maanantai 2. joulukuuta 2013

Jako kolmeen





Toisilla niitä on kahdeksan, toisilla yksi. Toisilla ei ollenkaan. Aina se ei ole omissa käsissä tuleeko niitä vai ei. Toisille tulee vaikka jo riittäisi, toisille ei tule vaikka kuinka anelisi, toivoisi ja odottaisi.


Lapsia.


Me olemme olleet onnekkaita. Olemme tahtoneet ja saaneet. Saaneet sen verran kuin olemme tahtoneet. Tai pitäisikö sanoa, että minä olen tahtonut. Yhden. Jos mies olisi tahtonut, olisi varmasti monta. Mutta ei sellaiseen voi painostaa. Tai varmasti voi. Mutta ei minua.


Rakastan vauvoja. Oma lapsi on tärkeintä mitä minulla on koskaan ollut. On varmasti vaikea käsittää, miksi en tahtoisi toista lasta. Tai kolmatta. Kyllä minä toisinaan tahtoisin. Toisinaan pohdin kuinka ihanaa raskausaika on ja olisi vielä kerran. Kuinka ihanaa olisi seurata lapsen kasvamista. Millainen siitä tyypistä tulisi? Tyttö vai poika? Nimikin olisi valmiina.


Silti yksi on ihana. Viihdymme näin. Maailma on paha paikka. Yksi lapsi - vähemmän huolta.


Kai minulle on jäänyt jonkinlaisia traumoja oman pikkulapsivaiheesta. Se oli ihanaa. Mutta intensiivistä. Silloin mies oli päivätöissä ja pelasi jalkapalloa ammattilaistasolla. Ei paljoa kotona näkynyt. Silloin kun jalkapallokausi (talvella) oli tauolla, mies opiskeli ja oli viikot Vierumäen urheiluopistolla. Ainiin ja rankka työ, rankat huvit. Miehellä. Viikonloppuisin.


Minä tein kaiken niin kuin piti. Siis piti minun mielestäni. Täysimetystä puolen vuoden ikään. Sen jälkeen lapsentahtisesti. Kiinteää vuorovaikutusta lapsen kanssa. Kantoliinailua. Vauvojen vessahätäviestintää. Ei kaupan valmiita vauvanruokia. Tv ei koskaan päällä, kun lapsi hereillä. Rytmi piti pitää, ulkoilua aamupäivällä, lounas, unet ja taas ulkoilua. Aina. (Ja tietysti vauva valvotti öisin. Niin kauan kunnes tajusin, että muutos oli tapahduttava.) Tiedostin koko ajan kasvatusasiat. Mitä tapahtuisi, jos tekisin näin, entä jos noin?


Tuossa oli aika yksin ihan tarpeeksi. Yhden kanssa. Ei minulle tullut koskaan mieleenkään, että kyllä se pikkusisko tai veli olisi tehtävä. Ehkä ensimmäisen kerran tuo mahdollisuus kävi pikaisesti mielessä, kun poika oli neljävuotias. Myöhemmin päädyimme vastaanottoperheeksi. Sijaisperheeksi, joka antaa väliaikaisen kodin pienille. Se sopii meille. Kuin nenä päähän sanoisi poika ja nauraisi.


