Jokainen asia täsmää. Uskomatonta!
      Paitsi minä olen kyllä hyvinäkin päivinä kriittinen :D

      Poista

Kiitos!