Näin on menty. Yhdellä omalla. Yksi on ollut kotihoidossa 3,5-vuoden ikään saakka. Yhden isä on ollut vuoden pojan kanssa kotona, kun äiti opiskeli. Yhden kanssa on matkusteltu perheenä tai kaksin pelkästään toisen vanhemman kanssa. Yhdellä on neljä serkkua. Kolme kuin sisarusta. Yksi on vaatinut aika paljon vanhempien läsnäoloa, koska sitä on vain yksi. Yksi on saanut aika paljon vanhempien läsnäoloa ja huomiota, koska sitä on vain yksi. Yhden lapsen perheessä ei ole tila-autoa. Yhden kanssa kaikki on aika intensiivistä. Onko yhden kanssa huolta enemmän vai vähemmän, sitä en osaa sanoa. Yksi on aika helppo. Eikä se yksi ollut edes miettinyt sitä, että tahtoisi siskon tai veljen. Se on sille itsestäänselvyys, ei sille ole olemassa muuta kuin se, että on yksi. Ehkä se yksi syyttää meitä siitä myöhemmin. Tai ehkä mieli muuttuu. Ehkä joku lainavauva jää joskus meille. Ehkä siitä tulee toinen. Tai ehkä me päätämme yhdessä joskus vielä tahtovamme kokea toisen lapsen syntymän. Ehkä. Aika näyttää.


Pohdin usein olenko itsekäs, kun olen päättänyt näin. Onko itsekästä tahtoa vain yksi lapsi? No pohdinta voi toki jatkua näin; Onko itsekästä päättää olla lapseton vai päättää tehdä lapsia? Onko itsekästä tehdä yksi lapsi vai tehdä seitsemän lasta? Niinpä. Eikö lapsen tahtominen lähde aina itsekkäistä syistä. Sinä tahdot jotain, sinulla on tarve johonkin, tarve saada jotain. Omaa. Monien kohdalla lasten saanti on myös asia, jonka ajatellaan olevan jonkun muun käsissä. Ei ole sijaa ajatukselle, tahtoisinko lapsia ja kuinka monta lasta tahtoisi?




Mitä mietit?




P.S. Tällä hetkellä luvun alla on Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu, jonka sain pitkän jonotuksen jälkeen kirjastosta. Kirja kertoo nuoresta lestadiolaisparista. Naisen, äidin uupumuksesta, raskaudenpelosta, synnytyksistä, lapsista ja uskon vaatimuksista.




P.P.S. Siinä ne ovat kuvassa. Vasemmalta alkaen. Yhdet urheilun runtelemat, elämää nähneet ja kipua pelkäämättömät. Yhdet pirteät, menevät ja ehdottomasti äidiltä ulkonäkönsä perineet. Yhdet, joiden kynsilakan merivesi on haalistanut, mutta ei se ole niin justiinsa.





Ilona





20 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia. Ei lisättävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Ja tervetuloa Keskeneräiseen Elsa - kiva kun tulit!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Itse olen juurikin ollut samojen kysymyksien äärellä jonkun aikaa. Siihen päätökseen on tultu, että jos toinen saataisiin vielä joskus, sitten olisi hyvä :) p.s kiitos kirja-vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kuulla, että muutkin pohtivat samoja asioita. Ja ole hyvä - on kyllä mukaansa tempaava kirja ja aihe on kovin mielenkiintoinen. Hurjan varattu vaan oli kirjastossa, kauan kauan odotin.

      Poista
  3. Hyvä teksti!

    Paljon on valintoja tehtävänä ja sit niiden kanssa pitäis vielä osata elää. Ihmeellinen ihminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on. Ihmeellinen ihminen. Aika pelottavaa on myös se, että lapsia tehdään ja saadaan hetken mielijohteesta. Se kun on aika kauas kantava tuollainen päätös.

      Poista
  4. Mitä mietin? Että painavaa asiaa. Ja että jokainen tehköön omat päätöksensä, siinä määrin kun näihin asioihin voi vaikuttaa itse. Lähipiirissä on se verran lapsettomuusvaikeuksia ollut, että tosiaan tuntuu olevan täysin jonkun muun päätettävissä se asia toisilla.

    Itse kipuilin vuositolkulla kolmannen lapsen kaipuussa, mutta vuosi sitten asia saatiin lopullisesti käsiteltyä siipan kanssa ja nyt en enää itke asiasta puhuessani. Ja olen onnellinen ja tyytyväinen tähän tilanteeseen. Kyllä minut loppujen lopuksi oli tarkoitettu kahden lapsen äidiksi (ovela tuo ihmismieli kun sen selittää nyt näin ;) . Näin, lyhyestä virsi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuossa lapsettomuus-kontektstissa tuntuukin itsekkäältä puhua näistä asioista omana valintana. Toisaalta eihän sitä tiedä, vaikka en edes pystyisi saamaan toista lasta. Nythän sitä tavallaan pitää itsestäänselvänä, että saisi. Kun on yhdenkin saanut.
      Mutta eihän se niin mene.

      Kyllä ihmismieli on tosiaan viisas.

      Poista
  5. Aika ajankohtainen aihe mulle - itse olen tän vastasyntyneen kanssa miettinyt etten halua että hän missään jää viimeiseksi vauvakseni-haluan olla vielä raskaana ja pidellä vastasyntynyttä!
    Minäkin rakastan vauvoja, krooninen vauvakuume päällä siis. Olen aina haaveillut vähintään neljästä, mutta ainakin kolme on saatava. Pakko! Eri asia on sitten, tuleeko sitä kolmatta tai neljättä, mutta toivoisin kuitenkin. Ja voi olla että mielikin muuttuu elämän mukana, ei sitä oikein ikinä etukäteen voi suunnitella. Meilläkin on tutuilla lapsettomuutta, joten olen kyllä tosi kiitollinen siitä että nää kaks naperoa on tulleet maailmaan suht helposti ja terveinä! Mikä onni, oikeasti!

    Samoin olen miettinyt paljon tuota sun työtä, että sepäs on aika ihanteellista jos vauvoista pitää :)

    Täällä Ruotsissa on vastikään ilmestynyt kirja "Ingens mamma" jossa 12 naista kertoo valinnastaan olla hankkimatta lapsia, silläkin tavalla aika tapetilla juuri tää aihe täällä. En ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta kiinnostavalta kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Siitä pitää olla aina kiitollinen, mitä on saanut. Terveen lapsen.

      Vastasyntyneen piteleminen on kyllä jotain parasta <3

      Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo kirja..täytyy katsoa onko käännetty suomeksi. Ruotsinkieli ei oikein jostain syystä taivu :(

      Poista
  6. ksi on ollut kotihoidossa 3,5-vuoden ikään saakka. Yhden isä on ollut vuoden pojan kanssa kotona, kun äiti opiskeli. "Yhden kanssa on matkusteltu perheenä tai kaksin pelkästään toisen vanhemman kanssa. Yhdellä on neljä serkkua. Kolme kuin sisarusta. .... Yksi on saanut aika paljon vanhempien läsnäoloa ja huomiota, koska sitä on vain yksi. Yhden lapsen perheessä ei ole tila-autoa. .... Yksi on aika helppo." APUA! Ihan samanlaista meillä, tismalleen. Hoidan meidän ainokaista kotona vielä, varmaan tovin aikaan. Hän täyttää pian kolme, eikä ole siirtymässä vielä mihinkään. Elämä on niin helppoa ja mukavaa. Voin allekirjoittaa joka lauseen. Liityn lukijaksesi. Ihanaa löytää blogi, jossa yksi lapsi! Yksilapsisia perheitä on niin harvassa....

    Yhden kolmevuotiaan pojan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi - hauskoja yhtäläisyyksiä!
      Helppoa ja mukavaahan se on ;)

      Ja tervetuloa - kiva jos viihdyt.
      On juu harvassa meitä kummajaisia :D

      Poista
  7. Tosi hyvä teksti, herätti paljon ajatuksia. Nää on todella vaikeita päätöksiä, silloin kun se omasta päätännästä edes on kiinni. Kyllä sitä nyt huomaa, miten helpolla on päässyt. Päättänyt että nyt saisi lapsi tulla, ja sehän tuli. Kahdesti. Ja terveitä. Toista odottaessa, mulla oli koko ajan sellainen olo, että tämän jälkeen vielä yksi. En siis kertaakaan ajatellut, että nyt on viimeinen kerta kun tunnen tämän tai teen näin, mikä nyt tavallaan vähän harmittaa. Nyt on ollut tutuilla niin paljon kaikenlaista, että enää en kertakaikkiaan uskalla kolmatta edes haluta. Kyllä meidän perhe on nyt tässä, vaikka välillä se vähän haikeutta nostattaakin.

    Itse olin tyytyväinen ainut lapsi siihen asti kun sain esikoiseni, eli yli 30 vuotta. Sen jälkeen minua on harmittanut se, että ei ole omia sisaruksia, keiden kanssa tätä arkea jakaa ja lapsilta puuttuu ne serkut. Omien vanhempien vanheneminen on myös vaikeampaa yksin. Mutta kaikesta selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ei ole helppoa elämä, täynnä päätöksiä.

      Niin sellainen tunne, että olisi pitänyt vielä enemmän ottaa kaikki irti ja tiedostaa, että tämä on nyt se viimeinen? Viimeinen raskaus, viimeinen pieni vauva..

      Kiitos kommentistasi. Kiva kuulla ainoan lapsen ajatuksia. Näinhän se on, että yhdellä lapsella on suurempi taakka kannettavaksi sitten kun sen hetki on, että taakkaa kertyy.

      Poista
  8. Voi kun hyvin kirjoitettu. Ja ihan kuin omasta kynästäni. Tai olisi, jos olisin osannut kirjoittaa noilla sanoin :)

    Kolmistaan-blogin Karkki http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/kauan-on-liian-paljon/

    VastaaPoista
  9. Vanha kirjoitus, mutta ajattelin kuitenkin kommentoida.
    Itse ajattelen juurikin, että lapset meille annetaan ja kaikki vastaan otetaan. Tämän kolmekuisen vauvan kun syliini ensimmäistä kertaa sain, ajattelin, että tämän hetken haluan vielä kokea. On se niin erityinen, vaikka oli jo useampi kokemus takana.

    Itse en tuota ko. kirjaa luultavasti koskaan lue. Sen perusteella mitä siitä on kuullut.
    Toivottavasti ihmiset eivät yleistä lukemaansa kaikkiin samanhenkisiin ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.
      Ajattelet kauniisti. Kunpa itsekin osaisin olla noin epäitsekäs. Lapsen syntymä (ja raskaus) on kyllä erityistä aikaa. Ja kieltämättä tahtoisin itsekin kokea sen joskus vielä. Joku kuitenkin tällä hetkellä sanoo ei.

      Jos ihmiset ovat niin kapeakatseisia, että leimaavat muita uskonnon tai elämänkatsomuksen takia, niin ehkä heidät voi jättää omaan arvoonsa. Ylentää itsensä sellaisen yläpuolelle?

      Poista
  10. Tähän on vielä pakko kommentoida. Sit lopetan tän vanhojen tekstien kommentoinnin ja keskityn uusiin. ;)
    Itse olen kasvanut ainoana lapsena. Enkä koskaan ole sisarusta kaipaillut. Päinvastoin nauttinut ainokaisena olosta.
    Itselleni riittäisi myös yksi lapsi, mutta kuten aiemmin jo mainitsin edes sen yhden saaminen ei ole helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun joku jaksaa lukea vanhoja juttuja ja vielä kommentoidakin!
      Kiitos kokemuksesi jaosta, kiva kuulla näinkin päin. Aika paljon kuulee sanottavan,että sisarus on parasta mitä voi lapselleen antaa.
      Ehkä sisarettomuus alkaa tuntua sitten kun omat vanhemmat vanhenevat ja alkaa tulla hyvästien aika..silloin voi yksinäisyys iskeä.

      Se on niin valitettavaa,että jollekin lapsia tulee vahingossa vaikka ei tahtoisi ja toisille niitä ei suoda ollenkaan.

      Poista

Kiitos!